USA roadtrip: Etelä-Kalifornian palmujen alla

Neljä viikkoa, 5000 kilometriä, seitsemän osavaltiota ja ties kuinka monta luonnonihmettä myöhemmin tupsahdimme takaisin Helsinki-Vantaalle ihmettelemään kukkaan puhjennutta Suomen kesää. Jetlagit nukuttiin viikonloppuna pois mökin rauhassa, ja ai että maistui itse keitetty kahvi hyvältä kuukauden päivät juotujen laimeiden litkujen jälkeen.

Jenkki roadtrip meni aika pitkälti maisemista hurmioituneena tien päällä eikä bloggaukselle löytynyt siten missään vaiheessa sopivaa rakoa. Ainoa tilaisuus koko reissun aikana olisi varmaan ollut kahdeksan tunnin aavikkoajomatka Death Valleyn halki Las Vegasiin. Toisaalta huitsin Nevadassa oli hauska bongailla auton ikkunasta tumbleweedeja ja katsoa kuinka lämpömittari kohoaa kohoamistaan Yhdysvaltojen kuumimmassa paikassa.

Roadtrippimme alkoi San Diegosta, josta ajoimme länsirannikkoa pitkin reilun viikon ajan aina San Franciscon pohjoispuolen viinialueelle. Aurinko paistoi, vesi oli kylmää ja rantakaupunkien meren antimet taivaallisia. Kalifornia ylitti monipuolisuudellaan ja kauneudellaan kaikki odotukset. Kyllä kannattaa lähteä matkalle ilman liikoja suunnitelmia, niin on koko ajan ihan ällikällä lyöty olo.

San Diegon lentokentältä hyppäsimme vuorokauden matkustamisen jälkeen etukäteen varaamamme vuokrajeepin kyytiin ja huristelimme puolikuolleina kohti ystäväperheen täydellisen muhkeaa jenkkisänkyä. Seuraavana aamuna heräsimme San Diegon Del Marista, otimme jättijääkaapista jättitölkin Tropicanaa, söimme jättikokoisia luomukananmunia ja julistimme neljän viikon lomamme alkaneeksi.

Voi sitä helpotuksen huokausta, kun pääsin ensimmäistä kertaa hengittämään keuhkot täyteen Tyyntä Valtamerta ja upottamaan villasukissa viimeiset ihan liian monta kuukautta muhineet varpaani valkoiseen, silkinpehmeään rantahiekkaan.

San Diegossa pääsimme heti kiertoajelulle, jonka aikana näimme kaupungin parhaat palat paikallisten silmin. Ihmettelimme armeijan valtavia laivoja, parvissa lentäviä pelikaaneja ja ruusuja täydessä kukassaan.

Kävimme amerikkalaisen astangajoogagurun Tim Millerin tunnilla Ashtanga Yoga Centerissä ja samana iltana vielä surffaamassa. Se, että elämäni ensimmäinen surffausyritys ei ollut mikään succé menee täysin elämäni rankimman astangajoogatunnin piikkiin. Ei sen enempää Miller kuin aallotkaan päästäneet lomalaista helpolla. 

Mutta voiko valittaa.

Kuokimme upealla Coronadon rannalla pidetyssä hääseremoniassa ja todistimme pilvisen taivaan repeävän juuri sillä hetkellä kun hääpari sanoi toisilleen tahdon.

Nauroimme La Jollassa hauskoille, mutta hirveän pahalle haiseville hylkeille, jotka olla röhnöttivät auringon paisteessa toistensa päällä.

Ne olivat oivaltaneet mistä elämän pienissä nautinnoissa on kyse. Oink oink.

Fiilasin erityisesti tätä kaveria, joka tuntui arvostavan tuota ihmeellisesti lämmittävää valoilmiötä yhtä paljon kuin minä. Taivasta kohti venytetty kroppa liikkui auringon kanssa samaan verkkaiseen tahtiin.

Parin päivän ajan saimme nauttia San Diegossa täysin siemauksin ystäväperheen vieraanvaraisuudesta ja nukkua pois 10 tunnin melko haasteellista jet lagia. Nautimme meri-ilman lisäksi paikallisista herkuista ja luomuruokamarkettien antimista. Yhdeksi lempiherkuistani nousi heti kättelyssä Kaliforniassa kovassa huudossa olevat fish ja shrimp tacot. Gluteenittomuuskin oli helppoa, koska tuoreella tomaatti-korianterisalsalla ja seafoodilla täytetyt lettuset on valmistettu meksikolaisittain lähes aina maissijauhoista.

Lähtöaamuna San Diegosta ilma oli alkanut lämmetä toden teolla.Viimeisten takapihaswingausten jälkeen suuntasimme jeeppimme kohti Losin ruuhkia ja Venice Beachin helteistä iltapäivää. Matkalla poikkesimme Carlsbadin outlet-kylään ja saimme ensipuraisun Jenkkilän mukavista hinnoista. Euron vahva kurssi lämmitti mieltä, varsinkin kun auton yllätysvakuutusmaksut olivat keventäneet kukkaroa heti matkan alussa. 

Yön vietimme Hollywoodissa niin huudeilla, että näimme seuraavana päivänä kävellen kaikki pakolliset tähtinähtävyydet. 

Gwyneth Paltrown ja ikisuosikki Julie Andrewsin tähtilaatat bongattuani oli Hollywood vähän nähty. Ajoimme ylös Hollywood Hillsille räpsimään kuvia kuuluisasta kirjainrivistä, jonka jälkeen jatkoimme tähtibongailua Beverly Hillsin ja Bel Airin ökyalueilla. Ei näkynyt GP:tä, mutta miljonäärimansoneita ja luksusautoja sitäkin enemmän. Ikinä missään en ole nähnyt niin paljon hulppeita huviloita kuin Kaliforniassa. 

Los Angelesista otimme Highway 1:n maisemareitin kohti Santa Barbaraa ja pysähdyimme yhdelle Malibun mielettömistä hiekkarannoista ihastelemaan delfiinejä. Hiekka oli niin kuumaa, että autosta oli pakko juosta upottamaan jalat suoraan jääkylmään mereen. 

Rannalta en olisi halunnut lähteä koskaan, mutta Santa Barbaran vuorille oli päästävä hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Lohdutuspalkinnoksi pysähdyimme ensimmäisellä vastaan tulleella mansikkakojulla. Siitä lähtien lyötiinkin sitten aina jarrut pohjaan, kun jossain myytiin mansikoita. Näin mansikka-asiantuntijana voin muuten kertoa, että kalifornialaiset luomumansikat ovat aika kovia kilpailijoita Suomen heinäkuiselle mansikkasadolle.

Vuoristossa olimme varanneet huoneen Airbnb:n kautta suloisen hippimummon luota, joka oli asunut täynnä tavaraa ja muistoja olevassa tunnelmallisessa rinnetonttitalossaan jo 50 vuoden ajan. Ympärille oli rakennettu sittemmin päheitä omakotitaloja, mutta niistä hän ei niin välittänyt. Katselimme upeaa auringonlaskua, kuuntelimme sammakoiden kurnutusta yön pimeydessä ja heräsimme aamulla valmiiksi katettuun herkkuja notkuvaan pöytään. Kuinka hyvältä voi maistua appelsiinimehu, joka on puristettu tuoreeltaan vain niistä naapurin pihapuun kaikista kypsimmistä ja makeimmista kalifornialaisista appelsiineista. 

Seuraavana aamuna laskeuduimme vuorilta Santa Barbaran kaupunkiin. Teimme pienen aamukävelyn isossa, hyvin hoidetussa ruusupuutarhassa, josta pitävät huolta kaupungin vapaaehtoistyöntekijät. Varmasti han terapeuttista hommaa niissä maisemissa. 

Pian jatkoimme kuitenkin taas matkaamme rannikkoa pitkin. Olimme vähän ajattelemattomina varanneet etukäteen Airbnb:n Montereysta, joka oli liian pitkän ajomatkan päässä niin kauniina päivänä. Päätimme navin kilometrit tsekattuamme, että varaamme kaikki loppureissun majoitukset spontaanisti päivän varoitusajalla. Eihän sitä voi koskaan etukäteen tietää, mitkä paikat ovat niitä, jotka kolahtavat. 

Seuraava pitstoppimme oli pienessä kalastajakaupungissa nimeltään Morrobay. Paikka oli selvästi surfareiden suosiossa, löytyipä sieltä jopa surffimuseokin. 

Morrobayssa oli letkeä meininki, hauskoja second hand -vaatekauppoja ja hyvää luomukahvia. Paikallista kalaa ei ehditty harmi kyllä maistamaan, mutta tässä vaiheessa ei tiedettykään vielä sitä, että seuraavana päivänä Montereyssa syötäisiin koko reissun paras illallinen.

Eikä muuten sitäkään, minkälaiset maisemat meillä vasta oli edessä. Seuraavassa postauksessa jeeppi suuntaa Big Sur -seikkailujen kautta Friscoon ja lopuksi päästään purskuttelemaan vähän maailmankuulua Pinot Noiria. 

Stay tuned!

Wishes one big California lover