Aika kultaa muistot (kuultaa, niin kuin pienenä luulin, no siinä sanassa on ehkä enemmän ajan kiitoa ja kiillotusta, joten miksei niinkin), ja olen jo nyt värittänyt mielessäni kokemuksia maailman tuolta puolen. Mutta muistoja on, ja ne ovat vielä melko tuoreita – jos ei nyt aamulla leivottuja niin ei vielä parasta ennen -päivämäärää ohittaneitakaan. Kun luen kesän muistiinpanojani matkalta, huomaan, että sitä unohtaa helposti, ellei kirjoita. Nyt siis takaisin ikkunat auki itään.

Soul. Siellä olinkaan. Kaupungista oli mukava alkaa rakentaa paikkaa, jossa osaisi edes jotenkin mennä omia teitä ilman turistioppaita tai karttaa, ja josta voisi sitten tehdä oman mielikuvan. Kuten mainittu, kieli teki asioista, no sanotaan, haastavan. Monesti jouduin kysymään Mi’ltä, minkäs niminen tämä alue onkaan, mikä se kiva paikka olikaan, miksi tuota ruokaa kutsutaankaan. Melko kärsivällisesti hän jaksoi aina vastata ja kertoa, tulkata ja neuvoa. Ja siinä vanhoja kertaillessa viedä aina uusiin paikkoihin (joiden nimiä taas sitten muistelin ja kyselin).

Minkälaisia paikkoja sitten löysin? Soulissa on monen muun suurkaupungin tavoin kaupunginosia, joilla on historian ja nykyhetken vuoksi oma erityispiirteensä (ja tietenkin vaikeasti muistettava nimi, siksi tässä vain muutama):

Esimerkiksi Sinchonissa on runsaasti nuorten suosimia ketjuliikkeitä sekä ravintoloita, ja Hongdaen opiskelijakaupunginosassa nuoret tanssivat/laulavat/soittavat/räppäävät kadulla rinnatusten myöhään yöhön. Yongsanissa on Yhdysvaltain sotilastukikohta, mikä näkyy alueen pääkaduilla (ainoa paikka, jossa englantia kuulee jopa koreaa enemmän, myös korealaisten suusta).

Toiset pysyvät perinteisinä söpöinä kaupunginosina, kuten Bukchon Hanok kapeine kujineen ja vanhoine taloineen sekä Insadong, jonne paikalliset eivät halunneet Starbucksia (ketjukahvilakiista muuten päättyi kompromissiin: Kahvila tuli, mutta Starbucks-logo kirjoitettiin korealaisin kirjaimin. Sanoisinko, ettei täysin alkuperäiskansan voitto, mutta kyllä ne frappuchinot näyttivät jo perinnekylässäkin maistuvan).

Jotkut kaupunginosat ovat nousseet vaatimattomuudesta trendikkäiksi nuorten aikuisten keskittymiksi. Sitten on alueita, jotka on omistettu korealaisten lempiharrastukselle, eli ostoksille. Ja sitten on tietenkin Gangnam: pintaliitobaareja, trendikuppiloita, merkkiliikkeitä ja satoja kauneuskirurgiasairaaloita.

Pintaliidosta puheen ollen. En tiedä, kuinka kattavasti oma otokseni ja yleistykseni korealaisista tukee todellisuutta, mutta olen huomannut, että korealaiset (kuten toki japanilaiset ja kiinalaiset – jatketaan yleistämistä) nauttivat kuluttamisesta. Ostamisesta. Tavaroista. Myös palveluista, mutta oikein paljon tavaroista. Ja tietenkin itsensä laittamisesta.

Jo vuosia sitten kehuin Mi’lle, että korealaiset naiset ovat mielestäni kauniita. ”Totta kai, kun he kaikki käyvät kauneusleikkauksessa”, oli Mi’n vastaus. Vaikkei Mi itse (ainakaan vielä) kuulu heihin, lause oli hyvä kiteytys hänen maannaistensa ajatuksista. Kauneusleikkausmainoksia ja kauneusleikattuja naisia (ja miehiä) näkyy kaikkialla. Oma silmä ei harjaantunut täysin, mutta joitakin selviä tapauksia tunnistin. Mi’n serkku oli saanut vanhemmiltaan lahjaksi silmäluomenleikkaukset. En tiedä, oliko muutos ulkoisesti merkittävä, mutta sisäisesti se oli ilmeisen suuri. Aihe oli niitä ensimmäisiä, joista halusin tehdä jutun. Lopulta tein sen X-uutisiin ja Kioskin nettiin.

Koreassa kasvot ovat tilastojen mukaan ehdottomasti leikellyin kohde, mutta muitakin todistimme. Kerran kylpylässä pukuhuoneessa Mi kysyi, olinko nähnyt erään naisen rinnat. Kaksi täydellisen samankokoista isoa yksilöä. Oh yes, I did see them.

Kauniit naiset odottavat luonnollisesti miestenkin olevan pitkiä ja komeita. Ja rikkaita. Ja hyvästä perheestä. Mi’n kaverin puolisoa ei ystäväpiirissä arvostettu, sillä hän on ”vain valokuvaaja”. Eräs Maria-korealaistyttö minut poikapuoliselle (ei sanakirjamerkityksessä komealle) tuttavalleen, josta tuli (kaikesta huolimatta) kaverini. Kun pääsin vierailemaan tämän nuoren miehen kotona, Maria halusi tietää, olivatko nuoren miehen äiti, sisko ja siskon mies hyvännäköisiä. En tiedä, miksi tämä kiinnosti häntä. Mutta olivat he. 

Ulkoista koristusta ja kaiketi jonkinlaista mielihyvää tarjoaa tietenkin shoppailu. Itselleni ostaminen ostamisen perään on ajatuksena ja toteutuksena hieman vieras, vaikka toki kaupoilla käynkin. Se, että ostoksilla käynti ja siitä puhuminen kuulostavat harrastukselta, tai että sitä tehdään ikään kuin ohikulkumatkalla ravintolaan lähes päivittäin, aiheuttaa lähes vastareaktion.

Tämä on yksi asia, jossa mielestäni perus_suomalainen ja perus_korealainen poikkeavat toisistaan. Niin ikään maiden perinneruoat ovat kirjaimellisesti eri mantereilta. Mutta on paljon asioita, jotka heitä yhdistävätkin. Esimerkiksi luonto ja olut. Yhdessä tai erikseen. Näistä seuraavassa.