Lauantai Pariisissa

image_12.jpeg

 

Pientä kuvakertomusta meidän lauantaista Pariisissa. 

Olin onnekas, sillä Pariisissa sattui olemaan monta huipputyyppiä. Olikin varsin hauska sattuma, kun Julia bongasi minut jostain kahvilasta käsin. Kipitin kuulema reippaasi menemään, kaiketi Louvreen, jossa ystäväni kanssa pidimme pienen piknik-hetken. Myöhemmin tapasimme Julian kanssa mahtavassa Grand Palaisissa josta tämän postauksen alimmat kuvat.

Ennen Grand Palaista kävelimme siis ystäväni kanssa pitkin Pariisin katuja ja ostimme aina jotain pientä matkan varrelta.

Saaliiksemme saimme kaiken tämän; viiniä, viinipullonavaajan, marjoja, patonkia, Zadig Voltaire tuoksukynttilän, joka nyt komeilee keittiöni pöydällä. Päämäärämme oli Louvre ja piknik oli varsin onnistunut ja ehkä on sanomattakin selvää, että melkoisen paljon hihitytti matkamme sieltä Grand Palaisiin. Matkalta nappasin kainalooni kauniin Maijan ja hänen miehensä, tämä maailman herttaisin pariskunta johdatti meidät paikan päälle. Ilta sujui ripeästi ja omalta osaltani juhlat jatkuivat vielä yömyöhään. Pariisi on vienyt täysin sydämeni. <3

Ja ehkä ensi kerralla muistan ottaa paljon enemmän kuvia. Muistakaa nautiskella!

image_11.jpegimage.jpegimage_14.jpegimage_13.jpeg 

Suuret suositukset siis Louvrelle ja Grand Palaisille. 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat

Tyylihavaintoja

 

image.jpeg

Joskus sitä kulkee niin virran mukana ja on sisällä jossain tunnelmassa, että valokuvaaminen kertakaikkiaan unohtuu. Sitä vaan soljuu eteenpäin ja nauttii tunnelmasta. Minulle kävi näin aika monta kertaa Pariisissa.

Pariisissa oli muotiviikot meneillään ja kaupunki oli täynnä muodikasta väkeä. Muistan, kun kävelin ystäväni kanssa hotellille ja Montmartren alueella iso seurue kiinnitti huomioni. Rekisteröin heidän yhteensopivat tyylit, yhdellä miehellä oli maiharit, pitkä takki, lyhyet lahkeet ja pipo. Seurueen naisilla lähinnä hieno designermekko, verkkosukkahousut ja korkokengät. Kaikilla oli laadukas pitkä takki. Naisväellä pitkä polkkatukka tai laittamattomat hiukset – mutta pääasiassa kuohkeat ja hyväkuntoiset.

Eräänä iltana kanssani liikkui hetken pariisilainen mies ja vilkuilin miehen liikkeitä sekä tyyliä. Hän kulki pyörällä luoksemme, hänellä oli pitkä beige trenssi, joka laskeutui hyvin. Olimme menossa syömään hänen tietämään paikkaan. Hän johdatti meidät vilkkaasti liikennöidyn tien ylitse – kohteliaasti hän piti hellästi olkapäästäni kiinni ja ohjasi minut turvallisesti tien yli. Samalla hän piti tyylikkäästi silmälasiaan toisessa kädessä ja puri lasien sankaa. 

Pariisitar osaa olla yhtäaikaa todella rento ja huoliteltu. Olenkin lukenut, että pariisitar käyttää paljon aikaansa ulkonäköönsä, muttei paljasta sitä muille. Tyyli on tarkkaan harkittu, vaikka se ulkopuolisen silmissä näyttää ihailtavan huolimattomalta ja boheemilta, ennen kaikkea tyylikkäältä. Tärkein havainto oli ehkäpä se itsevarmuus – Pariisin väki tietää aivan tasan tarkkaan, että he näyttävät hyvältä.

Minulle tuli ihan älytön pukeutumisvimma. Haluan uuden käsilaukun, otan hiustenpidennykset pois ja leikkaan polkkatukan. Hoidan hiuksiani, kynsiäni ja etsin jostain kadoksissa olleen pyörän avaimen – alan pyöräilemään kahviloihin polkkatukassa ja pitkässä takissani.

Muoti Trendit