Ihana arki ja ihana Turku – Tää alkaa tuntua kodilta
Tänään on ollut aika ihana päivä. Nautin niin paljon Turusta ja kotona olemisesta, kun on joutunut tän kevään aikana reissailla niin paljon ja viettää joka viikko kolme yötä Jyväskylässä.
Vaikkakin tää viikonloppu on ollut lyhyt, tulin vasta perjantai-iltana Jyväskylästä ja menin heti lauantaina aamukuudeksi töihin – ja huomenna lähden taas yöbussilla Jyväskylään… Enää ei kuitenkaan tunnu niin pahalta, koska vain kaksi viikkoa harkkaa jäljellä! Viimeiselle viikolle jää enää pidettäväksi yksi käsityön kaksoistunti ja sitten se on siinä.
Tavallaan haikeaa tuo harkan loppuminen, kun en näe enää niitä ihania ekaluokkalaisia ja oon todellakin nauttinut opettamisesta. Kuitenkin ihan puhtaasti käytännön ongelmien takia oon oottanut heti alusta alkaen, että tää harkka olisi vaan jo ohi. Niin ihania kun nuo koululaiset onkin, niin ennemmin silti oon oman lapsen kanssa kotona joka päivä ja joka yö.
Kevät, valon määrä, Turku, tuleva pääsiäisloma ja tieto siitä, että Jyväskylään ramppaaminen loppuu ihan kohta – siinä avainsanat mun onnellisuuteen tällä hetkellä.
Ollaan asuttu täällä Turun suunnalla jo pian kolme vuotta, mutta nyt alkaa oikeasti tuntua kodilta. Asuttiin Tampereellakin pari vuotta, mutta se ei tuntunut missään vaiheessa oikeasti kodilta. Muutto Kaarinasta ja oman kodin ostaminen Turusta vauhditti kyllä tätä kotiutumisprosessia kummasti, mutta nyt on kämppäkin kodin näköinen remppaamisen jälkeen. Mitä enemmän matkustan esim. Jyväskylään, niin sitä enemmän pidän nykyisestä kotikaupungistani ja miellän itseni yhä vahvemmin turkulaiseksi.
Synnyinseudulla Pohjanmaalla on ihanaa käydä tasaisin väliajoin viettämässä aikaa molempien porukoilla – eikä missään ole niin paljoa muistoja kuin siellä, missä oon koko lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt. Silti en pystyisi kuvitella muuttavani sinne takaisin. Pitkään kylläkin ajateltiin, että tullaan vielä rakentamaan talo Pohjanmaalle. Tällä hetkellä tuo skenaario näyttää aika epätodennäköiseltä. Ennen meitä piti täällä vain Samin työt, mutta nyt myös tunneside tähän kaupunkiin. Eikä mua tällä hetkellä haittaisi, vaikka asuttaisiin tässä kerrostalokolmiossa vielä kymmenenkin vuoden päästä.
Hassua, miten sitä aikaisemmin piti niin itsestäänselvänä sitä, että perhe-elämään kuuluu omakotitalo. Piste. Nyt kun oon viisi vuotta asunut kerrostaloissa, niin en enää oikeastaan osaa kaivata omakotitaloasumista. Ensinnäkin, en ole mikään puutarhaihminen. Enkä pahemmin viihdy haravan varressakaan. Toiseksi, mua houkuttaa se ajatus, että ollaan Samin kanssa jo nelikymppisinä asuntovelattomia tästä kämpästä. Mitä kaikkea sitä elämässä olisikaan mahdollista tehdä, jos asuminen olisi käytännössä ilmaista?!
Voihan se olla, että joskus vuosien päästä halutaan sittenkin myydä tää kämppä ja rakentaa omakotitalo. Tällä hetkellä mä haluan kuitenkin vaan nauttia elämästä ja maksella kohtuullista asuntolainaa niin, että rahaa jää muuhunkin kuin asumiseen. Tällä hetkellä en halua enempää neliöitä tai omaa pihaa, vaan haluan tehdä ja kokea asioita mahdollisimman paljon!
Iso talo ja iso velka tuntuisi tällä hetkellä lähinnä vankilalta. Sitä paitsi mä rakastan meidän pikkukotia. Me ollaan tehty tästä just sen näköinen ja hienompikin kuin ostohetkellä osattiin kuvitellakaan.
Kyllähän se välillä mietityttää, että tällä samalla kerrostalokolmion hinnalla Turussa oltais saatu Pohjanmaalta helposti se unelmien omakotitalo. Mutta Turku on koti ❤️
Käytiin aiemmin tänään puistoilemassa ja kannustamassa isiä jääkiekkopelissä.
Tästä tulikin näköjään tällänen vapaan ajatusvirran vuodatus. Ajatus lähti siitä, että ihanaa viettää normaalia arkea kotona Turussa ja ihanaa, että kohta tääkin kevätlukukausi on paketissa.
Mukavaa palmusunnuntaita teillekin!