Hän tuli elämääni puoliyllättäen.

Hän ei fyysisesti viehättänyt minua niin, että olisin heti huomannut hänet. Hän oli ystävä, rauhallinen ja tunteellinen. En tiedä oikein miten hän edes tuli siihen.

Huomasin heti, että hän pitää minusta ja hakeutuu seuraani. Tässä ei sinäänsä ollut mitään uutta, koska hyvin useasti seuraani hakeutuu joku. Hän kuitenkin oli jotenkin erilainen ja minä pidän hänestä. Ehkä hän ei sittenkään yritä mitään muuta. Hänhän seurustelee! Jos voimmekin viettää yhdessä aikaa ihan ilman taka-ajatuksia?!

Miten yhtäkkiä tilanne muuttuukin niin, että kaikki mitä hän sanoo tai miten hän koskettaa minua tuntuu taianomaiselta? Jopa ulkopuoliset huomauttavat, että meidän välillä on jotain aivan uskomatonta. Kun hän koskettaa minua, tuntuu se kun saisin sähköiskun. Olenko ikinä edes tuntenut mitään tällaista?

Hän lopettaa suhteensa. Hän jää odottamaan minua. Hän ei kuulemma ikinä ole tuntenut näin vahvasti. Jos elämässä on yksi suuri rakkaus, niin se olen kuulemma minä. Ja minä haluaisin sanoa ne samat sanat hänelle. Mutta tulen kotiin ja näen mieheni ja tajuan, että rakastan myös häntä. 

Hän on saanut odottaa yli vuoden…

Minä olin yläaste-aikoihin ensin aika hajuton ja mauton. Yhden kesän aikana kuitenkin tein hirmu kasvuspurtin ja värjäsin hiukan hiuksiani. Samoihin aikoihin aloin meikkaamaan. Yllätys olikin suuri kun seuraavana syksynä kaikki huomasivat minut koulussa. Olin poikien mielestä hyvännäköinen ja tämähän buustasi itsetuntoa sen verran, että tulin kertaheitolla ulos kuorestani. Se lisäsi attraktiivisuuttani, joten yhtäkkiä en ollutkaan enää hiukan suosittu, vaan yksi koulun suosituimmista.

Tämä buumi jäi päälle ihan tähän astiseen elämääni. Miehet ihastuvat ja rakastuvat minuun helposti. Ensin ulkonäköni vuoksi ja sen jälkeen luonteeni takia. Olen seurustellut kutakuinkin aina ja seurustelukumppanini ovat aina olleet valmiita tekemään vuokseni ihan mitä vaan. Se ei tarkoita sitä, että hyväksikäyttäisin jotenkin asiaa, vaan annan itsestäni myös todella paljon. Siltikin suhteeni ovat aina päättyneet siihen, että minä en enää tunne samoin ja yleensä sen laukaisee se, että joku toinen kehen rakastun on minuun täysin lääpällään. Olen jättänyt siis pari ihmisrauniota perääni. Pettänyt en kuitenkaan ole. En koskaan.

…paitsi nyt.