Älä tuu siihen droppaa mun tunnelmaa – Tutkimusmatka Suomen kesään jatkui Helsingistä
Nyt ei voi kyllä voi sanoa, ettei Valtarin perhe olisi ottanut tästä kesästä tarpeeksi irti, ainakin tähän asti. Ollaan tehty varmaan ennätysmäärä kesäreissuja ihan täällä koti-Suomessa. Mä oon alkanut lämmetä kotimaanmatkailulle ihan eri tavalla – olisiko kenties näillä toukokuusta melkein tähän päivään saakka jatkuneilla aurinkoisilla keleillä hieman vaikutusta asiaan..? Lisäksi toki tää mun vuorotyö viikonloppuvapaineen suorastaan pakottaa suuntaamaan ajovalot kohti arjesta irtautumista aina kuin vaan mahdollista.
Tällä kertaa lähdettiin käymään Helsingissä, jossa suurin osa päivästä kului Korkeasaaressa.
Vaihdettiin turistivaihde ihan kunnolla päälle ja tutkittiin Helsinkiä kuin aasialaisen turistin linssin läpi. Itse asiassa heiluin puhelimen kanssa kuvia napsien niin antaumuksella, että onnistuin paiskaamaan rakkaan puhelimeni tuomiokirkon portaisiin. Tuhannen säpäleiksihän se meni. Olin juuri paria tuntia aikaisemmin havainnut, että mereen pudonneen Iphonen voi vielä pelastaa käärimällä sen tiukasti teippivaippaan. Oisko mulla nyt hyvä syy ostaa se uusi himoitsemani superkameralla varustettu puhelin?
Matkalla sattui tapahtui muutenkin kaikenlaista, mikä ei ihan näistä aurinkoisista kuvista katsojalleen välity. Puolessa välissä matkaa V oksensi autoon – kirjaimellisesti minuutti sen jälkeen, kun Sami sanoi ääneen ”Vivian ei muuten ole oksennellu enää autoon, ehkä sille ei tuu enää matkapahoinvointia”. No ei siinä mitään, näihin on varauduttu. Pestiin V:n turvaistuin huoltsikan pihassa, vaihdettiin hänelle vaatteet ja 20 minuutissa matka jatkui.
Sitten ajeltiin kamera-auton ohi – siis sen, joka nähtiin ja huomioitiin jo kaukaa. Oltiin kohdalla, niin se piru välähti vastoin meidän kaikkia olettamuksia. Loppumatka kului sitten väitellessä siitä, että ajoiko Sami ylinopeutta vai ei ja oliko se 60km/h kyltti kamera-auton takana vai edessä. Katsotaan parin viikon päästä tuleeko sakko, selvitäänkö huomautuksella vai tuleeko mitään.
Väittelyyn tuli kuitenkin pieni tauko, kun Neiti Matkapahoinvointi oksensi toistamiseen. Sitten väiteltiin taas, mutta eri aiheesta; mitä V:lle oli aamulla syötetty ja miksi smoothiepussi piti antaa hänelle autossa. Ei ollut enää kolmatta vaihtopaitaakaan.
Kuvissa ei kuitenkaan onneksi näy lasta ilman paitaa; oltiin matkassa V:n kummitädin ja hänen miehensä kanssa ja he olivat ystävällisesti ostaneet tiikeripaidan Korkeasaaren ylihintaisesta matkamuistomyymälästä. Tiikereitä näkyi siis kyllä paidassa ja puisen patsaan muodossa, mutta aloin jo epäillä onko niitä oikeita kissaeläimiä ollenkaan koko Korkeasaaren kissalaaksossa.
Päällimmäisenä Korkeasaaren eläimistä jäi mieleen varmaan Gundit, joista yksi ravasi ison kiven seinämää ympäri kuin tasmanian tuholainen ja V:tä nauratti. Oon kuitenkin edelleenkin sitä mieltä, että eläintarhat erityisesti ei oo mun juttu, jos saa muiden joukosta valita. Tykkään enemmän sellaisista kotieläintiloista, joissa eläimiä pääsee rapsuttelemaan ja taputtelemaan. Vivianin takia tänne kuitenkin lähdettiin ja pääasia, että hänellä oli kiva päivä. Kiva päivä oli kyllä meilläkin pienestä epäonnen hetkistä huolimatta!
Niin joo – kirsikkana kakun päällä jouduttiin pysäköidä auto puolen tunnin kävelymatkan päähän Korkeasaaren porteista, koska väkeä oli liikenteessä tupla- ja triplarattaineen kolme kertaa enemmän kuin osasimme odottaa. Ei se kävely kauniissa hulppeissa miljoonakotimaisemissa sinänsä haitannut, mutta 40 minuuttia oli pitkä aika etsiä auton mentävää koloa, kun meidän matkaseuralaiset oli jo porttien toisella puolella odottelemassa meitä.
Mustikkamaan puhelinpylväskin katsoi parhaaksi toivottaa tsempit meidän taapertaessa kohti Korkeasaarta. Tilannetaju kohdillaan.
Jotkut epäonnet tuulet näköjään jatkaa puhaltamistaan, koska tsekkasin juuri juhannuksen sään ja meidän ensi viikonlopun suunnitelmat taisi just vajota siltä istumalta viemäristä alas. Ei taideta lähteä saaristoon telttailemaan, mikäli säätiedotteet pitää paikaansa. Mutta olisihan se ollutkin ihan absurdia, että juhannuksena olisi ollut kesäinen keli.
Kaikesta huolimatta selvittiin ilman sen suurempia mental breakdowneja ja päällimmäisenä jäi mieleen kiva reissu! Sää ei olisi voinut parempi olla ja Helsinkiä on aina yhtä ihanaa fiilistellä – vaikkakin sitten merivedestä sekaisin menneen ja sirpaleisen puhelimen linssin läpi. Oon alkanut tykätä kotimaanmatkailusta etenkin sen helppouden takia, mutta en kyllä millään malttaisi odottaa niitä tän kesän retkiä Suomen rajojen ulkopuolelle to be honest with you… Tasan kuukausi Köpiksen irtiottoon ja sen jälkeen kuukausi, niin koittaa kauan odotettu Kroatian seikkailu!
P.S. Tykkäämällä blogin Facebook-sivusta pysyt kärryillä mun ajankohtaisista valittamisen aiheista. Mua voi seurailla myös instassa: @jennavaltari.
Hetkinen – pölähdettiinkö me keskelle rantakatua maailman mittakaavassa oikein johonkin eteläisempäänkin lokaatioon? Siltä ainakin tuntui Naantalin vanhankaupungin satamassa, kun lämpöä ja aurinkoa riitti ja meininki oli kansainvälistä – ihmiset nauttivat hyvin todennäköisesti kesälomastaan, kylmistä juomista ja hyvästä ruoasta. Ainakin meidän tilaamat ruoat oli hyviä. Olispa ollut vielä se kesäloma. Ensi kesänä on käytävä myös muumimaailmassa.
Syömisen ja Naantalissa kiertelyn lomassa ehdittiin myös pysähdellä matkan varrella mm. Särkän sillan pysähdyspaikalla ja lasillisilla Röölän pikkukylässä. Oltiin liikenteessä koko perheen voimin ja lisäksi vahvistuksena oli mukana vielä mun äiti aka V:n mummu. Pikkuneiti siinä sitten nukahti autoon ja nukkui onnellisesti tunnin verran meidän ajellessa ympäriinsä.
