Koulu Jyväskylässä, koti ja perhe Turussa – Mahdoton combo?
Miten onnistuu perhearjen pyörittäminen Turussa samaan aikaan kun pitäisi hoitaa opintoja eteenpäin Jyväskylässä – 4,5 tunnin ajomatkan päässä?
Tällänen tilanne kuvastaa mun tämän hetkistä elämää.
Haluan vähän selventää mun tän hetkistä elämäntilannetta, koska nämä järjestelyt on iso osa mun arkea. Istuskelen tällä hetkellä Jyväskylän keskustassa vakkaripaikaksi muodostuneessa Wilhelmiinan konditoriassa kirjoittelemassa tätä ja odottamassa parin tunnin päästä alkavaa luentoa. Luento alkaa klo 14, mutta mun herätyskello soi 5:15. Vihdoin, 4,5 tunnin bussissa köröttelyn jälkeen olen Jyväskylässä.
Opiskelen siis luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa. Tähän nykyiseen koulutukseen hakiessani asuttiin miehen (Samin) kanssa vielä Tampereella. Hän oli juuri valmistumassa sieltä ja etsimässä oman alansa töitä, joten tiesimme, että tulisimme mahdollisesti muuttamaan hänen työn perässä. Itsekin opiskelin vielä tuossa vaiheessa Tampereen yliopistossa kasvatustieteitä, mutta varhaiskasvatuspuolella. Olin alunperinkin halunnut ensisijaisesti luokanopettajaksi, mutta soveltuvuuskokeiden pisteet riitti Tampereen yliopistossa toiseen hakuvaihtoehtoon, lastentarhaopettajan koulutusohjelmaan. Otin tuolloin paikan vastaan, mutta tiesin, etten luovuttaisi vaan hakisin ensi vuonna uudelleen opiskelemaan luokanopettajaksi toiseen yliopistoon, sillä silloin ei voinut tietää mistä päin Suomea Sami saa töitä, ellei ulkomailta. Ajateltiin, että nyt olisi hyvä tilaisuus mulle hakea ihan mihin haluan, Samihan voisi sitten myös hakea töitä siltä suunnalta. No ei mennyt ihan niin..
Hetki sen jälkeen, kun sain tiedon hyväksytystä koulupaikasta Jyväskylässä, tein positiivisen raskaustestin. Samassa rytäkässä Sami sai tiedon vakituisesta työstä Turussa. Se pääsykoerumba oli jälleen melkoinen, joten en todellakaan aikonut heittää sitä vaivaa hukkaan – pakkohan se paikka oli vastaanottaa kun kyseessä on kauan haaveilemani koulupaikka.
Siitä alkoikin uusi ja mielenkiintoinen elämäntilanne. Yhtäkkiä olin raskaana ja muuttamassa yksin vieraaseen kaupunkiin kolmen hengen opiskelijasoluun, muuttokuormassa mulla oli vaan sänky ja työpöytä matkalaukun lisäksi. Teoriassa yhteinen kotimme oli Turussa, joka sekin oli meille molemmille täysin vieras kaupunki. Oltiin hädintuskin edes käyty koko kaupungissa ennen muuttokuorman roudaamista sinne. Mutta minähän vietin siellä vaan viikonloput ja skippasin luennot Jyväskylässä aina silloin kun piti käydä Turun päässä neuvolassa seuraamassa masun kasvua. Jaksoin sen voimalla, että tuota aikaa tuli kestämään vain syksystä jouluun asti. Laskettu aika oli helmikuussa, joten jäin äitiyslomalle koulusta joululomalle päästyäni. Ja nehän alkaa yliopistoissa hyvissä ajoin. Loppujen lopuksi erillään asumista ja ison mahan kanssa palloilua Jyväskylän ja Turun väliä kesti vaan sen 3 kuukautta.
Sitten se koitti, kauan odotettu elämän pelastus: äitiysloma. Jyväskylän soluasunnon vuokrasopparin irtisanominen ja avaimien palautus oli niin tyydyttävä tilanne, ettei riitä edes sanat.. Vihasin sitä luukkua ja siellä olemista, mutta opiskelun takiahan siellä oltiin ja valitsemani ala tuntui oikealta. Siksi sitä jaksoikin. Äitiysloma oli mun elämän parasta aikaa ja vihdoin sain olla vuoden rauhassa, kotona rakentamassa meidän perheen arkea.
Mutta äitiysloma ja vauvavuosi oli ohi silmänräpäyksessä.
Tammikuussa koitti paluu koulunpenkille kun äitiysloma vaihtui hoitovapaaseen. Hain yliopistosiirtoa Turkuun, mutta eipä paikka tuolta vielä lohjennut muutaman puututtuvan kurssin takia. Vajosin aika syvään pettymyksen kuoppaan kun se iski tajuntaan, etten tuota siirtoa todella vieläkään saa ja ravaaminen Jyväskylässä jatkuu taas – tällä kertaa se vauva vaan on mahan ulkopuolella. Ajattelin vaan, että eihän se onnistu mitenkään.
Eipä se helppoa ole ollutkaan ja opinnot etenee vain puoliksi siitä missä tahdissa kuuluisi normaalisti edetä. Kiitos kuuluu tukiverkostolle, jotka ovat antaneet lapsenhoitoapua ja majapaikan Jyväskylässä. Käytännössä oon ollut joka viikko torstait ja perjantait Jyväskylässä, sillä täyspäiväinen opiskelu ei ollut vaihtoehto. Onneksi sain suoritettua osan kursseista etänä, mutta luokanopettajaopinnot sattuu olemaan melko käytäntöpainotteisia ja läsnäoloa vaativia. Kurssien 100 prosenttisen läsnäolopakon rajat venyi ja paukkui ja moneen otteeseen sain itseäni ja tilannettani kaikille selitellä, mutta nyt on vihdoin opintopisteet rekisterissä kuluneen kevään kursseista. Helpompaakin tää opiskelu vois tosiaan olla. Nyt kesän ajan työstän kandia. Siitä en tiedä miten ensi syksystä taas selvitään, kuvittelin tän kahden kaupungin välillä reissaamisen ja loppuvan.
Vaan eipä sille näy loppua. Mikähän olisi vastaus mun postauksen alussa esitettyyn kysymykseen? En ainakaan voi suositella tätä kellekään. Ei kai se kunnolla onnistukaan, opintoihin on mahdotonta panostaa täysillä ja niin, voitte varmaan kuvitella paljonko tämä kaikki tulee mulle kustantamaan. Siis oman jaksamisen ja opintomenestyksen kärsimisen lisäksi tästä ees taas kulkemisesta kerääntyy sievoinen summa rahaa, jolle olisin keksinyt muutakin käyttöä.
Tän päiväinen seminaari loppuu klo 18, siitä suuntaankin suoraan takaisin matkakeskukseen ja hyppään ensimmäiseen kulkuvälineeseen, jolla pääsen nopeimmiten takaisin kotiin. Sellainen kevyt opiskelupäivä, itse seminaari on ohi 3 tunnissa, mutta istun tänään bussissa yhteensä 9 tuntia.
Tulipas pitkä teksti, mutta en osannut tätä tilannetta lyhyemmästikään selittää. Kiva, jos joku jaksoi lukea! Olisi myös kiva, jos jättäisit jonkin merkin siitä, että olet mun juttuja lukenut, kommentin tai tykkäyksen postauksen yläreunaan :)