Rakastan olla äiti. Etenkin nuori äiti! Tajusin just, että oon 40-vuotias kun V on täysi-ikäinen. Tuntuu oudolta. Mun äiti oli 40-vuotias kun mun pikkusisko vasta syntyi, olisi hullu ajatus itseni kohdalla aloittaa kaikki alusta tuossa iässä. 😀 Mä luulen, että nelikymppisinä me matkustellaan Samin kanssa kahdestaan ympäri maailmaa…

Mulla ei oikeastaan ikinä ole ollut sellaista kliseistä ”isona musta tulee ennen kaikkea äti” -fiilistä, en oikeastaan edes ajatellut nuorempana koko asiaa. Haave perheestä heräsi vasta sitten, kun olin löytänyt ihmisen, jonka kanssa haluan perheen perustaa ja koko elämäni viettää. Oli vaikea yrittää kuvitella itseäni äitinä ennen sitä, vaikka lapsista pidin jo silloin. Harvan teinin mielessä nyt onkaan ensimmäisenä perheen perustaminen, kuten ei mullakaan.

Bongaa kuvasta lentävä nektariini.

Pikku retket metsään on V:n lemppareita 🙂

Tulin siis raskaaksi 20-vuotiaana ja V on nyt vuoden ja 7 kuukautta vanha. Mua ei harmittanut jäädä äitiyslomalle, vaikka olin juuri saanut unelmieni opiskelupaikan, sitä vaan jatkettiin vuoden päästä siitä mihin jäätiin. Mun opinnot kestää sen viisi vuotta joka tapauksessa, niin yksi vuosi sinne tänne. Enemmän harmittaisi jättää vaivalla saatu työ ja jäädä äitiyslomalle. Koulu kyllä odottaa, se työpesti ei. Arki lapsen kanssa on muutenkin aika helppoa kun opiskelee, opiskelu  kun on sata kertaa itsenäisempää ja joustavampaa kuin töissä käyminen. Etenkin yliopistossa. Tietenkin taloudellinen tilanne määrää tahdin pitkälti ja meillä mies onkin vakituisessa työssä, joten sen suhteen mulla ei ole hengen hätä valmistumisen kanssa. Ja tietty aina voi hommata jotain osa-aikatyötä, jos menee tiukille. Mulla kuitenkin on vielä vähintään kaksi vuotta opiskelua edessä. Opetusharjottelujakson kanssa tuun saamaan harmaita hiuksia, koska pitäisi olla 6 viikkoa yhtäjaksoisesti Jyväskylässä… No mut se on sen ajan (ensi kevään) murhe se. 

On ollut huojentavaa huomata, että ihan yhtä hyvin pystyy matkustella ja tehdä asioita lapsen kanssa kuin ilmankin. Ei mun ole tarvinnut oikeastaan mistään luopua. Ehdin elää sitä railakasta elämää jo vuosia ennen kuin täytin 18, niin ei ole sellainen olo, etten olisi ehtinyt tehdä tai kokea mitään. Tietenkin sitä omaa aikaa on vähemmän, mutta se nyt varmaan on tiedossa jo siinä vaiheessa kun lapsia alkaa suunnittelemaan. Ei elämä tietenkään ennallaan pysy, mutta en mä koe että olisin jotain joutunut uhrata. Päinvastoin. 

Halusin vaan käydä täällä avautumassa aiheesta, kun yhden toisen opiskelevan äidin kanssa jutellessa tosiaan tajusin, että oonkin vasta 40-vuotias siinä vaiheessa kun V on jo luultavasti lentämässä pesästä pois. Ei mulla muuta, kivaa viikon alkua!

Käyppäs tykkäämässä tämän blogin Facebook -sivusta, jos tykkäät mun juttuja lukea ja haluat pysyä kärryillä uusista postauksista! 🙂 Mua voi seurailla myös instassa: @jennavaltari