Espanjalainen kämppis

Näin on käynyt. Olen saanut espanjalaisen kämppiksen. Sinänsä mukava heppu eikä näytä aiheuttavan mitään todellisia ongelmia. Vuokraemäntä (joka asuu täällä myös) ei vaan ollut katsonut tarpeelliseksi kertoa uudesta asukkaasta minulle etukäteen. En nyt tiedä olenko ihan hirveä niuho, mutta minusta olisi ihan hyvän tavan mukaista mainita, että kotiini ilmestyy kohta espanjalainen mies. Ainoa ”ongelma” on oikeastaan se, että joudun ”kommunikoimaan” täällä kotona entistä enemmän. Toisaalta on totta kai mukavaa ja kaivattuakin, että kotona on juttuseuraa. Jos esimerkiksi joku asia oikein ottaa päähän, pääse siitä heti kertomaan jollekin. Olen kuitenkin aika tyypillinen epäsosiaalinen suomalainen ja kaipaan kotona paljon omaa rauhaa. Minulla ei ole tarvetta ryhtyä small talkiin joka ikinen kerta, kun näen täällä jonkun toisen. Nyt minulta kuitenkin odotetaan, että raportoin lähes päivittäin kuulumiseni. Koska nyt on perjantai-ilta, pääsin myös tentiin siitä, miksi olen nyt kotona ja mitä olen tehnyt tänään – onhan sentään perjantai. Mietin siinä sitten hikihatussa, mitä oikein vastaisin, koska pyykinpesu ja matkakortin lataaminen nyt eivät mitään sairaan mielenkiintoisia juttuja ole. En siis todellakaan ole sitä tyyppiä, joka on ”aina menossa”. Menen kyllä, jos huvittaa ja vain jos huvittaa.

Oman bonuksensa päivääni toi myös se, että vuokranantaja pakotti ensimmäistä kertaa imuroimaan. Onneksi imurointi koski vain omaa huonetta, keittiötä ja kylpyhuonetta (tämä on nimittäin ISO asunto). Vuokrasopimuksessa toki sovittiin siitä, että osallistun siivoukseen, muttei mitään konkreettista siitä miten usein tai millä tavoin. Vähän kyllä hävettää, mutta olen tämän epämääräisyyden turvin luistanut nyt yli kuukauden lähes kaikesta siivoamisesta. Täytyy nyt miettiä, jos otan vaikka tavaksi silloin tällöin imuroida ihan vaan näön vuoksi. Tästä saa nyt sellaisen käsityksen, että olisin sotkuinen ihminen, mutta se ei ole ihan totta. Olen viime vuosina opetellut tavan, että pidän kotona koko ajan ”perus-siisteyttä” yllä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tavarat ei loju hujan hajan tai tiskit tiskaamattomana yms. Sitten yleensä parin viikon välein olen tehnyt perusteellisemman siivouksen. Nyt kun vaan asuu toisen ihmisen asunnossa ei toisaalta huvittaisi muiden jälkiä siivota, kun oma huone on siisti ja esimerkiksi keittiön jätän aina vähintään samaan kuntoon kuin se oli minun sinne tullessani. Omaksi vakio-hommakseni täällä ole nyt ottanut tiskikoneen tyhjennyksen. Onhan sekin parempi kuin ei mitään… eikö. Myönnän, että olen nyt vähän nauttinut siitä että olen ”saanut” olla vähän laiska, mutta yritän nyt tsempata jatkossa.

Tosiaan kielitilanne on kotona se, että vuokranantajan kanssa puhumme suomea, espanjalaisen kanssa englantia ja bulgarialaisen kanssa ruotsia (jota kumpikaan ei osaa kunnolla eli 5/5). Bulgarialaisella on oma sisäänkäynti, joten häntä näkyy melko vähän. Voisimme toki puhua hänen kanssaan myös englantia, mutta kun Ruotsissa ollaan niin molemmat harjoittelevat ruotsia. Nämä kaikki kielet aiheuttavat kuitenkin jälleen sen tilanteen, että useamman henkilön ollessa paikalla kieli poukkoilee yhdestä toiseen jatkuvasti. Tajusin esimerksi yhtenä päivänä, että puhuimme vahingossa bulgarialaisen kanssa ruotsia vaikka espanjalainen oli mukana keskustelussa ja sitten vaan lennosta englantiin ja niin edelleen. Sen kyllä huomaa, että kun keskityn niin kovasti ruotsin osaamiseen, englantiin on vaikeampi hypätä yht’äkkiä, vaikka se on normaalisti paljon vahvempi kieli minulle. Sanon aina kaikille, että Tukholma on niin paljon kansainvälisempi paikka (kuin Helsinki).. sen kyllä huomaa ihan meillä kotonakin, kun neljästä asukkaasta yksikään ei ole ruotsalainen, heh.

Jos nyt vielä yhden keskeisen asian tältä viikolta niin se ruotsalainen henkilönumero. Täällähän ei oikein mikään onnistu ilman henkilönumeroa ja suomalaisen, joka muuttaa Ruotsiin yli vuodeksi pitäisi muitta mutkitta numero saada. Kun asioin ensimmäistä kertaa Skatteverketillä sanottiin, että numeron saamisessa voi kestää neljäkin viikkoa mutta minun tapauksessani asian pitäisi hoitua nopeammin (=suomalainen opiskelija). Tämän jälkeen kuulin monelta muultakin taholta, että todellakin sen numeron pitäisi tulla nopeasti. No, odotin kiltisti nuo neljä viikkoa ja ajattelin joka päivä, että jospa se numero huomenna tulee. No, eihän se koskaan tullut. Kun minulla oli vihdoin koulun kanssa vähän löysempää, menin uudelleen asioimaan Skatteverketiin odotettuani 4,5 viikkoa. Virkailija sanoi, että hakemukseni on ”käsittelyssä” ja antoi käsittelijän nimen ja numeron. Soitin sitten asiani käsittelijälle ja hän kysyi minulta, koska hakemukseni on tullut ja enkö ole saanut mitään viestejä asiasta. Sitten hän totesi, että on sijainen tms. eikä tiedä asiasta mitään. Käsittelijä haki puhelimeen toisen virkailijan, joka aloitti kysymällä henkilönumeroa – jonka puutteen vuoksi siis soitin. No, sitten nämä kaksi naista yhdessä pohtivat tilannetta jonkin aikaa, kunnes jostain ”löytyi” hakemukseni. Minulle ilmoitettiin, että nyt asia käsitellään ja heihei. Ja kappas,  lähes välittömästi postiluukusta kilahti kotiin kirje siitä, että nyt asun virallisesti Ruotsissa. Eli käytännössä hakemukseni on siis lojunut jossain – ties missä – monta viikkoa, kun sen olisi voinut hoitaa parissa päivässä. Mitähän tästä nyt sanoisi. Kalliiksi tämä on tullut minulle, kun en ole ollut oikeutettu esimerksiksi opiskelija-alennuksiin. Faktahan on kuitenkin se, että asiat voivat sujua aina just näin huonosti silloin, kun ihmiset niitä hoitavat.

Suhteet Sisustus Oma elämä Opiskelu

Koululainen

Nyt on käyty ensimmäinen viikko koulua, vaikka eihän yliopistoa kouluksi saisi sanoa (näin kerrottiin, kun Suomessa aloitin yliopiston). Kun Suomessa tulee valituksi yliopistoon, saa postissa yleensä paksun kirjekuoren täynnä informaatiota, mutta toisin on ollut Tukholman yliopistossa. Postissa sain ainoastaan kutsun tervetulopäivään, jonne kukaan minun kurssilaisistani ei edes voinut osallistua. Tämän lisäksi sain vain sähköpostin siitä, missä ja milloin pitää olla paikalla, jos opiskelupaikkansa haluaa pitää. Aloitin siis opiskeluni vähän epätietoisena siitä, mitä tuleman pitää. Aikoinaan, kun aloitin Helsingin yliopistossa oli muistaakseni alussa ehkä jopa viikko pelkästään orientoivaa ohjelmaa kaikille. Tukholmassa sen sijaan opinnot aloitettiin suoraan heti toisena päivänä ja lähes kaikki ns. orientaatio oli oman kiinnostuksen ja ehtimisen varassa. Itse en lopulta päätynyt yhteenkään yliopiston yleiseen infotilaisuuteen, koska koko ensimmäinen viikko on jo ollut opiskelua täysillä. Kaikki energia ja aika on siis mennyt luentoihin ja lukemiseen. 

Olin etukäteen ollut hieman ihmeissäni kaikista yliopiston käyttäjätunnuksista ja muista, mutta kaikki on selvinnyt omalla painollaan. Jos ei olen vielä ruotsalaista henkilönumeroa, niin kannattavaa vaan käydä heti aluksi pyytämässä yliopiston Infocenterissä, että aktivoivat tunnukset. Yleensähän kursseille pitää ennen lukukauden alkua itse rekisteröityä, mutta meidän kohdallamme se hoidettiin nyt ensimmäisellä kerralla laitoksen toimesta. Selvennyksenä myös se, että yliopistolta saa opiskelijakortin, joka käy kirjastoon ja esimerkiksi tulostamiseen. Kuitenkin, jos haluat saada esim. alennuksia joukkoliikenteeseen tulee liittyä ylioppilaskuntaan (tai tiedekuntajärjestöön), joiden jäsenkortit oikeuttavat sitten erilaisiin alennuksiin. Koskaan ei ole myöskään haitaksi etsiä itse etukäteen infoa, jotta saa esimerksiksi kirjat ostettua ennen kurssin alkua.

Lukukausi alkoi tämän viikon maanantaina, mutta viime viikon perjantaina piti käydä ottamassa vastaan paikka yliopistolla. Maanantaina omalle kurssilleni pidettiin infotilaisuus siitä, mitä opiskelemamme ohjelma suunnilleen pitää sisällään ja tiistaina oli ensimmäinen luento. Täällä on yleistä se, että kaikki opetus on pakollista ja poissaolot myös tulee yleensä korvata jotenkin. Opetuksen määrä saattaa vaihdella, mutta näin alkuun olen yliopistolla lähes päivittäin. Muina eroina Suomessa opiskeluun on myös se, että iltaluentoja tai pelkkiä kirjatenttejä ei juurikaan ole. Luentojen lisäksi minulla on kurssille luettavana muutama kirja ja joitain artikkeleita. Ensimmäisellä kurssillani tentti tehdään kotitenttinä, mikä on myös minulle uusi konsepti. Kurssit toteutetaan täällä usein myös niin, että luennoitsijat vaihtuvat jokaisella luennolla. Kanssani samassa ohjelmassa on aloittanut nyt 74 muuta henkilöä eli olemme melkoisen suuri ryhmä. Opiskelemme suunnilleen samalla porukalla kaikki kurssit kaksi ensimmäistä vuotta, jonka jälkeen viimeiselle vuodelle valitaan yksi kolmesta suuntauksesta (pedagogiikka, psykologia, sosiologia). Erona Suomeen on mainittava myös se, että muut opiskelijat ovat olleet melko aktiivisia luennoilla. 

Tukholman yliopistossahan ei ole samalla lailla aktiivista järjestötoimintaa kuin mihin moni suomalainen on tottunut. Jotkut ohjelmat ovat kuitenkin alkaneet myös Tukholmassa järjestyä järjestöiksi ja näin on myös oman PAO-ohjelmani kohdalla. Tänä vuonna järjestettiinkin myös oman PAO:n ensimmäiset ”fuksiaiset”. Pakko sanoa, että tapahtuma oli melko kalpea varjo Suomessa viettämistäni fuksiaisista, mutta pisteet järjestämisestä kuitenkin. Tiedossa myös lähiviikkoina ”jatkoa fuksiaisille”, jotta pääsemme vielä tutustumaan paremmin toisiimme. Koska meitä on tosiaan valtava määrä, törmään varmaan vielä pitkään päivittäin moneen aivan uuteen ihmiseen. Ainakin näin alussa on myös ollut tapana, että luentojen aluksi esittäydytään uusille vieruskavereille ja jutellaan hieman (spontaanisti). En muista kyllä koko Suomessa opiskeluajaltani mitään vastaavaa. Meillä oli myös keskiviikkona ”workshop-päivä”, mikä piti sisällään eräänlaista tutustumista yhdistettynä sosiaalipsykologian luentoon. Minulle keskiviikko oli suhteellisen rankka päivä, koska keskusteleminen sosiaalipsykologiasta ruotsiksi, ei valitettavasti ollut ihan se, mihin olin toisena varsinaisena opiskelupäivänä valmistaunut. Mutta koettu nyt tuokin ja hengissä selvitty. Pakko sanoa, että ko. päivä oli ehkä hirveintä, mitä äkkiseltään olisin voinut kuvitella, mutta jotenkin osasin suhtautua siihen jo vähän huumorilla. 

Otan nyt kurssin kerrallaan ja katson, miten homma etenee. Uskoisin kuitenkin, että pahin on takana ja ruotsikin alkaa pikkuhiljaa sujua paremmin. Ensimmäinen viikko on kuitenkin ollut siltä osin myös todella onnistunut, että olen saanut monta uutta tuttavuutta. Perjantaina meillä oli aamuluennon ja fuksiaisten välissä aikaa ja lanseerasimme heti kavereiden kanssa uuden konseptin ”lyxfredag” eli luksus-perjantai. Tämä piti sisällään jotain niinkin jännittävää kuin lounaan yliopiston Kaffebarenin ”taco-perjantaissa”, suosittelen! Katsotaan, josko tästä saataisiin ihan perinne aikaiseksi. Sain myös lupauksen siitä, että tulen saamaan tehokasta ”kielikylpyä” tytöiltä.

Suhteet Oma elämä Opiskelu