Tänään tiistaina

Koti tuoksuu eri hajuvesien sekoituksilta, ruoalta, teeltä ja kynttilöiltä. Suljin juuri ulko-oven perässäni ja sanoin heipat ystävilleni. Nämä ystäväni ovat sellaisia ihania ja eläväisiä, lähtevät tuon tuosta mukaan kaikenlaisiin hullutuksiin. Sellaista sen elämän kuuluu mielestäni olla. Vähän hullua. Omaksua kyky nähdä asioissa ja tilanteissa se humoristinen puoli. See humour in things. ​Sellainen pilke silmäkulmassa pitää mielen virkeänä ja vähintäänkin puolittaa harmitukset. Uskon myös, että elimistössä tapahtuu ja vapautuu positiivisia asioita, kun pystyy heittäytymään hauskuudelle. Tänään tuli kyllä naurettua varmaan koko alkuvuoden edestä. 

En tiedä mitä tekisin ilman tätä sponttaania luonteenpiirrettä. Pahin pelkoni onkin olla tekemättä spontaanisti asioita. Että jäisin paikalleni, sillä pelkko muutoksesta ohjaisi liikaa mieltäni. Tai että olisin ihmisen kanssa joka olisi tällä tavoin peloissaan. Mielummin katsoa kuin olla katsomatta. Mielummin antaa kaikki kuin ei mitään. Se uudelleen aloittamisen ihanuus, kunpa se säilyisi eikä mahdolliset pettymykset lannistaisi. Sen takia onkin tärkeää pitää oikeat ihmiset elämässä, jotka tsemppaavat eteenpäin ja tekevät siitä hauskemman, vai mitä?

 

ps. ikävä kesää näiden kuvien myötä.