Kesä oli tässä

Tänään autolla kotiin ajaessa funtsin, että kesä on pian tässä. Aistin ilmassa jo loppukesän tuoksuja ja tietynlaista kaihoa. Ajoin pitkin maaseutua kauniiden viljapeltojen keskellä auton ikkunat ja katto auki. Päälläni oli vain ylisuuri puuvillainen valkoinen t-paita, hiukset uimisesta litimärät, pyyhe hartioilla ja aurinko porotti. Lapset nukkuivat kaikesta vedessä polskimisesta täysin tyytyväisinä. Huomenna on paluu arkeen ja se tuntuu hyvältä.

Alkava syksy on mielestäni ihmisen parasta aikaa, iholla on vielä kaunis rusketus mutta kaikki se hälinä ja meneminen, jota kesä väistämättä pitää sisällään on pian ohitse. Olen ennenkin todennut, että pidän paljon odottavasta fiiliksestä, en tarkoita ettenkö osaisi elää hetkessä – osaanpa hyvinkin mutta sellainen ”mitä kaikkea kivaa vielä tapahtuukaan” pitää otteessaan. Odotan jo sitä että saan sytyttää kynttilöitä ja vetää peittoja päälleni, yksinkertaisia ihanuuksia. Rauhallisina iltoina voi vaan olla ja ehkä syventyä Beau Taplinin runoihin, ne on aika ihania ja sopii juuri syksyyn. Kävellä pitkin jokivartta, joka on kesärientojen jälkeen jälleen rauhallinen. Siistiä koti ja kierrättää tavaraa, syksy on hyvää aikaa aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä.

Mutta nyt, totta tosiaan. Loppukesä ja laskeva aurinko, gotta go.