Miehet ilman hattuja

Puhelin tuuttaa ainakin kymmenen kertaa. Puristan luuria hikisellä kädellä. Jännittää. Sitten joku vastaa. ”Ivan Doroschuk”. Iiik, nyt mä olen puhelimessa Men Without Hatsin laulajan kanssa! Se on Kanadassa, mä Ruotsissa. Iiik! Ainiin, ehkä voisin sanoakin jotain. ”Hello Ivan!”.

men-without-hats.jpg

Men Without Hats 80-luvulla.

 

Jouduin eilen jännään tilanteeseen meidän Helgstart radio-ohjelman kautta kun pääsin soittamaan Ivan Doroschukille, ihan Kanadaan asti. Ivan oli juuri herännyt ja aamupalan ääressä kun Göteborgissa iltapäivä oli jo pitkällä.

Haastattelu oli ehkä jännin, mitä olen tähän mennessä tehnyt. Ivan kertoi mahtavia tarinoita, lähinnä keikkamuistoista ja 70-luvun lopun musaskenestä Montrealissa. Sex Pistols oli juuri lyönyt läpi ja kaikki oli ihan mylleryksessä. Men Without Hats alkoi siihen väliin vetämään huikeeta pop-elektroa, koska ihmisten piti ”päästä tanssimaan”.

”The Safety Dance” hitti teki bändistä maailmankuuluun ja pian bändi keikkailikin jo ympäri maailmaa. Levynteko kuitenkin tyssäsi 90-luvun alussa kun Ivanista tuli isä. 

Viime kesäkuussa pojat (miehet) julkaisivat ensimmäisen albuminsa kymmeneen vuoteen ja nyt kundit on tulossa Euroopan kiertueelle Englantiin, Ruotsiin, Saksaan ja Espanjaan. Göteborgissa keikka pamautetaan 16. helmikuuta.

Huh, miehet ilman hattuja rokkaa edelleen! 

img_7220.jpg

Nyt se soi! 

Kuva: http://userserve-ak.last.fm/serve/500/37955/Men+Without+Hats.jpg

 

kulttuuri suosittelen musiikki