On ollut taas työntäyteinen päivä. Aamu alkoi jälleen vakioksi muodostuneella visiitillä kaatopaikalla. Jälleen oltiin eilen puruja pussitettu. Tällä kertaa vintin ikkuna otettiin pois ja työtä joudutettiin teollisuusimurilla.

Päivän rattona on kyllä välipohjan välistä löytyneet kesäkuun 1940 Helsingin Sanoat. Nähtävästi tuolloin jakelu hoidettiin niin, että lehtiin printattiin erillinen tarra, jossa luki tilaajan nimi ja osoite. Kuten aiemmassa blogissanikin olen maininnut, niin uutiset ovat todella pysäyttäviä ja samalla mietityttää nykypäivä.

Aikalailla 75 vuotta sitten lehdissä luki mm. Saksalaiset hyökkäävät länsirintamalla jopa 3000 panssarivaunun voimin. 12500 saksalaista kuollut taistelussa ja 1,2 miljoonaa sotavankia saatu. Arvioiden mukaan, noin 100 000 hollantilaista on kaatunut taisteluissa. Etelä-Norjassa Quisling on muodostamassa hallitusta ja Pohjois-Norjassa vapaan Norjan joukot ovat kertyneet ja Brittijoukot ovat astuneet maihin Narvikissa…..

No mut ei siitä enempää. Projekti siis etenee. Kuten sanoin kaatopaikkakeikat ovat tulleet sen verran tutuksi, että portinvartija jo tunnistaa ja sanoi, että tänä aamuna oli kevyempi kuorma, kun eilen. Nyt vain 400 kiloa. Tiedä onko tuo hyvä vai huono, joten kuittasin, että huomenaamulla nähdään taas.

Päivän jälkeen on näköjään roskakasaan taas yli tuplaantunut. Ei auttanut vaikka lastasi Chevyn taas täyteen säkkejä. Chevyyn mahtuu siis about 25 säkkiä tuota tavaraa. Siinä mielessä positiivista, kun omistaa ison auton. Kaatopaikkakeikka maksaa kerrallaan 10 euroa. Käsittääkseni jos saman kuorman veisi peräkärryllä, niin hinta olisi n. 40 euroa. Säästöä joka kulmassa siis…hähääää. On tuossa ainakin 3 kerraksi vielä vietävää. Eikä siinä vielä kaikki…

Kun puretaan, niin tulee sitä puuroskaakin. Ihan ei viitsi takkaa hajoittaa, joten noista revitään naulat hymysuin pois ja sirkkelillä vetelen ne sitten polttopuiksi. Onneksi on pääasiassa punamultamaalia, joten ei kaiketi pitäisi ihmeemmin nokeennuttaakaan. Otetaan positiivisesti, ei tarvitse vähään aikaan puita ostella. Muutenkaan ei kyllä olisi ollut tarvetta, kun takapihalla on vielä 6 kuutiota pilkkomattomia puuta. Mut ei tässäkään vielä kaikki…

Purkamisesta tulee toki muutakin kuin puuta. Siinä silmä lepää Gyproc-levyjen ja 75 vuotta vanhojen tiilien kanssa. Jälleen pääsee testaamaan Chevy Tahoen kantavuutta. Hetken harkitsin, että jos tekisin tiilistä pihatietä, mutta taitaisi käydä niin, että sade murentaisi ne palasiksi ja lopputulos olisi punainen mössö. Joten ehkä kukkapengerryksiin ja loput kaatikselle. Ihquu.

Töissä meni tänään vähän pidempään. Kotiin ehdin vasta klo 20:15. Äkkiä sähköpostit pois alta ja remppatöihin. Sen minkä about 30 minuutissa ehti tekemään, oli repiä yksi seinä paljaaksi. Tuohon tulee toiselle puolelle puhallettuna puukuitueriste ja sitten tälle puolelle lisäeriste. Vähän hintavampi, mutta parempi ja ohuempi. Mikä tärkeintä edelleen hengittää. En todellakaan halua tehdä mitään hengittämätöntä pullotaloa, joka hikoilee ja homehtuu.

Tosta ehdin repiä Gyprocit kuikkaan. Alkoi lapset sen verran häiriintyä metelistä, että jätin nuo ihanat mitkälie levyt vielä tuohon. Riemukas mato-tapettikin löytyi tuolta. Kerroksia siis riitti. Mutta aika sankareita nuo -40 luvun porukka ovat olleet. Puruja oli 10 cm ja ihan alkuperäinen osuus noiden laudoitusten päällä oli 2mm pinkopahvi tapetilla. On tainnut aikanaan sukat pyöriä jaloissa talvella.

Arvatkaapa mitä minä teen juhannuksena. En ainakaan huku sepalus auki. Tuosta lähti tänään piippu. Se mitä kuva ei kerro, että se jatkuu vielä alaspäin about 3 -3,5 metriä. Eli silloin, kun muut imevät keittoa jontikan äärellä, minä pistän Makitan poravasaran laulamaan ja piikkaan tuon piipun ajasta ikuisuuteen. Olen varma, että siinä vaiheessa musta ja kaatopaikan vahdista tulee bestiksiä.