Mun parhaimpia ystäviä on mun siskot. Ihanat siskot, joiden kanssa lapsena revittiin toistemme hiuksia päästä ja nyt myöhemmin asetellaan niitä suortuvia sitten kauniisti kasvoille juhliin mentäessä.

Se, että me ollaan samaa verta, tekee meistä erityisiä.

Saman kodin, ruoan ja vaatteiden jakamisen ohella me nimittäin jaetaan sama menneisyys, samat muistot ja varjot.

Saman sukunimen takia me jokainen tunnetaan toisemme läpikotaisin, ymmärretään selittämättä ja nauretaan häpeilemättä niillekin asioille, joille tiedetään jokaisen itkeneen aikoinaan.

Perhe on tärkein. Oikeesti.

Mä muistan riidelleeni enemmän muiden ystävien kanssa kuin sisaruksieni.  Riitely liittyy siskoystävyyteen lähinnä siten, että siskouhria lohdutetaan ja riidan aloittaja haukutaan lyttyyn yhdessä.

Mä en jaksaisi istua tässä ilman mun yhtä, kahta enkä kolmatta isosiskoa.

Muut on ehkä yhteyksissä sisaruksiinsa olosuhteiden pakosta.
”No moi, kumpi ostaa äitille ne äitienpäiväruusut?”

Me hengaillaan toistemme kanssa, koska ollaan supernaisia ja me voitetaan elämä meidän puolelle yhdessä.

Me myös adoptoidaan kivoja kavereita meidän siskoiksi.
Nykyään mulla taitaakin olla jo viis siskoa kasassa.

Onnellisena hyvässä seurassa.