Pari viikkoa sitten huristelimme neljän tyttökaverin kanssa viikonlopuksi Napoliin. Tuolla kuvan sinipaitaisella Ninalla oli oma auto täällä muutaman viikon ajan, joten päätimme hyödyntää tilaisuutta ja ajaa etelämmäs nauttimaan auringosta (joka ei kyllä viikonlopun aikana paljon esiintynyt. Uimaranta, nähdään ensi kerralla.)

Napoli oli kyllä uskomaton! Ihan kateeksi kävi niitä Sienan kavereitamme, jotka saavat viettää vaihtonsa Napolissa. Kaupunki oli eloisa, äänekäs, ystävällinen ja toki myös melko sekasortoinen kuten maineensakin. Lounaaksi sai ostaa ison margherita-pizzan katukioskista eurolla, eikä se pizza ravintoloissakaan maksanut kuin kolme neljä euroa. Yritettiin mennä syömään margheritat bufala-mozzarellalla Michele-nimiseen pizzeriaan, josta kerrotaan Eat Pray Love -kirjassa, mutta jono ravintolaan oli niin pitkä, ettemme malttaneet odottaa vaan söimme varmasti vähintään yhtä hyvät pizzat toisaalla.

Napoli on ensinnäkin paljon isompi kuin Firenze, mutta kaupungissa viehätti myös se, kuinka vähän siellä oli turisteja ja kuinka ystävällisiä paikalliset siksi olivat meille. Saimme harjoittaa kielitaitoamme yllin kyllin, toisin kuin täällä Firenzessä, jossa turisteja on niin paljon, että meille vastataan usein automaattisesti englanniksi, vaikka yrittäisimme asioida italiaksi. Napoli oli myös todella elämänmakuinen. Autot kolhuilla, liikenne parhaimmillaakin sekasortoista, kaduilla myytiin kaikkea kilpikonnan poikasista eläviin mustekaloihin, pyykkinaruja ja kirmailevia lapsia kaikkialla. Näin esimerkiksi, kuinka eräältä parvekkeelta nainen nakkasi ämpärin narun varassa alas kadulle. Katukojun myyjä sitten täytti ämpärin ruoalla, ja nainen hilasi sen takaisin ylös. Koko toimituksen ajan tyypit papattivat keskenään kovaan ääneen vakavan oloisina, mutta jos keskustelua alkoi kuunnella, kyse ei ollut oikeastaan mistään. Kunhan juttelivat.

Ja siitä pizzasta vielä. Kerroinko jo, kuinka SAIRAAN HYVÄÄ se oli? En tiedä, oliko se oikeasti niin taivaallista vai vaikuttiko hyvä seura ja kovat odotukset siihen, kuinka hyvältä pizza maistui. Joka tapauksessa – muut pizzat ei enää maistu samalta. Onneksi löysin täältä meidän läheltä Firenzestä kojun, josta saa aitoa napolilaista pizzaa. Täällä vain yksi pala maksaa 1,50e. Firenzessäkin on Suomeen verrattuna ihan edullista, mutta ei mitään Etelä-Italiaan verrattuna.

Näimme sentään meren ja vähän aurinkoakin, vaikka uimaranta jäi vielä kokematta.

Satuimme Napoliin sinä viikonloppuna, kun oli Naisten päivä. Kaupungissa naisia juhlistettiinkin oikein kunnolla! Taustalla näkyy myös ”The Heart of Napoli”: tuo vuorenrinteellä komeileva pikkuinen sydän.

Vielä jäi näkemättä ainakin Pompei, joten takaisin on päästävä hieman myöhemmin keväällä! Tyttöjen road trip oli myös ihan hurjan hauska! Matka Napoliin olisi kestänyt noin viisi-kuusi tuntia, mutta pysähdyimme matkan varrella muun muassa Sienaan verestämään muistoja Fonte Giusta -nimisessä lounasravintolassa, jossa söimme koko Siena-kuukauden ajan kaikkein herkullisimmat lounaat. Kuuntelimme musiikkia, katsoimme etelämmäs mentäessä vuoristoisemmaksi muuttuvia maisemia ja vaarallisemmaksi muuttuvaa liikennettä, mutustimme keksejä ja välillä istuimme hiljaa. Emmekä unohtaneet nauttia siitä, että tällä hetkellä meille on mahdollista lähteä ex tempore -viikonloppulomalle Napoliin tai Milanoon. <3 Mukavaa viikkoa tyypit!