Muistan kuinka synnyit

Ajattelin alkuun, etten kerro vauvan syntymästä mitään koska se tuntui niin henkilökohtaiselta asialta, jota en halunnut jakaa. Mutta sitten ajattelin että voinhan kertoa yleisesti omasta sektiokokemuksestani. Itse olin ekan lapsen kohdalla tosi tietämätön sektiosta ja se pelotti ihan kauheasti, joten ehkä tästä on vähän apua jollekkin kohtalotoverille.

Molemmat lapseni on tullut maailmaan suunnitellulla sektiolla ja molemmat suuret operaatiot ovat menneet ihan oppikirjan mukaan. Kuvia tähän postaukseen oli vaikea löytää, koska ne rakkaimmat haluan pitää itselläni

Se oli pimeä ja kolea aamu kun kiersin kodin läpi ja sammutin valoja. Kello oli puoli seitsemän aamulla. Poika oli mummulassa ja me vietettiin yö miehen kanssa kaksistaan. Tsekkasin vielä kymmeneen kertaan että kaikki tarvittava on mukana. Sinä päivänä meidän tyttö syntyi. Jännitti.

Edellisenä päivänä osastolta soitettiin, pyydettiin ottamaan äitiysneuvolakortti mukaan ja kerrattiin vielä että minne olen menossa ja toivotettiin tervetulleeksi klo 7. Muistutettiin vielä olla syömättä ja juomatta klo 24 jälkeen. Leikkausaamuna lähdimme sitten autolla TYKS:iin ja menimme suoraan lapsivuodeosastolle jonne jätin laukkuni ja otettiin vähän sydänkäyrää vauvasta. Hoitaja haastatteli minua samalla anestesiaa varten, kyselivät allergioista, muista leikkauksista ja sellaista.

Laitoin leikkauskaavun päälleni, hoitaja laittoi tukisukat jalkaani ja käytiin alakerrassa tarkistamassa että vauva on edelleen väärinpäin masussa. Kyllä oli. Mentiin takaisin yläkertaan ja siellä sivuhuoneessa laitettiin katetri. Auts. Hoitaja soitti alas leikkuriin että me oltais tulossa nyt. Tässä kohtaa on hyvä muistaa että leikkaus saattaa viivästyä jos leikkaussali on varattuna esimerkiksi hätäsektion takia. Me oltiin aikataulussa.

Hyppäsin sänkyyn joka on muuten sektiopotilailla vähän leveämpi ja siinä on sellainen ohjain, jolla voi säätää sänkyä ylös ja alas. :) Minut siis kärrättiin takaisin alakertaan jossa sijaitsee leikkausali. Siinä kohtaa kun hyppäsin sängylle niin jännittäminen alkoi ihan todella. Siinä sen oikeasti tajusi…se on menoa nyt. 

Mun mies oli vierellä ihan kokoajan.

Saavuimme leikkaussaliin jossa oli paljon ihmisiä. Lähes kymmenen? Minut nostettiin leikkauspöydälle joka oli vähän epämukava. Se oli muistaakseni vähän kallellaan. Tässä vaiheessa laitettiin verenpainemittari käteen ja oikeassa kädessä oli kanyyli.

Leikkaushuoneen väki kävi tervehtimässä minua ja esittelivät itsensä. Jossain vaiheessa tuli tuttu lääkäri joka kertoi että hän tekee leikkauksen. Anestesialääkäri laittoi selkääni spinaalipuudutuksen, samalla laitettiin myös epiduraalikatetri alaselkään josta sitten myöhemmin annosteltiin kipulääkettä. 

Sininen verho viritettiin eteeni, etten näkisi. Mies istui vasemmalla puolellani steriilit vaatteet ja hattu päässä. Oikealla puolellani oli pari hoitajaa, toinen ehkä anestesia joka lisäsi kanyyliin vähän väliä erilaisia litkuja. Kyselivät välillä vointiani ja jos olin pahoinvoiva – sain lisää jotain litkua. Hymyilivät ja juttelivat niitä näitä kanssani, vaikken ollut oikein juttutuulella. ;)

Leikkaava lääkäri kysyi tunnenko rinnasta alaspäin mitään? En tuntenut mitään ja niin sektio aloitettiin tekemällä noin 10 sentin viilto mahaan. Ihan bikinirajaan. Kuuntelin kun hoitajat taas  juttelivat. Välillä kuului verhon takaa pientä imua ja jollain oudolla tavalla tunsin kun mahani sisällä tehtiin hommia. Minuun ei sattunut yhtään.

Vauva tuli esiin jo muutamassa minuutissa leikkauksen aloittamisesta. Muistan että katsoin leikkausta katsomaan tullutta hoitajaa, hänen ilme muuttui suureen hymyyn ja pian sen jälkeen kuulinkin vauvan itkua. Tyttömme tuotiin vasemmalta puoleltani näytille. Vauva ja isä lähtivät pois hoitajan kanssa. Heti tämän jälkeen minulle tuli todella huono olo, tunsin painetta rinnassa ja kerroin siitä heti. Se oli kuulema ihan normaalia ja se johtui kohtua supistavasta lääkkeestä jota tässä kohtaa annettiin suoraan suoneen. Sitä pahaa oloa kesti melkein koko sen loppuvaiheen kun minut hoidettiin kasaan. Lääkäri vielä kehui vahvoja vatsalihaksiani ja sanoi että minut oli helppo leikata. Thanks! :))

Koko homma oli valmista noin puolessa tunnissa jonka jälkeen minut nostettiin naisvoimin takaisin siihen tuttuun sairaalasänkyyn. Nyt olo oli jo hyvä, mutta kasvoja oudosti kuumotti. Sekin täysin normaalia. Minut kärrättiin heräämöön jonka nurkassa mieheni istui keinutuolissa vauva sylissä. Vauvaa ei muuten pesty eikä puettu vaan häntä pidettiin kokoajan ihokontaktissa peitto päällä. Tämä oli uusi juttu. Viime kerralla vauva pestiin heti syntymän jälkeen, nyt siitä tavasta on luovuttu. Pesut ja pukeminen hoidettiin myöhemmin.

Heräämössä sain omenamehua ja minut peiteltiin lämpöpeittoon. Olo oli erittäin mukava ja tähystelin koko ajan että koska saan nähdä vauvan kunnolla. Vauva laitettiin aika nopeasti viereeni ja hän oppi samalla sekunnilla juomaan tissimaitoa. Ne ekat tipat ovat tärkeitä. Siinä me sitten oltiin. Heräämössä vietettiin reilu tunti, jonka jälkeen meidät kärrättiin ylös lapsivuodeosastolle. Sinne me jäätiin.

Samana yönä hoitaja patisti minut jo kävelemään ja se olikin varmasti ihan hyvä veto. Selkä menee tosi kipeäksi tässä hässäkässä, liikkuminen on tärkeää jos vaan tolpillaan pysyy. Sektiopotilas joutuu olemaan nestemäisellä ruokavaliolla ainakin päivän tai pari, jonka jälkeen aletaan pikku hiljaa totuttelemaan kiinteään ruokaan. Myös vauvanhoidossa autettiin aina, itse olin aika heikko edes nostamaan vauvaa kanyyli kädessä. Kanyyliä pidettiin niin pitkään kuin epiduraalipumppua, eli noin 2 päivää. Voi sitä onnea kun ne otettiin pois!

Halusin kotiin jo kahden yön jälkeen ja sainkin luvan lähteä kotiin kolmantena päivänä. Olin niin reipas kuulema. Lääkäri kiertää osastolla aina aamupäivästä ja tsekkasi meidän vauvan ennen lähtöä. Kaikki oli ok ja saimme luvan kotiutua. Epiduraali eli ”epipumppu” vedettiin selästä pois ja laitettiin siihen iso laastari. Mukaani annettiin särkylääkkeitä ja reseptit niihin. Tyksin henkilökunnalla näytti olevan kokoajan kiirusta – aina kun tarvitsee apua niin rohkeesti vaan painaa sitä nappulaa, niin sinut muistetaan.

Tässä siis minun kokemukseni ja leikkauspäivän kulku. Toivottavasti muistin kaiken olennaisen, aloitin tämän postauksen jo tammi/helmikuussa, jolloin kaikki oli vielä tuoreessa muistissa.

Eka yö kotona:

Nyt tyttö on jo NIIN iso. Hän osaa ottaa jo konttausasennon ja pyrkii liikkeelle kovin. Aika taitaa mennä siivillä. Niinhän se meneekin.

Tässä vielä TYKS:in yleistä faktaa keisarinleikkauksesta ja ohjeista.