Maalla on ihmisen hyvä olla – ja punnita unelmiaan
En tiedä onko se vaan tää kesä, vai ollaanko me aikuisten oikeasti alettu haaveilla omasta tontista ja hirsitalosta pellon laidalla? Oltiin viime viikonloppuna taas mun ja Samin lapsuushoodeilla Etelä-Pohjanmaalla ja vitsi mä nautin siitä rauhasta. Takapihasta ja terassista, maaseudun rentoudesta…
Etelä-Pohjanmaa tulee aina olemaan tärkeä ja rakas lapsuudenkoti, mutta en mä pois Turun seudulta haluaisi enää muuttaa. Näkisin helposti meidät muutaman vuoden päästä asumassa omassa tuvassa kivalla alueella jossain Turun ympäryskunnista. Varsinkin nyt, kun mun yliopistosiirtokin onnistui. Mun valmistumiseen menee 1,5-2 vuotta, joten sen jälkeen voisi ihan hyvin alkaa miettiä uutta asumismuotoa. Ollaan me siitä paljon puhutukin, mutta unelmoinniksi se on vielä toistaiseksi jäänyt. Jännä nähdä, mitä elämä tuo tullessaan!
Mä pääsin nauttimaan maaseudun kesästä vain viikonlopun ajan – jouduin lähteä sunnuntaina yksin junalla takaisin Turkuun ja maanantaiksi töihin. Sami jäi V:n kanssa mummulaan nauttimaan upeista keleistä vielä muutamaksi päiväksi. Oon vähän kateellinen Samin neljän viikon kesälomalle, mutta onpa nuo kesätyötkin jo onneksi loppusuoralla. Onneksi on nämä viikonloput!
Alajärvellä eli mun synnyinkaupungissa sattui sopivasti olemaan Rokulimarkkinat. Tapahtuma on nykyään vain varjo mun lapsuuden aikaisista markkinoista, mutta kyllä tuollakin pääsi markkinatunnelmaan. Real life My Little Ponylla (oikeasti, niin ihana! :D) ratsastus ja maisemakyyti traktorin kärryssä istuskellen oli varmasti tuon päivän kohokohtia V:lle ja kaikille muillekin!
Tuntui, että yhteen viikonloppuun mahtui kaikkea koko viikon edestä. Sunnuntaina juhlittiin mun ihanan pikkusiskon 11-vuotissynttäreitä kukkien ympäröimänä. Hän on muutenkin tuollainen kukkaisneitokainen, jonka otan mallikseni kuviin aina kuin mahdollista ♥
11 kynttilää.
Nyt kun mä tässä kotona sohvalla istun ja katselen ympärilleni (ollaan vietetty koko päivä kaupungilla ja puistossa, nyt saa vaan istua hetken sisällä hyvällä omallatunnolla…), niin en mä kyllä tästä kämpästä ole valmis vielä luopumaan. Tää on niin meidän näköinen paikka, omin pikku kätösin remontoitu vastaamaan visiota täydellisestä kodista just meidän perheelle. Syysiltojen pimetessä oma pihakaan ei varmaan enää tunnu niin välttämättömältä.
Mutta silti on hyvä, että on unelmia. Olin jo oikeasti huolissani jokin aika sitten tajutessani, että kaikki ns. ”isot” asiat elämässä on jo tapahtuneet; häät, lapsi, omistusasunto… Että mistäs elämän mullistavasta asiasta sitä sitten vielä unelmoisi? Sitten muistin, että ainiin – aina voi matkustella vielä vähän lisää, viedä opinnot loppuun ja lopulta hypätä itsekin siihen oravanpyörään. Ja ihan vaan nauttia elämästä, pyrkiä siihen, että meillä on jatkossakin kaikki hyvin. Aion kyllä niiin vielä nauttia viimeisistä vuosista opiskelijana. Mä oon kuitenkin vasta 23 ja Sami mua vaan kolme vuotta vanhempi, joten eiköhän tässä kerkeä vielä unelmoida vaikka mistä. (Kelatkaa, että me ollaan nelikymppisiä sitten, kun V on täysi-ikäinen!)
Loppujenlopuksi kaikista tärkeintä meille on se, että V on onnellinen ja hänellä on aina kaikki mitä hän elämässä tarvitsee. ♥
Onneksi on vasta lauantai! Kivaa viikonloppua kaikille :)
P.S. Jos tykkäät mun juttuja lukea, käy tykkäämässä blogin Facebook-sivusta, niin uusien postauksien seuraaminen on helpompaa! Mua voi seurailla myös Instagramissa: @jennavaltari. :)