Ihan tavallinen päivä Betraussa
Ehkä jopa elämäni yksi jännittävimmistä matkoista tähän mennessä on ollut reissu Libanoniin. Se jännitys ja ennakkoluulot tekivät sen, enkä ole ennen sitä päässyt yhtä lähelle sitä oikeaa kulttuuria, mitä perus pakettimatkoilla on tarjolla. Seikkailunhalu taitaa kulkea veressä, niin paljon ovat omatkin vanhempani reissanneet.
Ajattelin kertoa, miten meidän tavallinen kesäpäivä Libanonissa Betraun kylässä yleensä meni. Mikäs tässä muistellessa, kun ulkona pakastaa ja lunta pyryttää.
Maassa on tapana asua perheen kanssa samassa talossa. Alakerrassa asuu esimerkiksi isovanhemmat ja vanhemmat, muu jälkikasvu seuraavassa kerroksessa ja niin edelleen. Tyttäret asuvat kotona kunnes menevät naimisiin ja muuttavat sen jälkeen saman tien aviomiehen kotiin.
Kuvailisin ystäväni Josen kotitaloa pieneksi kerrostaloksi. Ylimmästä kerroksesta löytyi ystäväni kerros, jota vielä rakennetaan – sieltä löytyi myös upea kattoterassi merinäkymillä ja auringonlaskulla. Takapiha oli suuri ja vehreä, sieltä löytyi käytännössä koko hedelmäosasto.
Huomasin, että perhe ja yhdessä tekeminen oli tärkeää ja minulle tuli todella lämmin olo tästä ja suuri ikävä omaa perhettäni, siskoa, äitiä ja isääni – mekin keräännytään mahdollisimman usein ruokailemaan.
Tässä kuvassa Jose kerää pieni viikunanmakuisia hedelmiä suoraan takapihan puusta.
Aamut alkoivat usein niin, että Josen äiti oli herännyt aikaisin ja valmistanut aamupalaa. Istuimme etupihalla ja söimme kaikessa rauhassa. Välillä pihaan ajoi auto tai ihmisiä poikkesi alakerran pikkukauppaan, jota pyöritettiin yhdessä koko perheen voimin. Rupateltiin aika paljon arabiaa, josta allekirjoittanut pystyi poimimaan vain sanan habibi.
Aurinko oli polttavaa ja vaikka kovin olin menossa kello 11 uimarannalle, kehotettiin minua siirtymään sinne vasta kahden jälkeen iltapäivällä. Se oli tälläiselle vaaleahipiäiselle erittäin hyvä neuvo.
Rantapäivien iltapäivät saattoivat helposti kääntyä juhlaksi, libanon on juhlakansaa – aina on aihetta juhlaan! Erityisesti joka sunnuntai oli isot rantabileet, jotka minä valitettavasti missasin, sillä sunnuntaina matkasin jo kotiin pieneltä minireissultani.
Iltaelämä oli hulvaton. Muistan kun tapasin ensimmäistä kertaa ystäväni kaverin Markin, joka ensikättelyssä tunnustautui olevansa kunnon party freak. Tulimme heti loistavasti juttuun. Minulta kysyttiin lomani aikana useaan otteeseen, että onko minulla ollut kivaa ja mitä kaikkea he voisivat minulle vielä näyttää, viedä tai tarjota. Olin erittäin hyvissä käsissä! Ennen iltaelämää oli tietysti perheillallinen, usein grillattiin.
Ilta alkoi yleensä rauhallisella shishan polttelulla ja istahdimme usein isossa seurueessa jalkapallo-ottelua katsomaan. Pöytään tilattiin paljon kaikenlaista syötävää. Kun jalkapallo-ottelu oli ohi, oli aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Parkkeerausmies ajoi auton ravintolan eteen ja jatkoimme matkaa tanssiklubille. Tapana oli tilata vodkapullo koko seurueelle, se tuli näin paljon halvemmaksi. Monet jutut muuten maksoivat aika maltaita, esimerkiksi perus vodkapullo ravintolassa kustansi 150 dollaria. Libanonin pääkaupungissa Beirutissa samanmoinen on maksaa noin 200 dollaria. Uimarannoille oli sisäänpääsymaksu, noin 20 dollaria ja ihan perinteinen drinkki oli noin 18 dollaria. Vaikka rahaa kului melkoisen paljon oli puitteet kuitenkin se mikä merkitsi, Libanon on yksi kauneimmista maista missä olen ikinä vierallut.
Riemukkaan klubi-illan jälkeen jengi suuntasi normaalisti vielä aamupalalle ja siitä nukkumaan kellon ollessa jo aamu kuusi. Hyvin siis erilainen tapa juhlia, mutta pidin tästä paljon enemmän. Rennompaa ja ruoka oli koko illan menossa mukana. Tämän reissun jälkeen oli muuten vuorossa puolikas maraton. Kaikenlaista touhotusta sitä on kesään 2016 mahtunutkin. Mutta niinhän sitä sanotaan, onpahan mummona sitten mitä muistella.