Kaveriporukan kanssa mökkeillessä parasta on se, että vietät koko viikonlopun samojen ihmisten kanssa lätisten. Väistämättäkin porukka muuttuu tiiviimmäksi, jutut käyvät tyhmemmiksi ja pian luodaankin jo muistoja, joita ei niin hevillä unohda. Mutta mitä jos koko viikonlopun viettäisikin jonkun asunnossa, keskellä kaupunkia?

Itselleni tällainen ajatus ei varmaan olisi tullut ihan heti mieleen, ei ennen viime viikonloppua. Eihän se kovin normaalilta kuulosta, että sulkeudutaan ulkomaailmalta, ”vain” nauttimaan ystävyydestä ja toistensa seurasta. Nykyisessä kiireisessä elämäntyylissä on myös vaikeaa ajatella viettävänsä koko viikonloppua kaverin lattialla, yöpuku päällä, poistuen asunnosta lähinnä kauppaan ja illalla baariin, mutta sen jälkeen palaavansa takaisin sinne samaiselle lattialle, samojen ihmisten kanssa. 

Viime viikonloppu oli kuitenkin poikkeuksellinen. Ja poikkeuksellisen ihana. Ruotsi-syksyn paras ja ehkä yksi elämäni parhaimmista muistoista. Perjantai-iltapäivästä aina sunnuntai-iltaan asti me kuusi ihmistä, kaksi ruotsalaista, kaksi suomalaista, tsekki ja saksalainen oltiin yhdessä. Lähellä, melkein koko ajan pyjamoissa, kerrostaloasunnossa keskellä kaupunkia. Keskellä pimeintä marraskuuta.

Suurimman osan ajasta söimme. Suuri onni taisi olla myös se, että porukan pojat metsästävät ja olivat juuri pari viikkoa aikasemmin kaataneet hirven. Jep. Onko mitään ruotsalaisempaa kuin se, että 25-vuotiaat nuoret kaupunkilaismiehet metsästää? Ei ehkä. Näin ollen me tytöt saatiin nauttia lauantai-iltana poikien valmistamasta hirvipaistista ja illallisesta. Huh. Voin kertoa, että maistui.

Muuten me nukuttiin myöhään, nautittiin myöhäisiä ja pitkiä aamupaloja suuren pöydän ääressä, juteltiin kaikesta mahdollisesta aina Gazan pommituksista Australian aavikolle asti. Päivällä pelattiin kategoria-peliä ja piirreltiin mestariluomuksia.

Illalla käytiin lähibaarissa pyörähtämässä, mutta palattiin nopeasti takaisin kellarin ilmapatjalle.

Nyt mielessä on lähinnä vain yksi ajatus: Onko mitään parempaa ja miksi näin ei tehdä joka talvi?

Jos ihminen jotain ympärilleen marraskuussa tarvitsee niin ystävyyttä, ruokaa ja kynttilöitä. Eli mikä mieletön, maailmaa ja elämää parantava ajatus. Lukkitautukaa porukalla jonkun asuntoon viikonlopuksi ja tehkää siitä mahtavaa.

Nyt maanantaiaamuna mieli on levännyt ja onnellinen, pää täynnä rakkautta ja sydän kiitollinen upeista, fiksuista ja filmaattisista ihmisistä, joiden kanssa on saanut lätistä, halailla ja nauraa kolme upeaa päivää.

Koska jos jotain ihminen pimeimpinä vuodenaikoina tarvitsee niin se on läheisyyttä. Ja aikaa jakaa ajatuksiaan, ilman kiirettä. Tietäen olevansa seurassa, jossa voi ennen kaikkea olla sataprosenttisen oma itsensä.

Myös pyjamapöksyt jalassa.