Asfalttia pihaan ja projektiton kesä

Ihan vähään aikaan en olekaan blogia päivittänyt. Nytkin pävitys on lähinnä kosmeettinen, koska kun puurtaa hullunlailla talonsa eteen ja saa sen about valmiiksi, iskee usein pahanlaatuinen lorvikatarri. Lopputarkastushan meni kuin siivillä läpi ja antoi jonkinlaisen etapin projektille, joka siis ei lopu koskaan.

Perinteikkäässä rintamamiestalossahan on siis aina piha hiekalla. Niin meilläkin, mutta olisi kiva, että se hiekka pysyisi ulkona, eikä tarvitsisi sitä imuroida kerta toisensa jälkeen sisältä. Olin jostain syystä ajatellut, että tuo asfaltti on töykeän kallista ja se pidätteli minua pitkään. Lainaa oli vielä nostamatta, joten varaa siihen olisi ollut, mutta kitkuttelin asian kanssa.

Siinä vaiheessa, kun olin varmaan sadannen kerran imuronut hiekat eteisestä ja pölkkäri antoi viimeiseksi teokseen äänen PLIIH, oli päätös valmis. Maksoi mitä maksoi ja ihan sama mitä rintsikkafanaatikot sanovat asfaltista, sellainen tähän torppaan tulee.

Ei muuta kuin reippaasti soittelemaan asfalttifirmoille ja pyytämään tarjousta. Se mikä yllätti, oli hintahaitari. Parhaimmillaan oli 14 eur m2 ja pahimmillaan 20 eur m2. Toinen yllätys oli, että isot firmat antoivat kilpailukykyisen tarjouksen pienkohteisiin. Loppupeleissä tekijäksi valikoitui Lemminkäinen. Saatiin reilut parisataa neliötä hintaan 3400. Kaverit tulivat paikalle ja näkivät hieman raskaahkot Amerikkalaiset autoni ja ehdottivat, että vetävät 5cm asvaltin normaalin 4 cm paksuuden sijaan. Ei sitten menisi tärviölle, kun 3000 kg painava SUV ajelee pihaan. Tämän siis sain ilman lisä hintaa. Isot propsit Lemminkäiselle siitä. Tuo hinta piti myöskin sisällään pohjatyöt. Jos haluaa säästää, niin pohjatyöt voi tehdä itse, mutta en nyt nähnyt itseäni lapion kanssa siellä ja hyppimässä tasajalkaa saadakseni maan tiiviiksi, kun ei ole työkalujakaan varastossa mm. jyrä.

Lopputulos oli mielestäni erinomainen. Ei tule niin paljoa hiekkaa sisään ja uusi Dyson on jaksanut hyvin.

IMG_1474.JPG

Tuo kouru, jonka tein, sopii hyvin asfaltin reunaksi, mutta yksi asia siinä arveluttaa. Minulla on tallissa vanha 60-luvun auto, jonka maavara on matalahko. Näinköhän on, että saan auton peruutettua sieltä ylös ja jääkö pakoputkesta kiinni.IMG_1475.JPG

Kuten sanoi, mukavaa ja tasaista ja hiekkakuorma väheni merkittävästi. Noh sitten se toinen asia. Olin kesälle suunnitellut, että rakennampa pihavajan. No en rakentanut, vaan menee näillänäkymin ens vuoteen. Saattaa olla tekosyy, mutta olin ottanut 16 v kesätyöntekijän minua jeesaamaan. Meillä on tosi hyvä systeemi. Kaupunki maksaa puolen kesurin palkasta ja tilaaja toisen puolen. 250 eurolla saat 2vko ja 6h päivässä apuja ja on kotitalousvähennyskelpoista. Briljantti idea, auttaa nuoria alkuun työn parissa, itselle apuja ja heille taskurahoja. Tässäkin tuli yksi MUTTA, heille ei saa antaa käytännössä mitään työkaluja?!?!? Ei kirvestä, ei klapikonetta, ei oikeastaan mitään. No apu kohdistuikin siis lähinnä puutarhan hoitoon ja kun oli fantastinen kesä, ei itseäkään sitten huvittanut alkaa helteessä pakertamaan. Ehkä sitten syksyllä tai keväällä. Katsotaan.

 

Koti Sisustus DIY

Tein terassille hameen

Alkaa työt vedellä viimeisiään tässä vaiheessa ja viikon päästä pääseekin sitten takaisin töihin lepäämään. Päivä alkoi sitten reissulla paikalliselle sahalle hakemaan puutavaraa. Aamutuimaan mittanauha lauloi villisti, mieleen muotoituivat jonkinlaiset speksit siitä, että miten terassi viimeistellään ja vakuuttuneena omista taidoistani rinta rottingilla kerroin tavaran määrän lautatarhan pitäjälle. Otin varmuudeksi 1 riman ylimääräistä jos vaikka tulikin mittavirhe ja ei kuin lastaamaan autoa. Tällä keraa en ollut pick-upilla liikkeellä vaan vaimon autolla, mutta hienosti mahtui 96 metriä 4 metristä puutavaraa autoon. Laittoi vain etuosan tuulilasiin, patikat töröttämään takaluukusta läpi ja otti epämukavan ajoasennon.

 

Proppaus

Parisen vuotta terassimme on lyhyehkössä minihameessaan vilautellut naapurustolle ja siinä samalla kerännyt helmojensa alle uskomattoman määrän kaikkea krääsää. Olin jo unohtanut, että edelliskesänä oli kova kiire jostain syystä jemmata kaikennäköistä tavaraa pois silmistä ja samalla rakennussiivous jäi hieman puolitiehen. Nyt ajattelin hoidella kaikki pois asianmukaisesti, mutta puunlehteä, ekovillaa jne. oli joka paikassa ja olisi mennyt ikuisuus niitä nyppiä käsin pois sieltä. Onneksi tuli taannoin ostettua halvalla lehtipuhallin. Kovan ähinän jälkeen sain möngittyä terassin alle ja puhallin täysille. Hienosti lensi kaikenlainen ryönä pois. Emäntä kun tuli kaupasta kotiin, niin ensimmäinen sana ei kylläkään ollut ihailu kekseliäisyyttäni ajatellen.

No, joka tapauksessa suunnitelma seuraavanlainen. Proppaan nuo pystylankut kiinnit pilareihin ja ruuvaan päälle sitten tarkalla sormenvälimitalla rimat kiinni. Vielä tässä vaiheessa ei ollut täysin hahmottunut, että miten tekisin kulkuaukot tuonne, mutta eiköhän sekin matkan varrella ratkea.

Luukku

Vähän vajaa 4 tuntia myöhemmin. Yhden luukun sain jo tehtyä ja virvon tämän viimeisen reijän tekemistä tässä. Edellisen luukun tein hieman perinteikkäämmällä mallilla. Eli hyvin naamioituva, mutta käsipelillä pitää vivutella se pois ja takaisin. Helppo ja nopea tehdä, mutta hankalampi käyttää. Käytännössä siis ruuvasin 2 lautaa kiinni terassin yläosaan ja rimoitin sen normaalisti. Ruuvit pois ja luukku valmis. Se osa puuta johon ruuvit menivät pitävät sitten luukun paikoillaan ja alaosa ottaa tuen maasta. Tätä reikää en halunnut samalla tavalla kuitenkaan tehdä. Mietin, että kesäkaudella tuolla olisi hyvä säilyttää ruohonleikkuria ja silloin se pitäisi olla helpommin saatavilla.

Terassi valmis

Siinä se nyt sitten olisi, valmis terassi ja julkisivu. Viimeinen luukku aiheutti kokemattomalle melkoisesti päänvaivaa. Päätin saranoida tuon luukun ja haaveissa oli tehdä siitä täysin näkymätön. Ihan osaaminen ei moiseen riittänyt, mutta tällä saadaan nyt sitten pärjätä. Toimiva ratkaisu kuitenkin. Sitten palatakseni blogin alkuvaiheessa mainitsemaani innokkaaseen mittaukseen. No siinä kävi just niinkuin arvasin, materiaali loppui karvan verran kesken. Täytynee huomenna hakea yksi sauva lisää rimaa, että saa viimeisteltyä kunnolla. Kaikenkaikkiaan tähän aikaa meni sellainen  10 tuntia. Tosin paria tuntia tuhraantui kylläkin tuon saranahaaveen kanssa venkslaillessa.

Sitten onkin edessä tylsää pihansiivousta ja pikkupengerrysten tekoa asvaltointia varten. Mielessä tosin jo siintää seuraavat projektit pihalle ensi kesää ajatellen…Toivottavasti lähiaikoina pääsen laittelemaan tänne hieman ennen-jälkeen kuvia, fiiliksiä koko proggiksesta ja ehkä jopa matkan varrella opittuja juttuja.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli DIY