Look at me standing

 

Aivan ensiksi haluan pahoitella, että olen pitänyt teitä armaita lukijoita jonkinnäköisessä epätietoisuudessa. Ajattelin kuitenkin itsekkäästi opetella ensin seisomaan vakaasti omilla jaloillani, ennen kuin kerron minulle täysin tuntemattomille ihmisille omasta yksityiselämästäni, vaikka vähän pidän teitäkin kavereinani.

Olen muuttanut omilleni. Yksin ja yhdessä lasten kanssa. Vuoroviikoin.

On vaikeaa kirjoittaa oikeita sanoja, tai muodostaa edes lauseita siitä minkälaiset kuukaudet minulla on ollut.

Kuukausien jälkeen fiilis on nyt mitä mainioin. Työ ja elämä rullaa mukavasti. Syysilma tuntuu hyvältä hengittää ja olen löytänyt oman paikkani jonne tunnen kuuluvani. Hengähdin pahimman hetken ystäväni luona ulkomailla ja kotisuomessa hakeuduin usein meren rannalle, mökille ja lähipiirini luokse.

Osaan nyt olla yksin kotona ihan hiljaa. Yksinolo tuntuu jo ihan hyvältä ja vaikka olen yksin en enää koe olevani yksinäinen. Osaan pitää uudessa kodissa hauskaa, tanssia ja nukkua hyvin. Kaipaan moniakin entisiä asioita, niiden menettämisen suru tulee aaltoina yllättävissäkin tilanteissa. Mutta elämä tuntuu kuitenkin hyvältä ja mutkattomalta – hyvältä päätökseltä.

Lapset ovat tietysti elämässäni sataprosenttisesti mukana. He ovat rakkaimpia ja haluan varjella heitä kaikelta, enkä edelleenkään tuo heitä tänne blogielämään. Heidän toinen hyvä koti on maalla, toinen täällä kaupungissa. Kun heiltä kyselee, niin ovat iloisia kaupungin kaksitasoisesta kodista, uusista kavereista ja jokirannan leikkipuistosta.

Joskus se elämä yllättää ja toisinaan päätökset ovat hyvästä ja alusta voi aina aloittaa. Sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä ja se pitää niin paikkaansa.

Viikonloppuna on vuorossa minun tupaantulijaiset, odotan niitä jo innolla. Näen pitkästä aikaa hyviä kavereitani ja meinaan juhlia pitkälle yöhön.

Biisi tähän päivään. Aurinkoa ja iloa kaikille! :)