BFF Boris

Vatsa on ollut mulle ongelma niin kauan kuin muistan. Syy kaikkeen onneksi löytyi vihdoin ja vähitellen alan tuntemaan oloni noh normaaliksi? Enää ei tarvitse tunneittain miettiä vatsaani, sen aiheuttamaa kipua tai _niitämistänaiseteipuhu_. Suoliston ollessa romuna, kirjaimellisesti tulee kaikki sitä ja sen toimintaa tukevat asiat ovat äärimmäisen tervetulleita elämääni.

b.jpg

Yksi näistä on Boris, josta ihana ja positiivinen Tuulia T. postasikin hetki sitten. Tuulia nauttii Boriksesta skumppalasissa, itse tempasen kippiksellä snapsilasista 🙂

Placeboa tai ei, tuntuu että sekä minä että vatsani ovat rauhoittuneet ja tulemme tällä hetkellä tosi hyvin juttuun toistemme kanssa. Toivon, että kaikkien meidän kolmen liitto on pitkä ja yhteistyökykyinen! Skål!

b2.jpg

Oman Borikseni ostin Ekolosta alle 7€ litrahintaan. Ei paha.

hyvinvointi liikunta vastuullisuus hyva-olo

Juoksuaika?

Sitä mukaan kun loskan alta paljastuu mustaa asfalttia, alkaa taas fiilis keväästä häämöttää. Joka keväinen halu päästä juoksemaan. Juoksuaika. Haluaisin vetää tossut jalkaan ja viilettää  pitkin merenrantaa kepeästi juosten. Valitettavasti ajatus juoksemisesta on vain unelmointia, sillä en todellakaan osaa juosta. 

run1.jpg

Nyt huhuilenkin teitä, ihanat juoksevat lukijani! Tarvitsen apua.

Haluan oppia juoksemaan. En ymmärrä mitä teen väärin (paitsi kaikki-mulle-heti-nyt-asenne). Luulisi, että kuntoni on kiitettävä tai erinomainen, liikunhan paljon. Kuitenkin kun kyse on juoksemisesta, näyttää se samalle kuin suurin pudottaja-ohjelman ensimmäisissä jaksoissa.. Ei naurata ei.

run2.jpg

Toivoisinkin syvästi vinkkejä, ohjeita, neuvoja ja ehkäpä jonkun halukkaan joka olisi valmis kädestä pitäen auttamaan minut juoksu-urallani alkuun. Kaikki asiat, jotka helpottaisivat alkuun pääsemistä otan avosylin ja kiitollisena vastaan.  
Jollet halua julkisesti vinkkailla, voit laittaa tuolta oikeasta reunasta viestiä privana 🙂 

run3.jpeg

Ja syy miksi haluan oppia juoksemaan on se, että ei halvempaa ja helpompaa tapaa ole ulkoilla ja urheilla samaan aikaan. Yksinkertaista. Voi kun sen toteutuskin olisi 🙁

Olkoon tämä samalla haaste minulle. Vuosi 2013 ja minä opin juoksemaan!

Auttakaa minua!

hyvinvointi terveys liikunta hyva-olo