Helppo hedelmämysli

Ite tein ja säästin – eli kokkkelivekkulin testikeittiössä tapahtuu jälleen. 

En tee kotona juuri koskaan lämmintä ruokaa, sillä arkipäivisin syön koulussa myöhäisen lounaan ja pärjään ilman toista lämmintä ruokaa mainiosti. Sen sijaan olen yrittänyt viimeaikoina panostaa aamu-, ilta- ja välipalojen terveellisyyteen ja tehdä niitä itse – ihan vaan puhtaasta kokeilunhalusta.

Tällä kertaa testiin pääsi hedelmämysli, sillä en voi ostaa mysliä kaupasta pahan pähkinäallergian takia. Pähkinättömiäkin myslejä on lähes poikkeuksetta tehty samoilla linjastoilla, kuin niitä missä on pähkinää, joten en uskalla ottaa riskiä. Kerran on jo vahinko sattunut muka pähkinättömän myslipatukan kanssa. Siispä, asiaan.

IMG_7240.CR2.jpg

IMG_7248.CR2.jpg

Koska tämä oli ensimmäinen kerta kun tein itse mysliä, niin tällä ohjeella sitä tulee tosi vähän. 

Ensin pilkotaan banaani siivuiksi ja omena pieneksi silpuksi pellille, päälle nakellaan kanelia. Jälkeenpäin tajusin, että myös ananas olisi ollut hyvää. Banaanit ja omenat saa kuivua 150-asteisessa uunissa reilun tunnin. Niitä kannattaa välillä käännellä, sillä varsinkin banaanit meinaa tarttua leivinpaperiin kiinni.

IMG_7255.CR2.jpg

Odotellessa ja paistuvan omenan tuoksua nuuhkiessa tulee varmasti nälkä, joten itse suosittelen välipalaksi överihelppoa smoothieta. Rasvatonta vaniljajogurttia ja mansikoita blenderiin ja koko homma nassuun.

IMG_7263.CR2.jpg

IMG_7267.CR2.jpg

Omenan ja banaanien kuivumisen loppupuolella voi sekoittaa kasaan itse myslin. Omaani laitoin 2dl kaurahiutaleita, 2rkl kookoslastuja ja 2rkl auringonkukansiementä. Rusinat unohtui kauppaan. Oikeaoppinen myslintekijä varmaan paahtaisi auringonkukansiemenet öljyssä, mutta itse laiskana laitoin reilun ruokalusikan öljyä, reilun lorauksen hunajaa ja tilkan vettä mukiin ja mikroon. Lämpimänä niistä sekoittui tasainen velli, jonka sekoitin myslivärkkien sekaan. Sitten vaan koko homma pellille hedelmien seuraan.

IMG_7278.CR2.jpg

Mysliä ja hedelmiä kuivatin uunissa vielä noin 40 minuuttia 150-asteessa. Hysteerisenä juoksin joka välissä katsomaan, ettei mysli pääse kärventymään, mutta se oli tarpeetonta, sillä vain banaanit ottivat hieman väriä loppua kohti.

IMG_7288.CR2.jpg

IMG_7299.CR2.jpg

Myslistä tuli hyvä lisuke iki-ihanalle Ehrmannin rahkajogurtille! Ensikerralla teen isomman erän, ja muistan rusinat ja ananaksen. Ja ehkä myös ruisleseet!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *