Sähköä ilmassa ja paljon melua postilaatikosta

Ensimmäinen sähkölasku on jäänyt mieleeni. Se on näitä asioita, jolloin tietää muuttaneensa ulkomaille, uusien ja outojen järjestelmien äärelle, ulkomaalaisena.  

En tiedä, kuinka kauan lasku oli ollut postilaatikossa. Aluksi en edes tajunnut, että sellainen metallinen neliölaatikko on postilaatikkoni. Olihan se kieltämättä ovessa kiinni, mutta toisaalta itse postiluukku ei ollut kovin suuri, eikä se neliö näyttänyt postilaatikolta, eikä se siis ollut pelkkä postiluukku.

Myös kyseinen ovi oli muuten metallia. Myöhemmin, kun kevään ensimmäiset päivät alkoivat olla lämpimiä, se turposi ja jäi kiinni yläpaneeliin. Toisinaan sain sen itse auki kovalla riuhtaisulla, mutta muutaman kerran jouduin hakemaan naapurin, joka taas haki toisen naapurin. Ja niin miehet vetivät ovea nelin käsin auki ja lopulta onnistuivat avaamaan sen.

Mutta sen ensimmäisen sähkölaskun tullen oli vielä talvi. Tähän mennessä kokemieni talvikuukausien perusteella se tarkoittaa Japanissa kovaa tuulta ja todella kylmiä taloja. Keskuslämmitysjärjestelmää tämä teknologian huippumaa ei ole ottanut vielä omakseen. Monta kertaa olen joutunut toteamaan paikallisille, että ”kyllä, Suomi on kylmä maa talvella, ulkona. Sisällä meillä on aina lämmin.”

IMG_4596.jpg

Joka tapauksessa, postilaatikko ja sähkön hinta selvisivät minulle, kun tämä osittain irrallinen outo laatikko kolahti oveen, ja sieltä putosi paperilappu. Sähkölasku oli noin viikon ajalta ja se näyttä lähes samalta kuin parin kuukauden lasku Suomessa.

Ainiin. Tuontisähkö.

Joten: Ilmastointi- (lämmitys)laite pois ja vaatetta päälle. Enää en pitänyt öisin laitetta hurisemassa 28 asteessa.

Myöhemmin kuulin, että lappu oli vasta ilmoitus viikon sähkökuluistani. Mainio keksintö, muuten en olisi tajunnut säästellä. Ja mitä maksamiseen tulee, niitä tilisiirtoja ei siis juuri käytetä. Laskun voi maksaa conbiinissa, eli kioskityyppisessä kaupassa, jotka ovat auki ympäri vuorokauden ja joita löytyy joka kulmasta. Niissä voi myös muun muassa ostaa näitä onigiri-riisipalloja, sake-viiniä pillimehutetrassa, lunastaa automaatilla tilaamansa museo- tai konserttiliput, käydä vessassa ja nostaa rahaa.

Sitä käteistä kun tarvitaan.

IMG_4759.JPG

 

Hyvinvointi Mieli Matkat Ajattelin tänään

Kaikki alkoi… Nyt alkaa.

Tämä blogi alkaa takautuvasti. Aika ja ajatukset hakivat paikkaansa. Ihmisten ilmoille vai ei? Kotikoneen työpöydältä netin blogityöpöydälle?

Valitsin jälkimmäisen. Suuria kokemuksia silloin, ja monia kokemuksia sittemmin. Niistä ehkä ne tärkeimmät poiminnat kirjoitan tähän. Tervetuloa maailman tälle puolen.

2015-02-14 17.33.25.jpg

Matka alkoi jo vuotta aiemmin. Viime vuonna tuli tasaluku täyteen. Ja aika lailla tasan vuoden ajatusta kypsyttelinkin: Kotimaan hyvien ja turvallisten sekä ulkomaan kiehtovien mutta riskialttiiden vaihtoehtojen punnitsemista, googlettelua ja keskustelua – ja lopulta matkan suunnittelua.

Niin uusi vuosi toi minulle uusia kujeita – ilkikurisista ikionnellisiin. Japani kutsui helmikuussa. Japanin vaihtoajastani oli vuosia, mutta niiden välissä olevina vuosina tiesin, että menen sinne vielä joskus, ainakin vähän pidemmäksi aikaa kuin pelkällä parin viikon lomalle. Eteläisellä Kyushun saarella en koskaan ollut käynyt, sinne siis. Ensimmäiset viikot kielikurssilla Kagoshiman pikku- (noin Helsingin kokoisessa) kaupungissa, sitten vanhojen ystävien luo Osaka-Kioto-akselille ja siitä vielä Tokioon. Kielikurssin jälkeen omille siiville etä- ja freelancer-työläiseksi.

Tältä se tuntui tammikuun kääntyessä helmikuuhun ja asuinpaikan muuttuessa Suomesta Japaniin:

***

Matkalla lentokentällä huomaan, että kännykkälaturini jäi siskon asunnolle, jossa vietin viimeisen yöni. Jotain jää aina. Onneksi edessä on elektroniikkamaa, ostetaan sieltä uusi.

Lentokoneessa kuulemme, että lento myöhästyy, sillä matkatavaroiden lukumäärä on tarkastettava – omaksi turvallisuudeksemme. Väsyneenä nukahdan, ja kun parin tunnin päästä herään, emme ole vieläkään ilmassa. Noin kolmen tuntia myöhässä pääsemme nousemaan, siten illallinen ja yöunetkin myöhästyvät. Kyllä se jetlag tulisi, vaikka kuinka yrittäisi aloittaa uuden rytmin jo lentokoneessa. 

Tokion Hanedassa olen kellonajoista jo ihan sekaisin. Ostan onigirin, paikallisen Reissumiehen, eli täytetyn riisikuution. Oishii, herkullista! Tokiosta on vielä jatkolento Kagoshimaan. Kagoshiman koneessa luovutusvoitto, nukun. Pakko kuitenkin havahtua tokkurasta, kun kentällä on vastassa ystävällinen koulun yhteyshenkilö Sumie.

Sumie vie kohmeisen uuden tulokkaan futoni-kauppaan, sen kummempaa en tarvitse ensimmäiseksi yöksi. Puhumme pelkästään japania, mikä on kivaa. Sanoja tulee jostakin, ja yllättävän paljon ymmärrän, en tietenkään todellakaan kaikkea. Ja englannista lainatut sanat pelastavat.  Väsymys on ylitsepääsemätön, haluan vain nukkumaan. Ruokakauppa ja muut välttämättömyydet saavat odottaa.

IMG_4594.JPG

Kielikurssin luokkakaverini ovat lähinnä parikymppisiä nepalilaisia ja vietnamilaisia, jotka kaikki käyvät osa-aikatöissä rahoittaakseen parivuotista opiskeluaan. Olen ainoita opiskelijoita, jotka käyvät vain parin kuukauden kielikurssin. Kagoshima vaikuttaa vähän sekavalta, ja ilma paljon kylmempiä kuin odotin. Myöhemmin ymmärrän, että tulivuoren läheisyydessä sijaitseva kaupunki on silti näppärä ja nätti paikkakunta, jossa pyörällä pääsee kaikialle.  

Muistan hatarasti ensimmäiset tunnit ja päivät uudessa maassa. Alku ei mene luistellen. Koen turhautumisen, edelleen väsymyksen, ihmetyksen tunteita. Miksi tulinkaan tänne, jos olenkin luonteeltani ja sydämeltäni eurooppalainen? Miksi pankkikortti ei käy missään? Miksi pankkineiti ei tiedä tilisiirrosta? Miksi en muista japanin sanoja? Ehdinkö tekemään mitään muuta oppituntien ja läksyjen rinnalla? Missä voin nähdä oman ikäisiä paikallisia? 

Tätä on minun kulttuurisokkini, tajuan sittemmin. Ettei nautikaan lomamatkailun tapaan jokaisesta hetkestä. Vaikka on antanut luvan itselleen ottaa rauhassa ja tunnustella paikkaansa ja antaa itselleen aikaa, ei silti osaa ottaa rauhassa eikä tunnustella paikkaansa eikä antaa itselleen aikaa.

Mutta sitten, kun tulee niitä ihmisiä. Uusia tuttavuuksia, heistä ystäviä, heidän kauttaan uusia tuttavuuksia, ja heistä ystäviä. Ystävänpäivän iltana olen jo ihanassa tulevassa suosikkikuppilassani, jossa minä ja muu sekalainen pikkuseurue tanssii baarin suljettua omien lempilaulujensa tahtiin.  

Se se onkin, mistä elän, mistä nautin, mikä tekee kodin missä vaan. Ihmiset. Japanilaiset. Ja niin matka jatkuu.

IMG_4715.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Matkat Ajattelin tänään