Göteborgiin – naturligtvis
Se oli maaliskuun alku. Olin juuri palannut Helsinkiin kolmen kuukauden reissusta, jonka pääpointtina oli ollut itseni etsiminen ja joogaaminen. Jo äskeinen lause kertoo kaiken tarvittavan: mieleni oli herkässä, todella ärsyttävässä, reppureissaajalle ominaisessa ”olen-nähnyt-kaiken-ja-Helsingissä-kukaan-ei-ymmärrä-mitään” -tilassa. Metrin korkuisten lumikinosten ja kylmyyden keskellä mikään ei tuntunut kaukaisemmalta ajatukselta kuin juuri kokemani elämykset Australiassa, Thaimaassa ja Kambodzassa.
Arki ja orastava kevät rullasivat hitaasti eteenpäin, kunnes yhtenä maaliskuisena keskiviikkona tajusin istua alas. Siinä istuessani mietin ehkä moniakin asioita, mutta tärkeimpänä sitä, että voisin lähteä ensi vuodeksi kandivaihtoon. Kirjauduin yliopiston vaihtoportaaliin ja ryhdyin hommiin: hakemuksia lenteli sellaisella vauhdilla Berliiniin, Madridiin ja Lontooseen, että Usain Boltkin olisi kalvennut rinnalla.
Mutta sitten tämän hullun päähän iskostui kuva. Ja millainen kuva se olikaan. Kuva läheltä, lähempää kuin kehtasi edes nuorelle ”maailmanmatkaajan sielulleen” myöntää. Kuva maasta, joka näyttää samanlaiselta, mutta on kuitenkin niin eri. Kuva brändeistä, jotka tuottavat kotimaalleen mainetta ja mammonaa, kuva taloudesta, joka vetää ja ennen kaikkea kuva ihmisistä. Erinomaisen itsetunnon omaavista ja ”livsglädjen” täyteisistä ihmisistä.
kuva:www.internationaleducationmedia.com/sweden/gallery.htm
Yllättävällä tavalla päähäni piirtyivät kaikki ne mahdollisuudet, joita länsinaapurimme saattaisi minulle tarjota. Oli aika oppia ruotsalaisilta. Ruotsiin – tietenkin! Göteborgiin – naturligtvis! Hiiteen Berliinin hipsterit ja kaupunkiviljely, Madridin tapakset ja miehet ja Lontoon musiikkiskene ja tanssiliikkeet – tämä tyttö lähtee Ruottiin.
Tuona hetkenä päähäni kylvääntyi uteliaisuuden siemen. Se oli samanlainen momentum, kuin viime syksynä kun istuin yliopiston luennolla oppimassa Kambodzan kansanmurhasta ja seuraavalla viikolla hankin lentoliput, tai kun pienenä työnsin kieleni pakkasella rautapaaluun, koska uteliaisuus vei voiton tai kun reilikesänä 2010 albanialainen mies kertoi mystisestä kansallispuistosta Italian länsirannikolla (Cinque Terre on edelleen yksi kauneimmista paikoista, missä olen ikinä käynyt). Eihän nämäkään tapahtumat ole ihan elämänsuunnitelmaani kuuluneet, mutta on_se_nyt_jumaloode_pakko_lähteä_omin_päin_selvittämään. Prrkele.
Ja nyt se on hemmetti soikoon selvitettävä. Mikä niitä lahden toispuoleisia PIRULAISIA oikein vaivaa kun talous vetää edelleen, terveyspalvelut toimivat ja verot laskevat ilman, että kukaan ulvoo hyvinvointivaltion alasajoa? Suomalaiset tuskailevat toimivan eläkemallin kanssa, mutta ruotsalaiset ovat sen kehittäneet jo. Ruotsissa jengi työllistyy paremmin ja ruotsalaisia brändejä haluavat KAIKKI. Ruotsalaiset tunnetaan erinomaisen itsetunnon omaavana kansana ja ne on kaikki aina niin saakelin iloisia – vertailkaa vaikka suomalaisia ja ruotsalaisia perheitä Thaimaan saarilla.
Jos ei muuta, niin ainakin imen itseeni vuoden ajan ruotsalaista elämäniloa ja erinomaista itsetuntoa ja liitelen sen voimin elämäni loppuun asti. Jos kisbaa, niin jääkää seuraamaan kuinka tämän ”finnjävlen” lahden toisella puolella käy.
Ei auta muu kuin lainata jo kolme vuotta sitten ruotsalaistunutta tuttuani: Ta mig Sverige, ta mig hårt.
http://yanilavigne.net/page/728