Jaa-a, miksipä ei? Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, kun olen nyt jonkun verran kuullut ihmettelyä meidän matkakohdevalinnasta ja ajankohdastakin, tosin ihan positiiviseen sävyyn suurimmaksi osaksi. Mutta oon myös törmännyt yleisellä tasolla kommentteihin, joissa maalaillaan sellaisia vanhempia jopa itsekkäiksi, jotka pienten lasten kanssa reissailevat ulkomailla – eihän se pieni lapsi siitä mitään hyödy tai muista matkasta mitään jälkeenpäin. Onko tällä logiikalla järkeä ylipäätään tehdä ikinä mitään kivaa, kun lapsi ei siitä kuitenkaan mitään myöhemmin muista? 😀

Mä kuitenkin väitän, että V tulee nauttimaan suuresti niistä päivistä kun molemmat vanhemmat on läsnä ja lomalla keskitytään vain kivoihin juttuihin perheen kanssa. Joka päivä on paljon uutta ihmeteltävää ja nähtävää. Tietenkin taaperon kanssa matkaan lähdetään lapsen ehdoilla ja normaalin arjen rutiinit on tärkeää säilyttää – ei se elämä siellä sen suhteen ole sen erilaisempaa kuin kotonakaan. 🙂

Ongelmana lentojen pituus. Onhan lentokone viihdyttävämpi matkustusmuoto kuin esimerkiksi auton turvaistuin, josta ei edes ylety näkemään mitään koko matkalla. Lennolla voi köpötellä hieman, oikoa jäseniään milloin huvittaa ja vaikka pomppia sylistä toiseen. Mannerten väliset ylitykset on, luonnollisesti, pitkiä. Uskalletaan kuitenkin pidemmällekin lennolle lähteä ihan jo senkin takia, että viime reissun lennotkin (ja koko reissu ylipäätään) sujui loistavasti V:n ollessa 1,5-vuotias. Eikä se 10 tunnin lentoaika niin pitkä ole, kun puolessavälissä on pieni jalottelupaussi Islannissa ja siivu matkasta menee V:llä untenmailla.

Tietenkin jokainen vanhempi tuntee parhaiten oman lapsensa ja voi itse puntaroida, että olisiko lapsen kanssa helppo matkustaa vai ei. Ihan jo matka mummolaan kestää autolla sen melkein 5 tuntia, joten ei tuo lento siihenkään nähden niin sairaalloisen pitkä ole (sen sijaan 18 tunnin lento Kaliforniaan olisi voinut ottaa koville, kun sitäkin aluksi mietittiin kohteeksi).

Ilmeisesti matkakohteena miljoonakaupunki keskellä talvea voi kuulostaa jonkun korvaan hankalalta valinnalta lapsiperheen lomakohteeksi.  Toisaalta, jos ei New Yorkista löydä tekemistä lapsen kanssa, niin en tiedä mistä sitten löytäisi. Ei sillä, että V vielä tässä iässä vaatisi mitään erityistä sirkusta jokaiselle päivälle, ihan ympärilleen katselu ja käppäily puistossa on ainakin meidän taaperolle viihdyttävää. Uskon vahvasti, että esimerkiksi American Museum of Natural History tulee olemaan kiva juttu V:llekin. Ei aiota laatia mitään tarkkaa päiväohjelmaa, vaan tehdään asioita rennolla otteella fiiliksen mukaan ja hyväksytään se tosiasia, että alle viikossa keretään juuri ja juuri nähdä ja kokea pieni siivu New Yorkia, tai oikeastaan Manhattania. Muutama must see -juttu kuitenkin on ja ajateltiin, että jokaiselle päivälle voisi olla joku yksi suunnitellumpi ohjelmanumero. Näitä on tuon edellä mainitun luonnontieteellisen museon lisäksi Top of the Rock, Brooklyn bridge, Times Square ja Wall Street. Kaikki muu on ekstraa ja nähtäväksi jää, suuntaammeko lainkaan Manhattanin ulkopuolelle esim. Brooklyniin. Kyllä tässä elämässä vielä ehtii.

”Siellähän voi olla sairaan kylmä tammikuussa” – no Suomessahan ei onneksi silloin kylmä ole? Pakkaaminen on helppoa, kun sääolosuhteet on matkakohteessa suurinpiirtein samat kuin Suomessa. Tullaan kävelemään paljon, joten lämmintä vaatetta vaan matkalaukku kukkuralleen. En sano, etteikö lämmin rantalomakohdekin käynyt mielessä useaankin otteeseen, mutta NYC on ollut meillä jo pitkään haaveena. Onhan siellä nyt päästävä käymään edes kerran elämässä – ja nyt kun osui loma ja edulliset lennot samaan kohtaan, niin ei tarvinnut paljoa jossitella. Tammikuun puoliväli ei ole se suosituin ajankohta turistimassoja ajatellen, mikä on vaan iso plussa. Hinnat on joka paikassa matalammat, nähtävyyksiin ei tarvitse jonottaa niin pitkästi ja joka paikassa ei ole niin kovaa tunkua. Win, win, win.

Sitten vielä aikaero ja jetlag, Suomen kello kun on 7 tuntia Nykin kelloa edellä. Me kun ollaan reissussa vaan alle viikko, niin ei tuona aikana edes yritetä mukautua paikalliseen aikaan, päinvastoin pyritään säilyttämään suomalainen päivärytmi mahdollisimman pitkälle. Mitä väliä sillä, että paikallinen kello näyttää 04, jos sisäinen kellon on sitä mieltä, että on aika herätä – ei muuta kuin nauttimaan aamiaisesta pitkän kaavan mukaan ja paikallsten sekaan fiilistelemään aamuisen Manhattanin katuja ja aamuvirkkujen elämää auringon noustessa pikkuhiljaa. Sitten illalla taas aikaisin nukkumaan.

Ollaan myös tietoisia siitä, että Nykissä ei ole kovin hyvin huomioitu esteettömyyttä tai rattaiden kanssa kulkevia. Vastaus on pienet kevyet matkarattaat ja meille Samin kanssa hyvät kävelykengät. Ollaan matkoilla totuttu muutenkin liikkumaan jalan joka paikkaan, sillä laillahan sitä kaupunkia näkee parhaiten ja siinä haahuillessa saattaa sattumalta löytää mielenkiintoisia paikkoja. Niitä on varmasti New York pullollaan. 

Matkan odotus ei ole mitään ilman puhelimen day counter -sovellusta. Enää (vielä) tasan 90 päivää. Eiköhän tämä aika mene nopeaa kun välissäkin kaikkea kivaa, joulu ja uusi vuosikin. Tää matkan odottaminen on aina jo puolikas matka itsessään!

Edelleen otan ilolla vastaan matkavinkkejä New Yorkiin! 

Jos tykkäät mun juttuja lukeskella, niin käy tykkäämässä blogini Facebook-sivusta, niin blogin seuraaminen on helpompaa. 🙂