Aloittavalle rakentajalle ei välttämättä ihan heti tule mieleen, että pientalon rakentamisessa on paljon samoja elementtejä kuin yrityksen johtamisessa. Monesti ollaan tyytyväisiä siihen, että pankista on saatu lainaa ja ajatellaan, että tästähän tämä projekti vetäistään vaan tuosta pystyyn. Pääasia, että pysytään budjetissa. No ihan näin ruusuinen tilanne ei siis ole ja tämä näyttää karut merkkinsä juurikin laajennusprojekteissa. Nimittäin pankit ovat kuitenkin liikelaitoksia, jotka haluavat pitää rahoitusriskinsa kontrollissa. Rahaa voi nostaa laskujen maksuun valmistumisastetta vasten, eikä laskuja vastaan. Eli jos työvaiheissa on viivästymiä ja ei ole osoittaa riittävää effort earned, money burned, niin eipä sitä rahaakaan tipu.

Aiemminkin sanonut, että uuden rakentaminen on helppoa, mutta kun rakentaa vanhaa ja uutta, joutuu käytännön realiteettien vuoksi tekemään jatkuvaa priorisointia. Se, mikä on hyvä perheelle, ei välttämättä ole hyvää rahoitukselle ja viime kädessä kassavirta määrittää sen, että kuinka projekti etenee eikä paljonko pankkilainaa on nostettavissa.

Ihan käytännön esimerkki, kun jouduin priorisoimaan töitä vakioidusta rakennusvaiheesta sisätöihin, että saadaan jokin huone valmiiksi, mihin viedä tavarat säilöön, säästin puhdasta rahaa. Mutta koska sisätyöt arvotetaan vähempiarvoiseksi, kuin esimerkiksi runko, katto tms. rakentamiseksi, niin isossa kuvassa projektin valmistumisaste on vähäisempi. Nyt käytännössä ajamme projektia noin 3% marginaalilla, mikä tarkoittaa sitä, että jos tässä vaiheessa tulee jokin yllätyslasku, jota emme ole ennakoineet, niin työmaa pysähtyy sen vuoksi, että rahaliikenne loppuu, ei siksi, että rahat loppuisi. Iltaisin olen vääntänyt jos jonkinmoista ennustelaskelmaa eri skenaarioiden välillä ja totesin, että kiihdytän työmaata entisestään jotta saan ”arvokkaampien” osa-alueiden valmistumisastetta korkeammaksi ja sitä kautta vapautan rahaa laskujen maksuun. En maksa käytännössä yhtään enempää, vaan käytän pientä riskivipua jouduttaakseni työmaata. 

No, mutta siihen mitä ollaan saatu aikaiseksi muutaman viime päivän aikana.

Maanantaina olikin sitten vanha komero purettu ja se oli lentänyt kaaressa alati kasvavaan purkujäte kasaan. Kasa alkaakin olla melkoinen, kun en ole ehtinyt sirkkelöimään sieltä purkupuita lämmityskäyttöön. Huomattiin sitten, että vuosien varrella väliseinät olivat vaihtaneet paikkaa useaan kertaan, mutta jotkut olivat pysyneet myös paikoillaan. Pitääkin miettiä, että miten tuo vallihauta peitetään ja miten tuo muovimatto saadaan tuosta katoamaan. Samalla purkaessa löytyi myös rakenteellinen omituisuus. Tuo katon alastulo. Olimme kuvitelleet, että se johtuu siitä, että siellä menee palkki ja siksi kattoa oli pitänyt tuoda alas. No kaikkea muuta, tyhjää tilaa vaikka kuinka paljon. Joten revimme tuon pois ja suoristamme profiilin ja sitä kautta saamme hieman lisää korkeampaa tilaa.

Tyttäremme huonekin oli saanut vihdoin ikkunan. Alkoikin jo syksyn tuiverrus tuntumaan nurkissa. Nyt on taas toistaiseksi kaikki lävet ummessa. Ei tämä edelleenkään mikään lämmönrakastajan paratiisi ole, kun yläpohjasta puuttuvat puhallusvillat, mutta ainakaan ei enään sukat pyöri jaloissa jokaisesta tuulenpuuskasta. Valitettavasti ilo on väliaikainen, kun vielä 2 ikkuna-aukkoa pitäisi tehdä, sekä yksi oviaukko. Toinen edistymisaskel oli tuo seinien saumojen pakkelointi. Jahka pääsee taas viikonlopunviettoon, ehtii viimeistelemään sen ja maalaamaan koko huoneen. Tiedä vaikka ehtisi vetämään paneelit kattoonkin ja parketti lattiaan. No katsotaan mitä ehtii.

Tiistaina töistä kotiin tullessa olikin kotiin jo ilmaantunut yksi väliseinä lisää. Kuva otettu puretun komeron paikalta. Alkaa toisen pojan makuuhuone jo hieman hahmottua. Poiketen suunnitelmista, olen myös pyytänyt rakentamaan poikien huoneiden väliin salaluukun. Jos alkaa yöllä pelottamaan tai on muita lapsia vaikka yökylässä voivat sitten mönkiä salaluukkua pitkin toisiaan moikkaamaan. Katsotaan vain, niin kadun vielä jossain vaiheessa tätä ideaa. Mutta pojat tuntuvat tykkäävän.

Yläkerran kylpyhuonekin sai niskaansa vesieristeen. Eihän tuo varsinaisesti ole mikään loiskuttelutila, mutta puurakenteisessa talossa ei mitään riskejä halua veden kanssa ottaa. Nyt tämäkin vaihe on valmis ja tarvii pitää sitten vesieristekatselmus. Omiaan myöskin kirittämään tuota valmistumisastetta.

Onneksi tuli hommattua oikeat työkalut oikea-aikaisesti tähänkin projektiin. Nyt aloitamme myös ulkolaudoituksen kanssa. Periaatteessa talossahan pystyisi hyvin asumaan ilman ulkolaudoitusta vaikka koko talven, mutta itse haluan sen kuntoon. Jälleen kerran parantaa valmistumisastetta merkittävästi, mutta jotenkin haluan talon vain sääelementeiltä suojaan. Ja näyttäähän se kivemmaltakin. Mutta hienosti lensi lankut lavalle, eikä tarvinnut äheltää kaatuvien penkkien taikka palautettavien peräkärryineen kanssa.

Että näin tällä kertaa. Ainut asia jonka itse ehdin tällä viikolla oli budjetointi ja hakea lisää lankkuja ulkovuorauksen koolauksiin. Tai no, siirsimme kyllä karmean kasan huonekaluja ympäri kämppää ja edelleen nukumme ruokailuhuoneen lattialla.