Joskus sitä kulkee niin virran mukana ja on sisällä jossain tunnelmassa, että valokuvaaminen kertakaikkiaan unohtuu. Sitä vaan soljuu eteenpäin ja nauttii tunnelmasta. Minulle kävi näin aika monta kertaa Pariisissa.

Pariisissa oli muotiviikot meneillään ja kaupunki oli täynnä muodikasta väkeä. Muistan, kun kävelin ystäväni kanssa hotellille ja Montmartren alueella iso seurue kiinnitti huomioni. Rekisteröin heidän yhteensopivat tyylit, yhdellä miehellä oli maiharit, pitkä takki, lyhyet lahkeet ja pipo. Seurueen naisilla lähinnä hieno designermekko, verkkosukkahousut ja korkokengät. Kaikilla oli laadukas pitkä takki. Naisväellä pitkä polkkatukka tai laittamattomat hiukset – mutta pääasiassa kuohkeat ja hyväkuntoiset.

Eräänä iltana kanssani liikkui hetken pariisilainen mies ja vilkuilin miehen liikkeitä sekä tyyliä. Hän kulki pyörällä luoksemme, hänellä oli pitkä beige trenssi, joka laskeutui hyvin. Olimme menossa syömään hänen tietämään paikkaan. Hän johdatti meidät vilkkaasti liikennöidyn tien ylitse – kohteliaasti hän piti hellästi olkapäästäni kiinni ja ohjasi minut turvallisesti tien yli. Samalla hän piti tyylikkäästi silmälasiaan toisessa kädessä ja puri lasien sankaa. 

Pariisitar osaa olla yhtäaikaa todella rento ja huoliteltu. Olenkin lukenut, että pariisitar käyttää paljon aikaansa ulkonäköönsä, muttei paljasta sitä muille. Tyyli on tarkkaan harkittu, vaikka se ulkopuolisen silmissä näyttää ihailtavan huolimattomalta ja boheemilta, ennen kaikkea tyylikkäältä. Tärkein havainto oli ehkäpä se itsevarmuus – Pariisin väki tietää aivan tasan tarkkaan, että he näyttävät hyvältä.

Minulle tuli ihan älytön pukeutumisvimma. Haluan uuden käsilaukun, otan hiustenpidennykset pois ja leikkaan polkkatukan. Hoidan hiuksiani, kynsiäni ja etsin jostain kadoksissa olleen pyörän avaimen – alan pyöräilemään kahviloihin polkkatukassa ja pitkässä takissani.