Ollaan tässä ihan vaan me

 

Ihmisillä on nykyään tosi kova kiire ja niin on minullakin. Ihan kamala kiire! Revin välillä kirjaimellisesti hiuksia päästä, kun yritän olla hyvä töissä, tässä, tehdä kotitöitä, hoitaa lapsia ja leikkiä heidän kanssaan. Välillä havahdun siihen, että luen lapsille Pupu Tupunaa, mutta mietin ihan muita asioita. Pitäisi olla enemmän läsnä. Blogissakin on ollut vähän hiljaisempaa elämää – siis tätä oikeaa elämää, kun olen ollut niin kiireinen.

Mut siis, hei. Mikä ihmeen kiire minulla on? Oikeasti minulla ei ole kiire, olen vaan kuluttanut aikaa väärin. Olen tehnyt kaikenlaista tyhmää. Unohdellut asioita ja laittanut asiat ihan päälaelleen. Aliurakoinut huonosti. Ollut kävelevä pyörremyrsky.

Nyt olen tietoisesti jättänyt kännykän (josta löytyy Instagram, Twitter, FB, blogi, sähköposti – eli kaikki) sisälle ja olen juossut pihalle potkimaan pojan kanssa palloa. Tässä ”hiljaisuudessa” olen oppinut niin paljon uusia asioita, joita en varmaan edes muistanut osaavani. Opettelin muun muassa uudestaan kuljettamaan jalkkista sivuttain (ei mikään helppo homma) ja ihaillut ihan yksin kukkia pihalla. Tuomessa on nyt valkoisia kukkia, mutta en ole ottanut niistä kuvaa. Ehkä kaikesta ei sittenkään tarvitse ottaa kuvaa? Ennen kaikkea olen oppinut vähän rauhoittumaan. Keventävää.  

Miten ihmeellistä ja vapauttavaa on välillä katsoa maailmaa ihan yksin eikä jakaa sitä missään. Tai jakaa se pojun ja tytön kanssa, jonkun tärkeän. Olla vaan, tässä ja nyt.

On ihanaa näyttää kädestä pitäen lapsilleni mitä kaikkea kaunista meidän ympäriltä löytyy. Kuulostaa siirappiselta, mutta mielestäni maailman tärkeimpiä taitoja ihmisellä on nähdä kauneutta ympärillään.

On paljon asioita, joita ei tarvitse jakaa tuhansille. En tiedä kuinka paljon tämä koskettaa teitä, mutta erityisesti bloggaajia ehkä?

Eli välillä kannattaa rauhoittua ja tutkia mitä ympärillä tapahtuu, irl. Ja takoa sitä rautaa silloin kun se on kuuma. That’s the way it is.

Olla hetki tavoittamattomissa. Tekee niin hyvää.

/live in the moment for the sheer joy of living it