First Aid Kit. Melkein.
Eikä. Eikä. Eikä. Meidän Helgstart radio-ohjelman vieraaksi piti saapua tänään First Aid Kit. Mimmit kuitenkin peruutti tulonsa. Nyt harmittaa!
First Aid Kit on vaan niin ihana. Ja musa niin kypsää, että ei välttämättä uskoisi siskosten syntyneen vuosina 1990 ja 1993. Albumi Lion’s Roar singahti suoraan Ruotsin lista ykköseksi viime tammikuussa.
Nohh. Ehkä joku päivä pääsen vielä kysymään tytöiltä, miten menee ja heittämään yläfemmat.
Saatiin kuitenkin buukattua ohjelmaan vieraaksi göteborgilainen Dimbodius. Oikealta nimeltään Marcus Eje Andre Dimbodius julkaisee uuden albumin nimeltä ”Sisyphus Surrender” 14.marraskuuta.
Fiilaan Dimbodiusta, aika synkkää 80-luvun brittiläisestä indiemeiningistä vaikutteita hakevaa musaa. Mutta omalla tvistillä. Verrataan usein New Orderiin ja The Cureen. Tykkään.
Kuva: http://www.wonderlandrecords.com/dimbodius_sticky_2.jpg
Niin ja tosiaan. Meidän Helgstart radio-ohjelmaa voi kuunnella netin kautta. Vaikka allekirjoittaneen ”moominsvenska” hakee vielä vähän muotoaan ja radio-ohjelman tekeminen ruotsiksi on tuottanut välillä vaikeuksia, on meillä ollut hyvä meininki jo parin kuukauden ajan.
Ollaan studiossa joka perjantai klo 16.00. Eli Suomen aikaa klo 17.00.
Nettiradioon: http://www.k103.se/popup/webbradio
Ja meidän fb-sivulle: http://www.facebook.com/pages/Helgstart/185111871563926?fref=ts
Hyvää ”Helg-starttia” kuitenkin kaikille!