Mainitsemisen arvoinen

salimuija.jpeg

Herättyäni viimeviikolla siihen todellisuuteen, että vuodesta tulee aivan helvetin rankka fyysisesti ja huomattuani olevani valas muiden luokkalaisteni joukossa sai treenimotivaationi kummasti tulta perseen alle 😀

Hieman myös omaatuntoa kolkutti tiitin ehkä sarkastinenkin blogini noteeraus liikuntablogien joukkoon. Liikkumiseni kun on ollut kesän ajan lähinnä ajatuksen tasolla tapahtuvaa kamppailua sohvan ja kuntosalin välillä. Hups.

No hikoiltuani viime perjantain itseäni huomattavasti kovempien luokkatovereitteni kanssa massakentällä oli helppo ratkaisu pakata lenkkitossut mökkikassiin mukaan. Rapujuhlien snapsilaulut vaihtuivat soodavalkkariin ja intervalleihin mäkisellä mökkitiellä 🙂 Onneksi lenkkiseura oli lähellä, en ole suvun ainoa jolla on ns. uimarengas jäänyt kesästä vyötärölle. Draivi jatkui tänäaamuna, heräsin virkeänä ja pinkaisin salille virtuaalibodytunnille, josta jatkoin vielä pt-treffien jälkeen kunnon salitreenin. Hiki virtasi. Jopa niin runsain mitoin, etten voi uskoa sitä todellisuutta että olen joskus pitänyt kyseistä ohjelmaa helppona 😀

Jäsentelimme pt:n kanssa viikko-ohjelmaani, sillä koulun puolesta tulee n.10h liikuntaa viikossa eri urheilulajeihin tutustumisen myötä sekä personaltrainer-koulutukseen kuuluvaa harjoittelua. Tulevat viikkoni sisältävät siis tätänykyä vain kaksi iltaa töitä, joten vapaa-aikaa treenaamiselle tulee olemaan entistä paremmin. TARKOITUKSENA olisi sisällyttää viikkoon 2x yleisurheilupäivää(koulussa), 4x aamulenkki, 2x kuntosali ja 2-4x kehonhuoltoa, joista kaksi kertaa voi olla myös ryhmäliikuntaa.

Totesin, että mikäli näillä ei tyttöä kuntoon saa, saa eräs kauneuskirurgian yritys potentiaalisen rasvaimuasiakkaan 🙂

Ensiviikolle pitää varata kehon koostumusmittaus. Ihan vain siksi, että näkee mitä tässä rupeaa tapahtumaan. Mittaus tehdään niin, että en näe tuloksia kuin vasta uusintaotantakerralla. Tämä siksi, että tämänhetken mittaukset aloittaisivat välittömän sekoilun 😀 

Hei ystävät, onko teillä juttutoiveita? 

Kommentit (1)
  1. On toiveita! Kerro tuosta opiskelusta kaikki! 😀 No ei kaikkea tarvi, mutta olisi kiva kuulla millaisia touhuja siellä on. Nimim. haaveilen yhä liikunta-alan koulutuksista mutta oon jo ihan huipussa duunissa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *