Joulu kotona minimalistisesti

Viime vuonna ostin niin ison ja tuuhean joulukuusen, että minun piti avata avoautosta katto ja muutenkin sain huvittuneita katseita, kun tungin kuusen pieneen autooni. Oma rakas Fifi-autoni on silti tilaihme, sillä olen roudannut sillä kaikenlaisia kalusteita ja stailaustavaroita eri kohteisiin, joten roudaaminen ja autoni pakkaaminen on minulle tuttua hommaa.

Tänä vuonna en ajatellut hommata joulukuusta, sillä en ole paljoakaan kotona. Olen nyt pysytellyt kotona visusti, jotta me voidaan viettää joulu vanhempieni ja hyvässä lykyssä myös miesystäväni vanhempien kanssa.

Vanhempani soittivat eilen mökiltä, että haluisinko joulukuusen ja tokihan siihen suostuin. Niinpä minulle tuotiin ovelle tuo viime vuoden kuusta paljon sirompi kuusi. Aito kuusi tuoksuineen on kyllä ihanin, vaikka sellainen muovikuusi olisi varmasti helpompi. Suosittelen noita johdottomia kuusenvaloja, joihin saa myös kaukosäätimen, kestävät hyvin ja valaisevat tehokkaasti. Omani ostin Clas Ohlsonilta viime vuonna ja toimivat AAA-paristoilla.

Ainut siisti paikka kuvata on vielä toistaiseksi tämä kohta kodista. Yleensä haluan kodin täydellisen siistiksi, ennen kuin tuon sinne mitään uutta, mutta tämä viikko on ollut niin kiireinen töiden vuoksi, että päätin siirtää siivoushommat suosiolla viikonloppuun. Nyt on jo ihanan rauhallista, pyykit pyörivät koneessa ja levollinen mieli aloittaa jouluun valmistautuminen, kun työurakat on saatu tehtyä.

Joulukuusi ja muutama joulukukka on siis tämän joulun koristelut. Onneksi sain tuon kuusen alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta, onhan edessä vielä monta iltaa ennen Loppiaista, tosin yleensä joulujutut kyllästyttävät jo uudenvuoden jälkeen. Nyt nautin kuitenkin täysillä joulutortuista, glögista ja alan paketoimaan lahjoja kuusen alle. Onneksi on perjantai, oh yeah!

Ihanaa ja turvallista joulunodotusta!

koti sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *