Taisin just herätä unesta. Unessa oli palmuja ja viilentävä merituuli paahtavan auringon alla. Lämpöasteita oli yli 20 enemmän kuin mitä nyt todellisuudessa lämpömittari näyttää. Oli varpaita polttelevaa hiekkaa ja suolaiset hiukset. V upottamassa pienet varpaat rantahiekkaan ja vilkuttelemassa paikallisille vastaantulijoille vanhankaupugin kapeilla kujilla. Unessa jokainen aamu oli portti uuteen seikkailuun. Niin paljon nähtävää ja koettavaa. Kuulin pieniä riemunkiljahduksia…

Tai esittenkin pelkkää kiljumista. Herään V:n kitinään, sillä on nuha eikä henki kulje nenän kautta. Tultiin tosiaan takaisin tänne ihanan kesäiseen (haistatteko sarkasmin?) Suomeen toissapäivänä ja arki on tuntunut lähinnä märältä rätiltä naamalla. Arki on muuten mukavaa, en sano ettenkö tykkäisi mun elämästä, mutta sain loman aikana unohdettua täydellisesti kaikki arjen velvollisuudet ja jäi se moodi aika vahvasti päälle. Kaiken kukkuraksi V sairastui flunssaan heti kotiin päästyämme. Varmaan fyysinen vastareaktio siihen, kun helteinen meri-ilmasto vaihtui tähän +7 asteen tuuliseen pohjolan ilmastoon. On sentään lehdet puhjenneet sillä välin kun oltiin pois, ei sentään ole ihan harmaata. 

Aamupäivä on mennyt matkalaukkuja purkaessa ja pyykkikonetta täyttäessä ja tyhjätessä. Uudelleen ja uudelleen. Yritin myös tehdä vähän kandia eteenpäin, mutta tajusin, etten voi tehdä mitään ennen kuin oon kerännyt aineistoa haastattelemalla muutamaa opettajaa. Tiedättekö, voi olla haasteellista saada vapaaehtoisia luokanopettajia haastateltaviksi arviointikäytäntöjä koskien kesäloman ensimmäisinä päivinä, oppilasarviointi on varmaan viimeinen asia yhdenkään opettajan mielessä tällä hetkellä… Tai työ ylipäätään. Elokuussa pitäisi kuitenkin palauttaa valmis kandityö, joten kello käy. 

Eihän tämä arkeen palaaminen varmasti tuntuisi näin puuduttavalta, jos olisi edes kesäinen keli. Puhuttiin Sardiniassa Samin kanssa, että onneksi ei sentään tarvitse palata loskan keskelle, kuten yleensä rantalomalta palataan. Mutta ei tää nyt kovin kaukana siitä ole. Taisi olla aikalailla samat lukemat mittarissa jouluaattona täällä Turussa kuin nyt tällä hetkellä, kesäkuun toisena päivänä. Ja on ilmeisesti somen perusteella ihan sitä itseäänkin tullut taivaalta alas jossain päin Suomea.

Ehkä siis vaan suljen sälekaihtimet ja uppoudun Algheron vanhankaupungin kapeiden kujien vietäväksi. Ainakin täksi hetkeksi kun V nukkuu päiväunta. Pakkohan se on ulkoillakin, vaikka kiinnostus vaeltelee jossain siellä aurinkoisessa Algherossa varmaan. Ei ole täällä näkynyt. Mutta ei muuta kuin goretexia päälle ja hiekkalaatikolle. Taisin heivata haalarit ja hanskatkin jo jonnekkin kaapin perälle säilöön matkalaukkujen pakkaamisen yhteydessä. Voisipa vaan pakata laukut uudestaan ja lähteä jonnekkin. Lentodiilit -sivustolta bongasin lentoliput Algheroon 90 eurolla, TUI myy jäljelle jääneitä lippuja pilkkahintaan. Hyödyntäkää ihmeessä! Kertokaa terveisiä. 

V:llä on aina esteetön kulku, oli paikka mikä hyvänsä 😀 Paappa ja isi hänen korkeutensa palveluksessa. 

Onneksi alkaa viikonloppu ja saadaan olla ihan rauhassa. Oltiin kotona vasta neljältä yöllä ja Sami meni heti seuraavaksi aamuksi töihin. Ei jäänyt paljoa aikaa lepäämiseen. Mutta johan sitä on levätty koko viikko, kirjaimellisesti vain rentouduttu ja syöty. Toki V:tä täytyi vahtia silmä kovana kaiken aikaa, mutta siihen nyt on jo vanhempana tottunut, eikä se tunnu mitekään raskaalta. On itselläkin hauskaa kun näkee, että V nauttii. Oli kuitenkin ihanaa saada välillä myös kahdenkeskistä aikaa Samin kanssa, kun mumma ja paappa tai kummitäti miehensä kanssa otti V:n vahdittavakseen.

Onhan se oikeasti kiva, että sai palata takaisin normaaliin arkirytmiin, sai aloittaa taas salitreenit ja normaalin ruokarytmin. Vaikka on kyllä ikävä italialaista jäätelöä. Mutta mä toin kyllä kaiken mukanani Suomeen vyötärölläni, joten ei huolta. 

Mä toivon, että näistä kuvista välittyy teillekin Algheron vanhankaupungin kauneus ja tunnelma. Ihan sama minne päin katsoi ja minne päin kameralla räpsi, tuli hyvä kuva. Tuolla ei todellakaan ollut vaikea löytää kaunista kuvattavaa. Sitä kukkien ja erilaisten koristeiden määrää! Eikä roskan roskaa kaduilla. Niin söpö pieni kaupunki rannan äärellä. Ja se auringonlasku! Se ansaitsee oman postauksensa. V:kin tykkäsi körötellä rattaissa hytkyen mukulakiviteillä. Siellä täällä näkyi valokuvia saaren vanhimmista asukkaista, kaikki yli 100-vuotiata ja Sardiniassa ikänsä eläneitä. Paikallisten ylpeys identiteetistään ja juuristaan saarella huokui joka nurkassa. Ja syystäkin, tätä paikkaa minäkin kutsuisin ylpeänä kodikseni. 

Toki kutsun mielelläni kodikseni myös tätä meidän kotia. Oikeasti rakastan Turkua ja meidän matalaa majaa, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Se on se päivittäinen siivouspalvelu.

Hyvää viikonloppua, toivotaan, että siitä tulee aurinkoinen! Jos et vielä seuraa instassa @enemmankuinaiti -tiliä, mutta haluaisit pysyä kärryillä uusista postauksista, niin kipin kapin sinne 🙂