Röda Sten
Uudessa kotikaupungissa on jo monta lempparipaikkaa. On Hagan vanhat puutalot ja kahvilat, Linnegatanin elokuvateatteri ja ravintola Haga Bio, second hand kauppa Emmaus, Vasagatanin Cafe Berlin ja valtavat voileivät ja designmuseo Röhsska. Mutta jännittävin uusista lempparipaikoista on Röda Sten.
Röda Sten sijaitsee sillan alla. Sillan nimi on Älvsborgin silta ja se on valtava. Kun Göteborg isännöi vuoden 1995 yleisurheilun MM-kilpailuja, päätettiin silta maalata vihreäksi. Maalaaminen kesti kaksi vuotta ja siihen käytettiin 36 000 litraa maalia.
Röda Sten. Punainen kivi. Mikä se oikein on? Röda Sten tarkoittaa sekä itse aluetta, taidehallia että Röda Stenin taiteilijakollektiivia. Taidehallissa tapahtuu vaikka mitä. Sunnuntaina tsekattiin uusin näyttely, Nathalie Djurbergin Fåfänga Försök. Veti hiljaiseksi. Videoinstallaatiot käsittelivät ihmisyyden pimeimpiä puolia. Kostoa, himoa, pelkoa ja kulttuuria, jossa mikään ei riitä.
Uskon, että taide on hyvää silloin kun se saa ihmisen reagoimaan. Tavalla tai toisella. Reagoimisen vähyydestä ei ollut puutetta myöskään yhdessä parin viikon takaisessa Röda Stenin taideinstallaatiossa:
Göteborgin taiteiden yönä taiteilija Karolin Kent esitti teoksensa ”Valkoinen hahmo”. Alaston nainen liikkui tunnin verran korkeiden portaiden päällä kuin lintu kylmässä syysyössä. Yleisö oli hiirenhiljaa. Tunnelma oli mieletön.
Mulle tärkeintä on, että huomaan kun taide vaikuuttaa ajatteluuni. Silloin tunnen saavani hyvää taidetta. Taiteen on jotenkin vaikutettava mun tunteisiin ja aisteihin, jotta uskon sitä.
Taidehallin edustalta, meren rannasta löytyy myös se ihan oikea punainen kivi, jonka mukaan Röda Sten on saanut nimensä. Legenda kiertää, että tanskalainen merimies tappoi paikalla ruotsalaisen sotilaan 1700-luvulla ja näin kivi värjääntyi punaiseksi. Hui.
Röda Sten on upea. Kolkko mutta lämmin, teollinen mutta jännittävä. Paikka pistää ajatukset liikkeelle ja on mielestäni upea esimerkki siitä, miten kaupunkitilaa tulisi käyttää ja hyödyntää. Suosittelen jokaiselle Göteborgin kävijälle. Parasta, mitä kaupungista löytyy.