Onnea Kotorinlahdella

Kun mieli on rauhaton ja tulevaisuus epäselvä, etsi jostain vuoret.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei Veikka Gustafsson sentään, kuinka trikki toimii. Bussissa, matkalla Kroatiasta rajan yli Montenegroon, elämä asettui paikoilleen. Ainakin hetkeksi. Ei tarvinnut muuta kuin töllätä, ihastella, nauttia pistelystä käsivarsissa, elää. 

Parhaiten homma toimii kun matkustaa yksin. Silloin kaikki hihkuminen pään sisällä pakkautuu palleaan ja jonnekin keuhkoihin onnen muodossa. Ehkä siinä tapauksessa, jos kaveri on vieressä, niin kaikki tulee hetkessä purettua ulos. Jylhässä yksinäisyydessä aivot käyvät ylikierroksilla. Perässä seuraa väistämättä sangollinen puhdasta inspiroitumista.

Kotorinlahti on ihmeellinen paikka. Paikallinen lihakauppa tarjoili lounaaksi montenegrolaista lihaa ja kasviksia suoraan grillistä. Paikallinen punaviini virtasi. Lounas maksoi noin kolme euroa. Lihakaupan omistaja ei hymyillyt kertaakaan. Mutta silmien takana tuikki. 

Vanha kaupunki ja linnoitus hehkuivat iltaisin kultaisina. Vietimme tähtitaivaan alla porukalla rapujuhlia. Hostelli oli täynnä elämää, kieliä, ääniä, ruokaa, jota löytyi aina, jos nälkä sattui iskemään. 

Kummallista onnea – sitä se on. Sellaista kummallista onnea, joka löytyy vain silloin kun heittäytyy elämään, tekee hassuja päätöksiä, näkee jotain uutta ja ihanaa.

Eilen liftasin Kotorinlahdelta Bosnia ja Hertsegovinaan. Onni tuli perässä.