Muistellaanpas vähän yli vuoden takaista raskausaikaa. 

Meidän odotusaika oli täynnä puhdasta intoa, luonnollisesti myös pelkoa ja epävarmuutta. Malttamatonta odotusta ja päivien laskemista. Raskausviikolla 20 tehdyn rakenneultran jälkeen saimme vihdoin hieman hengähtää, sillä syytä minkään näköiseen huoleen vauvan terveyden ja kehityksen kannalta ei onneksi löytynyt. 

Kaikki oli siis täydellisesti, kuin suoraan oppikirjoista. Tiedustelimme myös vauvan sukupuolta, vaikka se oli meille tietenkin toissijainen tieto. Kun kuultiin kaiken olevan hyvin, paloimme halusta päästä ”tutustumaan” ja luomaan sidettä vielä syntymättömään lapseemme. Tieto sukupuolesta antoi itselle mielikuvia vauvasta ja jollain tapaa rauhoitti mieltä, teki asiasta konkreettisemman. Ei tullut siinä vaiheessa mieleenkään kyseenalaistaa ultraajan veikkausta poikavauvasta. Kaksi sanaa: ”pojalta näyttää” riitti siihen, että ryhdyttiin hamstraamaan hulluna söpöimpiä pieniä henkselihousuja, kravattipukuja ja kaikkea ihanaa pienelle prinssille. Paljon vaatteita saatiin myös sukulaisilta ja tutuilta. Kaikki oli valmista pikkumiestä varten jo hyvissä ajoin ennen synnärille lähtöä, little prince sleeps here -kylttiä myöten. Sain myös babyshowereissa lahjaksi vaaleansinisen vaippakakun ja muita it’s a boy -juttuja. Well… 

Aloin saada supistuksia ja merkkejä synnytyksen lähenemisestä tasan päivää ennen laskettua aikaa. Uskomatonta, meidän ihana pieni täydellinen kääryle syntyi luonnollisesti laskettuna päivänä, raskausviikolla 40+0. Muistan kätilön sanat kuin kaikki olisi tapahtunut eilen, sanat täältä tuli prinsessa. Ja sitten hänet laskettiin mun rinnalle. Mä herkistyn vieläkin. 

Ajattelin silloin vain, että kyllähän mä tän tiesin. Jossain alitajunnassa oli kolkuttanut selittämätön tyttöfiilis. Ja nyt mun sylissä röhisi pieni prinsessa. Nimenomaan röhisi elämänsä ensimmäiset tunnit, sillä lapsivettä oli joutunut hieman keuhkoihin.

Sitä hetkeä ja onnellisuutta ei voi sanoin kuvailla. En kuitenkaan saanut viipyä tuossa hetkessä pitkään, koska jouduin melkeinpä samantien leikkaussaliin parsittavaksi. Röhköpossuprinsessa jäi isin paidan sisälle turvaan suurelta maailmalta siksi aikaa. Se oli tuoreelle isälle ikimuistoinen ja tärkeä hetki. 

Ekat viikot kotona kului visusti neljän seinän sisällä totutellen uuteen ihmeelliseen arkeen ja mulla tietty myös fyysiseen toipumiseen. Kauppoihin ei siis tullut suoraan synnytysosastolta lähdettyä, joten meidän pikkuneiti pukeutui elämänsä ensimmäiset päivät baby boy kuteisiin. Sekosin ihan pienesti, kun pääsin viimein ostelemaan niitä tyttöjen juttuja, joita salaa haikaillen raskausaikana hypistelin… 

Löytyykö teistä lukijoista muita saman yllärin kokeneita? 🙂 

Ps. Yllätyin täysin edelliseen postaukseen jätetyistä sydämistä, ne lämmitti mieltä ja kiva tietää, että joku näitä mun höpinöitä lukee. Kiitos <3