Hämmentää. Olen herännyt Tukholmasta kolme kertaa. Jokaisella kerralla pää on ollut kipeä karaoken jäljiltä, vatsassa on vellonnut edellisillan buffet-annos ja kaiffariporukassa on vallinnut konsensus siitä, että ainakin museot jää tällä kertaa väliin. 

Tukholma on kaupunki, josta on tullut ensimmäisenä mieleen vanha kaupunki ja keskustan Burger King -ravintola. Se Burger King, joka sijaitsee siinä tunnelimaisessa tilassa ja jonka ympärillä viipottaa paljon puluja. Tukholma on ollut yksi iso mysteeri, enkä ole löytänyt aikaa, halua tai energiaa etsiä sen todellista luonnetta. 

 En ennen viime perjantaita.

Kello soi 6.30 aamulla ja onnistuin raahaamaan itseni Göteborgin juna-asemalle. Ennen lähtöä tajusin kuitenkin katsoa ulos ikkunastani. Nauratti, koska en ollut kertaakaan ollut hereillä niin aikaisin koko syksynä, että olisin nähnyt tämän: 

Note to self: AVAA JO NE SILMÄT LUUSERI.

Juna hurauttaa Göteborgista Tukholmaan kolmessa tunnissa, ei paha. Aika vierähti järviä ja peltoja ihastellessa (Kyllä ne vähän erilaisilta näyttävät kuin Suomessa…).

Lopulta aurinkoisessa Stokiksessa. Kaksi yötä ja kolme päivää aikaa löytää sen sisin olemus. Tai ainakin päästä eroon Tukholma-kirouksesta ja ihastua uuteen kaupunkitilaan.

Uskon onnistuneeni. Vaikka viikonloppu alkoikin vanhan kaupungin kahviloista. Vaikka kuvamateriaali koostuu lähinnä meikästä juomassa kahvia. Vaikka lauantaina satoikin. 

Puhukoon kuvat puolestaan.

Alkusyksyn Tukholma parhaimmillaan.

Viikonlopun kohokohtia oli maleksiminen ympäri kaupunkia ja uusien paikkojen löytäminen. Punaviinit aasialaisessa fuusioravintola Ljunggrenissä Södermalmilla. Illallinen intialaisessa ravintolassa nimeltä Dado. Aamupalat. Kaikkien aikojen paras belgialainen suklaakakku Slussenin Hermans kahvilassa.

Lauantaina vietetiin viisi tuntia Fotografiska -museossa. Suosittelen kaikille Stokiksen kävijöille. Nyt vielä esillä (25. marraskuuta asti) Christer Strömholmin näyttely: aivan sairaan vaikuttava. http://fotografiska.eu/

Kiitos Stokis. Olitpas mainio. Tästä eteenpäin saat rikkumattoman huomioni.

”Du måste se själv – känna – tänka efter – söka i ditt eget minne.” – Christer Söderholm