Kaksi hyvää alkuruokaa joulupöytään

Coco Sweet Dreams

Minä ja moni muu jakaa sen faktan, että joulupöydän parhaimmat palat löytyvät kylmistä ruoista. Kalapöytä on suosikkini ja olen jo muutamat joulun tehnyt oman spesiaalikalan. Limemarinoitua graavilohta, jonka tekeminen onnistuu näin:

700 g tuoretta lohifilettä (mieluiten ruodoton jo valmiiksi)

2 rkl karkeaa merisuolaa

2 tl sokeria

2 limen raastettu kuori

1/2 limen mehu

Piparjuuritahna:

1 prk (120g) smetanaa

2 rkl piparjuuriraastetta

1/2 dl kermavaahtoa (vispattuna)

ripaus sokeria, suolaa ja rouhittua mustapippuria

Nypi lohifileestä ruodot pois (parempi vaan ostaa valmiiksi ruodoton, sanon minä). Ripottele fileen päälle suola, sokeri ja limen kuoriraaste. Valuta päälle limemehu. Kääri kala voipaperiin ja kelmuun ja siirrä pakastepussiin. Anna fileen maustua jääkaapissa painon alla noin 8 tuntia tai yön yli (minun kala oli yön yli). 

Pyyhi suola kalan pinnasta ja leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi. Sekoita piparjuurismetanan ainekset ja tarjoile kalan kaverina.

 

Toinen hyvä ja yksinkertaisen joulupöydän alkuruokana toimii hyvin ranskalainen Créme Ninon, eli tuorehernekeitto, jonka tekeminen onnistuu näin:

2 salottisipulia

1-2 porkkanaa

2 rkl voita

2 dl kasvislientä 
 
200 g ranskankermaa
 
1,5 dl kuohukermaa
 
450 g (pakaste)herneitä
 
sitruunamehua
 
merisuolaa ja pippuria
 
kuivaa kuohuviiniä

Kuulota pilkotut sipulit ja porkkanat voissa. Lisää kasvisliemi, puolet ranskankermasta ja puolet kermasta kattilaan. Kiehauta ja anna porista noin 15 min. 

Sekoita loput ranskankermasta ja kuohukermasta kulhossa ja vatkaa vaahdoksi. 

Lisää sulaneet herneet keittoon, nosta lämpötilaa ja kiehauta parin minuutin ajan. Lisää sitruunanmehu, suolaa ja pippuria. Ota pois kuumalta levyltä ja soseuta sauvasoseuttajalla tasaiseksi. 
 
Lisää nokare kuohu-ranskakermaseosta  keittoon ja lopuksi loraus kuivaa kuohuviiniä. Koristele mielesi mukaan, laittaisin kuusenkerkkiä luomaan jouluista tunnelmaa, mutta enpähän kesällä kerännyt vaikka meinasin. 

 

 

Kommentit

Aadaa (Ei varmistettu) https://hotelaada.fi

Usein mä teen tavallista graavilohta, mutta tänä jouluna tein sen tällä reseptillä. Maitui tosi hyvältä, ja lapsetkin tykkäsivät todella paljon.

Kommentoi