Tykkään todella paljon puhua ihmisten kanssa syvällisiä, koska jotenkin näin opin tuntemaan ihmiset parhaiten. En välitä puhua työasioista, saavutuksista, tai titteleistä, vaan haluan aina sukeltaa ihon alle, jotta ymmärtäisin ja oppisin tuntemaan paremmin. Itseasiassa tällä tavalla olen tutustunut yhteen sydänystävääni, olimme lenkillä ja tokaisin hänelle kesken matkaa jotain todella henkilökohtaista, joka yllättäen kosketti myös häntä. Tästä päivästä saakka olemme olleet kuin paita ja peppu, enkä tiedä mitä tekisin ilman häntä.

En voi sietää salamyhkäisyyttä ja sellaista, että jostain pitäisi jotain automaattisesti olettaa. Niin ollen onkin suoraselkäistä puhua ja nostaa vähänkin mieltä vaivannut aihe esille. Puhua suu puhtaaksi. Olen huomannut, että usein ne oman pienen pään sisällä tehdyt johtopäätökset tai luulot osoittautuvat vääräksi… mutta kuten todettu, jos niistä ei puhuta, ei voi koskaan tietää. Asiat ja ihmissuhteet saattavat lähteä sen takia aivan väärälle raiteelle. Ajattelen, että ilkeillä ihmisillä on hyvä syy ilkeään käyttäytymiseen, ehkä he ovat liikaa puhuneet juurikin joutavia, eivätkä ole käyneet niitä oikeasti tärkeitä asioita lävitse. Lienevät turhautuneita vallitseviin olosuhteisiin.

Homman nimi on myös se, että on hyvä olla rehellinen kaikesta. Ystäväni kirjoittikin jo tästä aiheesta, miten nykyään ihmisillä on tapana vaan jauhaa lämpimikseen. Ehdotetaan, että tehdään sitä tätä tai tota, mutta oikeasti mitään ei tule koskaan tapahtumaan. Tai puhutaan ja luvataan vaikka mitä mutta ne puheet eivät muutu koskaan teoiksi. Vähemmän bullshittiä, koska Ain’t nobody got time for that!

Niin, että haluatko, että sinut muistetaan siitä, että olit rehellinen ja puhuit suoraan, vai siitä, että luimistelit pakoon vähin äänin.

Inhimillisyys ja vilpittömyys on kaunista.