Näin on käynyt. Olen saanut espanjalaisen kämppiksen. Sinänsä mukava heppu eikä näytä aiheuttavan mitään todellisia ongelmia. Vuokraemäntä (joka asuu täällä myös) ei vaan ollut katsonut tarpeelliseksi kertoa uudesta asukkaasta minulle etukäteen. En nyt tiedä olenko ihan hirveä niuho, mutta minusta olisi ihan hyvän tavan mukaista mainita, että kotiini ilmestyy kohta espanjalainen mies. Ainoa ”ongelma” on oikeastaan se, että joudun ”kommunikoimaan” täällä kotona entistä enemmän. Toisaalta on totta kai mukavaa ja kaivattuakin, että kotona on juttuseuraa. Jos esimerkiksi joku asia oikein ottaa päähän, pääse siitä heti kertomaan jollekin. Olen kuitenkin aika tyypillinen epäsosiaalinen suomalainen ja kaipaan kotona paljon omaa rauhaa. Minulla ei ole tarvetta ryhtyä small talkiin joka ikinen kerta, kun näen täällä jonkun toisen. Nyt minulta kuitenkin odotetaan, että raportoin lähes päivittäin kuulumiseni. Koska nyt on perjantai-ilta, pääsin myös tentiin siitä, miksi olen nyt kotona ja mitä olen tehnyt tänään – onhan sentään perjantai. Mietin siinä sitten hikihatussa, mitä oikein vastaisin, koska pyykinpesu ja matkakortin lataaminen nyt eivät mitään sairaan mielenkiintoisia juttuja ole. En siis todellakaan ole sitä tyyppiä, joka on ”aina menossa”. Menen kyllä, jos huvittaa ja vain jos huvittaa.

Oman bonuksensa päivääni toi myös se, että vuokranantaja pakotti ensimmäistä kertaa imuroimaan. Onneksi imurointi koski vain omaa huonetta, keittiötä ja kylpyhuonetta (tämä on nimittäin ISO asunto). Vuokrasopimuksessa toki sovittiin siitä, että osallistun siivoukseen, muttei mitään konkreettista siitä miten usein tai millä tavoin. Vähän kyllä hävettää, mutta olen tämän epämääräisyyden turvin luistanut nyt yli kuukauden lähes kaikesta siivoamisesta. Täytyy nyt miettiä, jos otan vaikka tavaksi silloin tällöin imuroida ihan vaan näön vuoksi. Tästä saa nyt sellaisen käsityksen, että olisin sotkuinen ihminen, mutta se ei ole ihan totta. Olen viime vuosina opetellut tavan, että pidän kotona koko ajan ”perus-siisteyttä” yllä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tavarat ei loju hujan hajan tai tiskit tiskaamattomana yms. Sitten yleensä parin viikon välein olen tehnyt perusteellisemman siivouksen. Nyt kun vaan asuu toisen ihmisen asunnossa ei toisaalta huvittaisi muiden jälkiä siivota, kun oma huone on siisti ja esimerkiksi keittiön jätän aina vähintään samaan kuntoon kuin se oli minun sinne tullessani. Omaksi vakio-hommakseni täällä ole nyt ottanut tiskikoneen tyhjennyksen. Onhan sekin parempi kuin ei mitään… eikö. Myönnän, että olen nyt vähän nauttinut siitä että olen ”saanut” olla vähän laiska, mutta yritän nyt tsempata jatkossa.

Tosiaan kielitilanne on kotona se, että vuokranantajan kanssa puhumme suomea, espanjalaisen kanssa englantia ja bulgarialaisen kanssa ruotsia (jota kumpikaan ei osaa kunnolla eli 5/5). Bulgarialaisella on oma sisäänkäynti, joten häntä näkyy melko vähän. Voisimme toki puhua hänen kanssaan myös englantia, mutta kun Ruotsissa ollaan niin molemmat harjoittelevat ruotsia. Nämä kaikki kielet aiheuttavat kuitenkin jälleen sen tilanteen, että useamman henkilön ollessa paikalla kieli poukkoilee yhdestä toiseen jatkuvasti. Tajusin esimerksi yhtenä päivänä, että puhuimme vahingossa bulgarialaisen kanssa ruotsia vaikka espanjalainen oli mukana keskustelussa ja sitten vaan lennosta englantiin ja niin edelleen. Sen kyllä huomaa, että kun keskityn niin kovasti ruotsin osaamiseen, englantiin on vaikeampi hypätä yht’äkkiä, vaikka se on normaalisti paljon vahvempi kieli minulle. Sanon aina kaikille, että Tukholma on niin paljon kansainvälisempi paikka (kuin Helsinki).. sen kyllä huomaa ihan meillä kotonakin, kun neljästä asukkaasta yksikään ei ole ruotsalainen, heh.

Jos nyt vielä yhden keskeisen asian tältä viikolta niin se ruotsalainen henkilönumero. Täällähän ei oikein mikään onnistu ilman henkilönumeroa ja suomalaisen, joka muuttaa Ruotsiin yli vuodeksi pitäisi muitta mutkitta numero saada. Kun asioin ensimmäistä kertaa Skatteverketillä sanottiin, että numeron saamisessa voi kestää neljäkin viikkoa mutta minun tapauksessani asian pitäisi hoitua nopeammin (=suomalainen opiskelija). Tämän jälkeen kuulin monelta muultakin taholta, että todellakin sen numeron pitäisi tulla nopeasti. No, odotin kiltisti nuo neljä viikkoa ja ajattelin joka päivä, että jospa se numero huomenna tulee. No, eihän se koskaan tullut. Kun minulla oli vihdoin koulun kanssa vähän löysempää, menin uudelleen asioimaan Skatteverketiin odotettuani 4,5 viikkoa. Virkailija sanoi, että hakemukseni on ”käsittelyssä” ja antoi käsittelijän nimen ja numeron. Soitin sitten asiani käsittelijälle ja hän kysyi minulta, koska hakemukseni on tullut ja enkö ole saanut mitään viestejä asiasta. Sitten hän totesi, että on sijainen tms. eikä tiedä asiasta mitään. Käsittelijä haki puhelimeen toisen virkailijan, joka aloitti kysymällä henkilönumeroa – jonka puutteen vuoksi siis soitin. No, sitten nämä kaksi naista yhdessä pohtivat tilannetta jonkin aikaa, kunnes jostain ”löytyi” hakemukseni. Minulle ilmoitettiin, että nyt asia käsitellään ja heihei. Ja kappas,  lähes välittömästi postiluukusta kilahti kotiin kirje siitä, että nyt asun virallisesti Ruotsissa. Eli käytännössä hakemukseni on siis lojunut jossain – ties missä – monta viikkoa, kun sen olisi voinut hoitaa parissa päivässä. Mitähän tästä nyt sanoisi. Kalliiksi tämä on tullut minulle, kun en ole ollut oikeutettu esimerksiksi opiskelija-alennuksiin. Faktahan on kuitenkin se, että asiat voivat sujua aina just näin huonosti silloin, kun ihmiset niitä hoitavat.