Vihdoinkin alakerran lattianlevytys tehty

Taas tuli muutaman päivän tauko blogaamisessa. Perjantaina tuli vetäistyä pitkä päivä ja lauantaina oli sen verran ihana keli, että päätin ottaa vapaa päivän. Tämä 2015 vuoden sää on ollut siunaus ja kirous samaan aikaan. Aivan hanurista nämä kelit. Joka päivä sataa ja silloin, kun ei sada niin on kylmää. Ei siis kovin kaksinen lomakeli. Työmaata ajatellen taas kelit ovat mitä loistavimmat. Mitä muuta sitä sateella tekisi, kuin riehuisi omalla raksalla. Voisi olla liikaa kiusauksia, jos elohopea painaisi hellelukemissa.

Toinen rakennustöitä hidastava tekijä on tuo meidän 2 vuotias tytär. Hetkeksikään ei saa kadota silmistä, joten kullanarvoisia ovat olleet mummi, mamma ja nyt kummitäti. On hetkeksi hoitajia, niin on päässyt emäntäkin auttamaan työvaiheissa, jotka vaativat kahta ihmistä. Välillä nämä työvaiheet ovat olleet melko yksinäisiä, mutta kiva kun on nyt parina päivänä ollut työkaveri messissä.

Laastia ja EK15 Gyproc

Siinä näkyy valmiiksi tehtyä laastia ja loppuvaiheissa ollaan levyjen kera. Normaali Gyprocin kanssa ehkä vielä itsekseen selviäisi, mutta tässä laitetaan toista kerrosta EK15 erikoiskovaa Gyprocia. Yksi levy painaa 31 kiloa ja se pitäisi oikeasti asettumaan melkein kerralla. Jos se menee hieman vinoon, niin kyllä sitä hieman vielä asettelee, mutta tuo saneerauslaasti iskee kiinni tuohon levyyn kuin pikaliima.

Tuon laastin tekeminen oman operaatio itsessään. 20 kiloa laastia sekoitetaan n. 6 litraan vettä ja se riittää about 2 1/2 levyn asettamiseen. Aika sitkasta kamaa sekoittaa porakonevispilällä, mutta parempi sekin kuin jollain pistolapiolla.  Hieman sai olla laastikamman kanssa varovainen, ettei nirhaa alla kulkevia lattialämmitysputkia. Amatöörejä kun olemme, niin alkuun yhden levyn asentamiseen tuhraantui sellainen 30 minuuttia. Sitten aloimme optimoimaan prosessia ja viimeiset menivät jo paikoilleen vartissa. Eniten aikaa söi laastin levitys. Katsotaan jahka pääsemme yläkerran kimppuun, jospa saataisiin tiputettua vielä 5 minuuttia työvaiheista pois.

Lattiapintaa rintamamiestalo laajennus

Pieni juhlan aihe tämäkin. 30 neliötä valmista lattiapintaa odottamassa laatoitusta jahka oikea hetki koittaa. Rakenne on seuraava alhaalta ylöspäin. 1) kiinnikelauta kiinni runkopalkissa 2) runkopalkki 2″X6″ 3) tuulensuojalevyt 4) koolaus 2″X4″  sekä ilmasulkupaperi 5) puhallus Ekovillaa täyteen 6) harvalaudoitus 5 cm jaolla 1″x4″ 6) 13 mm Gyproc 7) gyproc soirot EK15 eli 15mm ja välissä kulkevat Uponorin 12mm lattialämmitys 3 piirissä 8) laastilla raot umpeen 9) saneerauslaatilla kiinnitetyt 15mm EK15 Gyproc. On siinä lattia kerrakseen, mutta ei takuulla narise. 

Henk. Koht. En tykkää yhtään noista EK gyproc levyistä. Painaa kuin tekemätön synti ja kovaa kuin mikä. Hankala leikata ja pöllyy kuin elämän kevät sirkkelillä leikatessa.

Yläkerran eristys

Yläkerrassakin alkaa näyttämään valmiimmalta. Koolaukset kattoon tehty ja melkein kaikki SPU levyt asennettu ja teipattu höyrysulkuteipillä. Pikkasen vielä tarvii niitä laitella ja on sekin osuus tehty. Sitten on taas minun vuoroni hyökätä välipohjan lattian kimppuun. Alakerrassa pitää vain vetää kattoon ilmasulkupaperi ja taas käydä Starkista lainaamassa puhalluskone villalle. Lattia puhallukseen ja sama ruljanssi noiden levyjen kera. Olen onneksi kantanut jo kaikki lattiaan menevät levyt yläkertaan, joten niitä ei tarvitse enää kanniskella. Ainut tietty on se, että jahka lattia on valmis, niin seiniin tulee ala- ja yläkertaan 2 kerrosta tuota pirun 15 mm erikoiskovaa. Niitä käytetään samalla jäykistämään runkoa, joten kantohommia piisaa. Ihquu…

Koolaus

Ajattelin tänään käydä vilkaisemassa töiden etenemistä yläkerrassa. Ihmettelin kovasti, että miksi vanhan yläpohjan kulkuovi ei toiminut. Ihmekös tuo, kun toisella puolella oli 2X4 parru blokkaamassa kulkemista. Mietin tässä, että mitenhän tuohon tuleva kulkuaukko aiotaan ratkaista. Arvostan kyllä rakennusmiehiä siinä, että huomioivat meidät. Ei olisi kivaa, jos olisi ovi kadonnut ja saataisiin ihmetellä, että miksiköhän meidän 2 vuotias vaeltaa rakennustyömaalla. No, kaippa se oviaukko vedetään karmeineen sitten moottorisahalla pois, jahka oikea hetki koittaa.

Uudenmaan Rakennuskimppa rakennusjätteet

Se näissä laajennusprojekteissa ja mikä jottei uusiorakentamisessa on, että purkujättettä tulee karmeita kasoja. Itse olen usean päivän vetänyt sirkkelillä noita kappaleiksi ja tehnyt polttopuita. Nyt alkaa joka paikka pursottaa puuta ja mietin, että mitä sille tekisi. Jotenkin tympii ajatus siitä, että vie sitä kaatopaikalle 10 euron hintaan, kun sitten taas joku, kellä hetki aikaa on kiskoa nauloja yms. saa siitä hyvää polttopuuta tai jotain muuta.

Tässä korvaamattomaksi avuksi osoittautui Facebook. Löysin FB:stä Uudenmaan Raksakimppa sivuston ja tarjosin puita siellä ilmaiseksi. Ensimmäinen veijari kävi hakemassa tuolta puuta tarkoituksenaan rakentaa lammasaitaus. Toinen haki polttopuita ja huomenna joku taas hakee kärryllisen johonkin käyttötarkoitukseen. Eli Win-win, minä pääsen eroon puista ja toinen löytää sille hyötykäytön.

Että tälläistä tällä kertaa. Huomenna pitäisi mennä katsomaan josko sitä ostaisi auton ja tarvitsee toivoa, että sähkömiehemme tokenee keuhkoputken tulehduksestaan, niin pääsee jatkamaan projektissa alkuperäisen projektisuunnitelman mukaan. Jos mitään muuta ei keksi, niin pistän purkaen vanhan kodinhoitohuoneen seinän.

Hyvinvointi Sisustus Mieli DIY

Yläpohjasta katosivat purut ja kuran kanssa leikitty

Otin pari päivää taukoa päivityksistä, kun tuntui, että mitään valmista ei tunnu saavan aikaiseksi. 3 kuukautta ollaan vedetty lippu korkealla tätä hommaa, mutta pakko myöntää, että eilen oli aika vaikea päivä. Niin minulla kuin emännälläkin oli vähän mieli maassa. Työn määrä varsinaisesti ei kauhistuta, mutta jos yhtäkkiä kämpästäsi katoaisi 20% ja joudut tunkemaan rojusi aiemman joukkoon, niin välillä tuntuu ahtaalta. 3 alle 8 vuotiasta ei varsinaisesti asiaa helpota. 

No, onneksi tänä aamuna sönderi fiilis oli kaikonnut. Ainut joka ei ollut kaikonnut, olivat aivan jäätävän kipeät lihakset ja nivelet jaloissa. Onneksi pääsee verryttelemään niitä sillä millä ne on tulleetkin. Eli lisää kyykkimistä ja olen vakuuttunut, että huomenna ne ovat löytäneet uuden tavan olla kipeitä. Harmin paikka, ettei ole mikään masokisti, tämähän olisi yhtä nautintoa.

Valu lattialämmitysputkille

Tällä lähdettiin tänä aamuna liikkeelle kello 8:30. Tämä olisi pitänyt olla tehtynä mun toimesta jo eilen, mutta kun olen amatööri, niin en tajunnut että lattiaan pitää levittää ensin primer. No, sen eilen levitin sitten ja kuivumisaika oli 2-4 tuntia, joten jätin kuratäytöt tälle päivälle. Primerin tarkoitus on, että kun laastia levitetään, niin kosteus ei pääsisi imeytymään Gyproc levyihin. Melko kallista tököttiä ja siinä sitä levitellessä aloin pohtimaan, että ostinkohan ylikallista jatkettua Eri Keeperiä, sillä vaikutti lötköltä liimalta.

LaastiaTyömaa. Yhteensä 220 kiloa laastia pääsi sitten sekoittelemaan sellaisella hassunhauskalla normi Makitan akkuporakoneella. Olin Lidlistä halvalla ostanut vispiläsarjan (3,99 eur) ja siinä sitten vatkaten paljussa. Säkin ohje kertoi veden määräksi 2,8-3,2 litraa per säkki. Trial &Error periaatteella päädyin kultaiseen keskitiehen.

Yläpohjan imurointi

En muista olenko kirjoitellut aiheesta, mutta laajennuksen lisäksi, muutamme yhdestä kohtaa myös kattoprofiilia.  Yläkerrassa meillä on hieman matalampaa tilaa, johtuen viistosta kattoprofiilista ja nyt aiomme osittain muokata sitä tekemällä ”lyhdyn”. Käytännössä siis lippa, joka mahdollistaa korkeamman tilan ikkunoineen yläkertaan. Jotta tämä saadaan tehdyksi, eteen tuli työsarka….tyhjää yläpohja vähintään puoliksi puruista. Mieleen tuli välittömästi mielikuvat lapion, roskasäkin ja kaatopaikan bestiksen löytämisen kanssa. Totesin, että nyt ei kyllä aleta riehumaan lapion kanssa. Pistettiin kilpailutukseen samalla yläpohjan imurointi ja eristyksen puhallutus. 

No, kaveri pölähti pihaan aika lyhyellä varoitusajalla. Oli kuulemma kalenterissa sopivan tyhjä kolo ja tarjottiin, että jos meen apulaiseksi, niin tulee edukkaampi hinta. Mikäpä siinä, palkollinen apuri olisi maksanut 50 eur / tunti, joten sinne yläpohjaan suunta siis. Aika järkkyä hommaa tuo imurointi tai ainakin meidän kohteessamme. Tila on matala ja pölyä riittää ja useamman kerran kuului karmea kiroilu, kun naula oli uponnut imuroimaan polvilumpioon. Oman talon tuntien, itse istuskelin mukavasti sahanpurujen päällä repien paperia, jotta imuauton imuri ei menisi tukkoon.

Imuroitu yläpohjaNyt on myös yläpohja imuroitu puruista tyhjäksi. Koolaukset ovat näköjään 20 cm paksuja, mutta ensimmäinen 5 senttiä oli enemmän sanomalehtiä, kuin mitään muuta. Kun lyhty on tehty, tilalle puhalletaan minimissään 30cm eristettä. Jos vaan saamme koteloinnit tehtyä järkevästi tuulensuojalevyille, niin pistetään 40 cm. Eiköhän ala energiatehokkuus nousemaan.

LöytöjäJoitain aarteita ehdin sentään imurilta pelastamaan. Täytyy katsoa onko noilla vuoden 1960 ja 1957 Nakke Nakuttaja sarjiksilla mitään arvoa. Toisena kiintoisana löytönä oli nuo Sakset ja neula oppaat. Emäntä omin sanoin harrastaa ompelemisesta (en ole varma pitääkö paikkaansa, koska en ole nähnyt mitään valmista sitten 1992, jolloin valmistui huppari, jonka huppuun olisi mahtunut 3 päätä), joten tuossa löytyi valmiit kaavat aitoon 50-luvun kellohameeseen. Hieno juttu. Airam boksitkin olivat hieno löyty. Jäi vain mietityttämään, että missä huoneessa heillä on ollut 150W megalamppu.

Uuden osan yläpohjaUusi osakin odottelee puhallusta. Tai, no ensin pitäisi vetäistä varmaan peltikatto päälle, jotta saadaan ilmanvaihdon yms. läpivienti. Uuteen osaan tulee vielä järeämpi lämpöeristys. Eka 30 cm puhalletaan villaa ja sitten vielä SPU levy, joka eristää aivan törkeästi ja tekee myös höyrysulun. Alettiin miettimään, että tarviikohan yläkerta lämmitystä enää lainkaan. Pitääkin laskeskella.

ValmisLattiakin saatiin vaiheeseen vielä tänään, hyvä hyvä. Näyttää aika karulta, mutta niin pitääkin. Huomenna lakaisu ja laastiknöölit pois ja sitten päästään riehumaan laastikamman ja saneerauslaastin kanssa. Käytännössä 15mm erikoiskova Gyproc ylösalaisin, laastia päälle ja kammalla liiat pois. Sitten lattia liimataan tuon kerroksen päälle ja vedän ruuveilla reunoilta kiinni. En edes ala urheilemaan ruuvarin kanssa keskeltä. Se kuitenkin osuisi noihin vesiputkiin. 

Laastiin juuttuneet työkalut

Sitten, kun teet monta asiaa yhtäaikaa, niin näinkin saattaa käytä. Sillävälin kun olin ”tienaamassa” 50 eur / tunti imurointihommissa, niin toisaalta laasti kuivui ja työkaluni sen mukana. Tarvii huomenna köydä Tarjoustalosta ostamassa uusi raksaämpäri ja laastisammio.

Hyvinvointi Sisustus Mieli DIY