– Investointilaskelmia käytetään yritysjohdon apuvälineenä silloin, kun suunnitellaan pitkävaikutteisia tuotannontekijöiden hankintoja, joihin liittyy suuri taloudellinen riski (esim. kalliin tuotantokoneen hankinta). Onnistuessaan investointi voi nostaa yrityksen menestykseen ja epäonnistuessaan aiheuttaa konkurssin. On siis tärkeää, että laskelmat ja päätelmät tehdään oikein ja huolellisesti.

– Investointiprosessin kuusi vaihetta ovat:

1. Investointitarpeen tunnistaminen. Millaisia investointeja yrityksessä tulisi tehdä, jotta saavutetaan toiminnalle asetetut tavoitteet?
2. Tutkimusvaihe. Millaisia eri investointivaihtoehtoja tunnistettiin ja mitä niistä voitaisin tehdä?
3. Informaation hankinta. Millaisia kustannuksia ja tuottoja investoinnit synnyttäisivät?
4. Investointipäätöksenteko. Minkä investoinnin ennustetut tuotot ja kustannukset täyttävät tavoitteet parhaiten?
5. Rahoituksen järjestäminen. Käytetäänkö omaa pääomaa, otetaanko lainaa, miten tehdään?
6. Investoinnin toteutus ja valvonta. Miten ennustetut tuotot ja kustannukset toteutuvat investointijakson aikana?

– Investointipäätökseen keskeisesti vaikuttavia tekijöitä:

• Hankintameno tarkoittaa sitä pitkävaikutteisten tuotannontekijöiden hankkimiseksi tarkoitettua menoa, joka on tavallisesti lähinnä päätöksentekohetkeä ja käynnistää investointiprosessin.
• Juoksevasti syntyvät tulot ja menot ovat investoinnin aikaansaamia. Ne muodostuvat investoinnin avulla aikaansaatujen suoritteiden myymisestä ja investoinnin käyttömenoista. Näiden erotuksena syntyy nettotulo.
• Investoinnin pitoaika tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin menoja ja tuloja syntyy juoksevasti. Pitoaika voidaan määritellä kolmella tapaa: fyysinen, taloudellinen (järkevä taloudellinen pitoaika) ja tekninen (markkinoille voi tulla uusi parempi kone) käyttöikä.
• Investoinnin jäännösarvo on myyntitulo, joka investoinnista odotetaan saavan, kun sen käyttö yritystoiminnassa lopetataan. Oletetaan usein nollaksi, mutta voi olla myös positiivinen tai negatiivinen.
• Laskentakorkokanta vaikuttaa investointipäätökseen. Investoinnille on ominaista sen vaikutusten jakautuminen useammalle vuodelle. Sen vuoksi investointilaskelmissa on tehtävä eri vuosina syntyvät tulot ja menot vertailukelpoiseksi. Tämä tapahtuu laskentakoron (i) avulla diskonttaamalla tulevaisuuden rahavirrat investointihetken rahaksi.

– Investointilaskelmien erilaisia menetelmiä:

1. Takaisinmaksuajan menetelmä

– Menetelmässä verrataan hankintamenon ja investoinnista tulevien nettotuottojen suhdetta. Takaisinmaksuajaksi kutsutaan sitä aikaa, jolloin nettotuotot riittävät kattamaan hankintamenon, ts. kuinka nopeasti investointi on maksanut itsentä takaisin.

– Menetelmä on helppo, mutta ongelmallinen. Se ei ota lainkaan huomioon korkokantaa eikä takaisinmaksuajan jälkeisiä tuloja. Parhaana investointina pidetään investointia, jonka kustannukset on saatu nopeimmin takaisin. Se ei huomioi investoinnin kannattavuutta.

2. Nettonykyarvomenetelmä

– Menetelmässä diskontataan kaikki investoinnin synnyttämät tulot ja menot nykyarvoksi. Näiden summaan lisätään investoinnin diskontattu jäännösarvo. Näin saadaan investoinnin nykyarvo, jota verrataan hankintamenoon. Mikäli diskontatut nettotuotot ovat suuremmat kuin hankintameno, on investointi kannattava.

– Nettonykyarvomenetelmän keskeinen ongelma on laskelmissa käytettävän laskentakoron (investoinnin tuottovaatimus) suuruus tai pienuus. Korkokannan määrittämisessä on huomioitava yrityksen riskittömän sijoituksen tuotto ja investoinnin riskisyys.

3. Sisäisen korkokannan menetelmä

– Sisäisen korkokannan menetelmä pyrkii selvittämään sellaisen laskentakoron, jolla investoinnin nettonykyarvo on nolla. Kun tätä sisäistä korkokantaa (r) verrataan investoinnille tavoitteeksi asetettuun korkokantaan (i), tuottovaatimukseen, nähdään onko investointi kannattava. Mikäli sisäinen korkokanta on suurempi kuin tuottovaatimus, on investointi kannattava. Mitä suurempi korkojen ero (r-i) on, sitä parempi investointi on.

– Tarkan sisäisen korkokannan ratkaisemiseen tarvitaan usein melko vaikeita matemaattisia laskutoimituksia, siksipä se ratkaistaan yleensä kokeilemalla eri korkokantoja ja katsotaan millä korkokannalla saadaan nettonykyarvo mahdollisimman lähelle nollaa.

3.11.5 Epävarmuuden sisällyttäminen laskelmiin

– katso kirjan s. 139-

– Tuotteen hinnoittelu on yritykselle tärkeää, sillä hinta vaikuttaa suoraan tuotteen kysyntään ja näin ollen tuottoihin.

– Kysynnän hintajousto (price elasticity) kuvaa kysynnän muutosta, kun tuotteen hintaa muutetaan. Mikäli hinnan muutos vaikuttaa merkittävästi tuotteen kysyntää, sanotaan kysynnän olevan joustavaa. Mikäli hinnan muutos ei vaikuta tuotteen kysyntään, on kysyntä joustamatonta.

—> Yrityksen on kyettävä arvioimaan hintajousto, jotta tuotteelle voidaan asettaa sopiva hinta. Hinta jousto riippuu kilpailutilanteesta ja tuotteen tärkeydestä asiakkaille.

– Usein tuotteen hinta määräytyy markkinoiden mukaan. Tällöin yrityksen pitää sopeuttaa omat kustannukset markkinahintaan. Tähän tilanteeseen tarvitaan tavoitekustannuslaskentaa.

– Tuotteen hinnoittelussa voidaan käyttää:

1. Voittolisä- eli omakustannushinnoittelu 

– Omakustannushinnoittelussa tuotteen myyntihinta perustuu sen kokonaiskustannuksiin (omakustannusarvo, OKA) ja tähän lisättävään katteeseen. Näin varmistetaan, että hinta kattaa kustannukset ja tuottaa vielä voittoa.

– Omakustannusarvon alle tuotetta ei myydä edes lyhytaikaisesti.

-Kaava on seuraavanlainen: 

2. Katetuottohinnoittelu

– Katetuottohinnoittelun ideana on, että hinta kattaa vähintään muuttuvat yksikkökustannukset ja luo samalla katetta kiinteille kustannuksille. Minihintana pidetään tuotteen muuttuvia yksikkökustannuksia.

—> Koska kiinteille kustannuksille ei lasketa tarkkaa arviota, tulee ne huomioida ”katteen sisälle” laskettuna.

3. Pääoman tuottoprosenttiin perustuva hinnoittelu

– Laskentatapa on samanlainen, kuin omakustannushinnoittelussa. Tässä menetelmässä tuotteen tavoitteeksi asetettu voittolisä (eli katteen suuruus) saadaan pääomaan sidotusta tuottoprosentista (esim. 8% tuotto sidotulle pääomalle). 

– Tämän menetelmän käyttö edellyttää, että yksittäisen tuotteen sitoma pääoma tulee pystyä eriyttämään muusta yrityksen pääomasta, joilloin tuote tavallaan muodostaa oman kannattavuusyksikkönsä ja hinnoittelu tapahtuu oikein.

—> Vaikeaksi kaikissa hinnotelumenetelmissä tekee yksikkökustannusten täsmällinen arviointi. Nimittäin yksikkökustannus riippuu usein tuotantomäärästä, joka taas perustuu kysyntään. Kysyntä puolestaan riippuu tuotteen hinnasta, joten hinnoittelulaskelmassa käytettävää yksikkökustannusta ei voida tietää ennen kuin hinta on selvitetty. Tämä johtaa hinnoittelussa noidankehään.