– Markkinointi tieteenä syntynyt 1960-luvulla.

–> Ennen tätä vallalla tuotantolähtöinen ajattelu aina 1920-luvulle saakka. Yritysten keskeisin toiminto oli tuotteiden valmistus, ns. ”myyjän markkinat”.

–> Tätä vaihetta seurasi myyntisuuntainen vaihe, mikä johtui tuotannon tehostumisesta ja varastojen kasvusta. Ainoa tavoite oli saada tuote myytyä.

–> Markkinointiajattelu- ja teoria kehittyi tämän jälkeen kuudessa vaiheessa (Kerin, 1996)

1. Markkinointi soveltavana kansantaloustieteenä, 1936-1945

• Markkinoinnin perusteiden ja peruskäsitteiden selventäminen. Yleistä keskustelua, mitä markkinointi ylipäätään on.

2. Markkinointi johtamistoimintona, 1946-1955

• Markkinointitoimintojen kehittäminen ja tehostaminen. Erityisesti kiinnitettiin huomiota markkinointiprosessien johtamiseen ja markkinatutkimukseen.

3. Markkinointi kvantitatiivisena tieteenä, 1956-1965

• Modernin markkinoinnin aikakausi alkoi, sillä alkoi suuntaus kohti jäsentyneempää markkinoinnin teoriaa sekä analyyttistä markkinointi ajattelua. Esiteltiin ensimmäistä kertaa markkinasegmentti ja markkinointimix.

4. Markkinointi käyttäytymistieteenä, 1966-1975

• Kilpailun kiristyessä asiakkaat alkoivat vaatia laatua ja monipuolisempaa tuotevalikoimaa, mutta myös heidän tarpeensa erilaistuivat. Yrityksissä alettiin ymmärtää, että on tiedettävä mitä asiakkaat haluavat. –> segmentointi ja markkinatutkimukset. Syntyi ostajan markkinat.

5. Markkinointi päätöksenteon osana, 1976-1985

• Keskityttiin voimakkaasti markkinoinnin suunnitteluun ja strategiaan sekä pyrittiin mallintamaan erilaisia teoreettisia malleja.

6. Markkinointi integroivana tieteenä, 1986-1995

• Ymmärrettiin, että ei ole olemassa vain yhtä ja oikeaa tapaa tehdä markkinointia vaan se on sovellettava kuhunkin ympäristöön sopivaksi. 

– Markkinoiden kypsyessä alkoivat tuotteet muistuttaa yhä enemmän toisiaan ja yritysten olikin keksittävä jotain lisäarvoa ydintuotteilleen. Palvelut nähtiin tällaisina lisäarvon luojina. Näin palvelujen markkinointi alkoi kehittyä . (Vargo ja Lusch, 2004)

– Markkinoinnin roolin kehitys yrityksen toimintona:

1.  Tuotantosuuntaisuus. Lähes rajanton kysyntä, sillä tuotteista oli pulaa. Tämän ajattelutavan mukaan tuotetta ei tarvinnut kehittää tai markkinoida
2. Tuotesuuntaisuus. Kilpailun kiristyessä kiinnitettiin enemmän huomiota tuotteiden laatuun ja tuotekehitykseen.
3. Myyntisuuntaisuus. Tuotevaihtoehtojen kirjon kasvaessa yritysten täytyi alkaa aktiivisesti ja aggressiivisesti myydä valmistamiaan tuotteita, sillä kysynnän laantuminen johti varastojen kasvuun. 
4. Kysyntäsuuntaisuus. Vaikka yhä laajasti sovellettiin massamarkkinoinnin periaatetta, alkoi 1970-luvulta eteenpäin ostajan markkinat. McCarthy lanseerasi 4P-mallin.
5. Asiakassuuntaisuus. Asiakkaisen erilaisuus tunnistettiin ja huomioitiin. Kilpailuetua haettiin erilaistamisen avulla. Markkinointi integroitiin osaksi yrityksen strategista toimintaa.
6. Suhdesuuntaisuus. 1990-luvulta alkaen alettiin kiinnittää huomiota asiakassuhteiden hoitamiseen ja asiakkuuksien hallintaan.

– Suhdemarkkinoinnin lisäksi viime vuosina on korostunut eettinen ja kestävä markkinointi.

– Näkökulma tuli organisaatiotutkimukseen 1980-luvulla.

– Organisaatiokulttuurin käsitteestä ei vallitse yksimielisyyttä:

1. Kulttuuri on tapa toimia. Esim. Clifford Geerz määrittää kulttuurin jaettujen merkityksien ja ymmärryksen järjestelmäksi.
2. Kulttuuri on symbolijärjestelmä.

– Erilaisten koulukuntien lisäksi kulttuurilla nähdään olevan useita syvyystasoja. Esim. Schein (1985) määrittelee kulttuurin perusoletusten joukoksi, jotka on luotu, kun tietty ihmisyhteisö on sopeutunut ympäristöönsä ja pyrkinyt säilyttämään sisäisen kiinteytensä.

– Artefakit kuvastavat organisaation arvoja, jotka puolestaan ovat kulttuurisen oppimisen tulos.

– Organisaatiokulttuuri on läsnä kaikessa organisaation toiminnassa, mutta erityisesti se ilmenee mm.

• Myyteissä. Kertomuksia, joiden ei välttämättä tarvitse olla totta eikä liittyä organisaation todelliseen historiaan.
• Tarinoissa. Auttavat tulkitsemaan ilmiöiden merkityssisältöä. Tarinat/myytit ovatkin arvojen ja organisaatiokulttuurin epäsuoraa sanoiksi pukemista.
• Kielessä ja puheessa.
• Vertauskuvissa.
• Symboleissa. Todellisuutta ilmentävät mallit, määrittävät käyttäytymistä. Auttavat organisaation jäseniä samastumaan ja sitoutumaan organisaatioon ja sen päämääriin. Esim. yhtenäiset työasut.
• Riiteissä. Suunniteltuja tapahtumasarjoja, jotka voivat saada useita muotoja.
• Juhlissa. Useiden riittien järjestelmä, joka ilmenee yhdessä tapahtumassa, joka usein saa ylevän muodon. Juhlissa kerrotaan usein organisaation tarinoita ja tavataan organisaation edellisten sukupolvien edustajia.
• Rituaaleissa. Jokapäiväisessä käyttäytymisessä toistuvia tapoja. Vahvistavat arvoja  ja määrittävät vuorovaikutuksen sääntöjä. Tuovat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Esim. kokous.
• Arvojärjestelmissä ja käyttäytymisnormeissa.

​- Yhteenvetona voidaan sanoa, että organisaatiokulttuuri ilmentää sitä miten organisaatiossa on totuttu toimimaan. Työntekijät omaksuvat toimintatapoja, joilla pyritään selviytymään ja menestymään yhteisesti toimintaympäristössä. Näitä ovat mm.

• yhteisnäkemys organisaation päämääristä ja tavoitteista
• yhteisnäkemys käytettävistä keinoista
• yhteisnäkemys niistä kriteereistä, joiden avulla tuloksia mitataan

​- Organisaation yhteisöllisyyteen pyritään

• yhteisellä kielellä ja käsitejärjestelmällä
• yhteisellä näkemyksellä työnjaosta ja vallankäytöstä
• yhteisellä näkemyksellä suhteista työtovereihin
• yhteisellä näkemyksellä palkkioiden ja rangaistusten jaon perusteista

– Kulttuuri ohjaa näkymättömän käden tavoin kaikkea toimintaa organisaatiossa.