Suuri ja sekava Moskova
Metroaseman kattokruunut, Kreml, Pyhän Vasilin katedraali, Punaisen torin ostoskeskus jouluvaloissa.
Kävelen ulos Valko-Venäjän aseman suurista pariovista ja kylmyys iskee ytimiin asti. Tervehdys Moskova. Vihdoin täällä.
Hyppäämme taksiin, joka rullaa hitaasti pitkin leveää Tverskaya Yamskaya -katua kohti Moskovan keskustaa. Lyhyen ajomatkan jälkeen olen jo huomannut ne. Stalinin valtakauden maamerkit.
Ne levittäytyvät ympäri kaupunkia kuin aavemaiset, absurdit rakennukset suoraan avaruudesta. Tuossa on Hotelli Ukraina, tuolla Moskovan valtion yliopisto ja tuolla ulkoministeriön rakennus. Kuin Stalinin torahampaat. Valtavia, teräviä ja kulmikkaita rakennuksia on yhteensä seitsemän, eri puolilla Moskovaa.
Samalla hetkellä olen jo ihastunut kaupunkiin. Mutta voiko Moskovaan ihastua? En tiedä. Kaikki on harmaata ja vähän outoa. Yhteen kaupunkiin kiteytyy tällä hetkellä kaikki. Venäjä, maailmanpolitiikka, historian pienet ja suuret kaaret. Ihmiskunnan suuret ja pienet askeleet.
Seuraavat kolme päivää kuuntelen ja haistelen. Novodevitsin luostari, Tretjakovin galleria, Punainen tori, Gorkin puisto, Pussy Riot kirkko, Moskovan baarit ja ravintolat. Lauantai-iltana käymme Moskovan uudessa oopperassa katsomassa Tsaikovskin Eugene Oneginin. Kaikki on suurta ja prameaa.
Moskovalaiset luistelevat, tunnista toiseen. Luistinradat levittäytyvät ympäri kaupunkia. Naiset luistelevat turkikset päällä. Kun on aika lähteä, vaihtavat he luistimet kätevästi korollisiin saappaisiin.
Jokaisen kulman takana odottaa jotain kumallista. Ennennäkemättömiä jouluvaloja, Putin-paitoja, takseja joissa lukee ”Fuck off Nato”, edellistäkin suurempia rakennuksia. Yllätyn ja usein. Se tuntuu hyvältä.
Laukussa kulkee mukana kaksi teosta. Pekka Hakalan Suuri ja sekava Venäjä ja Anna-Lena Laurénin Hulluja nuo venäläiset. Mainioita molemmat. Laurén kuvaa elävästi moskovalaisten arkea, Hakala taas käy läpi omalla, huikealla tyylillään suurvallan mullistukset 20 vuoden ajalta.
20 vuotta. Aika, jossa moskovalainen ehtii elää Neuvostoliiton romahduksen, kaoottisen ajanjakson romahduksen jälkeen, varallisuuden uusjaon, Jeltsinin, Putinin, oligarkit, Tsetsenian, Georgian, uuden järjestelmän, nykyisen Moskovan ja miljoona muuta asiaa.
Tretjakovin galleriassa tuijotan Ilya Repinin valtavaa maalausta Iivana Julmasta. Maalaus on vaikuttavan järkyttävä. Iivana Julma on juuri surmannut oman poikansa ja pitelee häntä sylissään. Repin on saanut vangittua hullun tuomitun katseen, sinä hetkenä kun paluuta ei enää ole.
Koululaisryhmä pörrää ympärillä, ihmiset nauravat. Tilanne on jälleen kerran jotenkin kumallinen. Mitä salaisuuksia tämä kaupunki kätkeekään sisäänsä, en voi olla miettimättä.
Haluaisin takaisin Moskovaan, pidemmäksi aikaa. Osaan vasta aakkoset ja noin kymmenen lausetta Venäjäksi, mutta on sekin alku. Moskovassa on tietynlaista voimaa, joka vangitsee kävijänsä puolelleen.
Moskova on neonvaloja, ostoskeskuksia, vallankumousta, historiaa ja turkiksia. Se on valtava sulatusuuni. Silti kaupunkiin kiteytyy niin monta ongelmaa, että niitä ei edes jaksa luetella: korruptio, varallisuuserot, heikkojen ja köyhien asema. Moskovassa selviää, se joka on itsevarma ja osaa puhua puolestaan. Esimerkiksi kaukasialaiset ja keskiaasialaiset joutuvat harva se päivä miliisin kynsiin.
Moskovalaiset ovat ylpeitä. Se kuvastuu siitä, kuinka he kävelevät, esiintyvät, puhuvat. Niin myös koko Venäjä pönkittää asemaansa maailmanpolitiikan estradilla – keinoja kaihtamatta.
Silti haluaisin takaisin. Ottamaan selvää.
Edes siitä, miten hemmetissä moskovalaiset naiset kävelevät kymmenen sentin koroilla mukulakivillä täysin luonnollisesti päivästä toiseen, vaikka peilikirkkaalla jäällä!?