Joulukuun ensimmäinen viikko
Joulukuun ensimmäinen viikko on ollut yhtä säätämistä jos sitä voi jotenkin luonnehtia. Suurin osa hommista on nyt onneksi setvitty ja viikonlopun saapuminen tulee erittäin otolliseen saumaan.
Joulua en ole vieläkään laittanut, tärkeämpää on ensin siistiä koti ja sitten aloittaa valmistelut. Vähän jo kaipaan joulukuusta ja sen tuoksua, kynttilöineen. En oikeastaan tarvitse joulufiilikseen muuta.
Onkin kiva miten tässä parissa vuodessa tietyt jutut ovat jo muotoutuneet tavaksi. Jouluisin otan esille tuon kynttelikön ja haen havunoksia ulkoruukkuihin. Lempipaikka kotona on ehdottomasti olohuone, ellei omaa sänkyä lasketa. Tänäänkin me pelattiin lasten kanssa korttia olohuoneessa ja ihanaa oli kerääntyä tuolle pehmoiselle matolle.
Minun parhaat lapsuusmuistot ovat muuten ihan tavalliset illat kotona ja ne hetket kun pelattiin lautapelejä.
Nyt kaipaan vaan siisteyttä ja selkeyttä kotiin, eiköhän se joulufiiliskin tule pian, varsinkin jos saadaan tännekin lumipeite.Toivoa saattaa.
Ihanaa ja tunnelmallista joulukuun ensimmäistä viikkoa!