Work it out

image.jpeg

 

Viime vuoden luetuin postaus oli ”Voin hyvin”. Vuonna 2015 aloitin legendaarisesti heti vuodenvaihteen jälkeen terveellisemmän elämän ja tiedättekös, tämä vaihe on pysynyt matkassa kokonaisen vuoden. Toki olen aina ollut aktiivinen harrastelija, mutta näin vanhemmiten oppinut mistä tulen energiseksi ja mitkä ruoat sopivat juuri minulle. Kokeilemalla se selviää. 

Liikunta on tuonut minulle hurjasti itsevarmuutta, juurikin se vahvuus mitä siitä saa. Tälläinen pieni ja hentoinen pystyykin ihan kelpo suorituksiin ja nykyään esimerkiksi kymmenen kilsan juoksulenkki menee ihan leikiten. Bloggaaminen on ihana työ, mutta joka käänteessä saatat saada kommenteissa siipeesi, tuntemattomien arvostelu satuttaa toisinaan. Onneksi olen oppinut suodattamaan kirjoitukset ja osaan ammentaa varmuutta itseeni ihan vain olemalla oma itteni. You do you girls and boys! 

Minun elämäntyyliini ei kertakaikkiaan sovi kuntosalijäsenyys, revin sen oman liikunta-aikani aika sponttaanisti sopivan paikan tullen, senpä takia juoksuharrastuksesta on tullut minulle rutiini. Välipäivinä käyn Brianin Salsa-tunneilla, maanantaisin joogassa ja kovina pakkaspäivinä ystävän kanssa uimassa. Avantoakin on kokeiltu, mutta extreme-kylmyys ei ole minun juttuni.

Välineet pitää olla kohillaan, totta kai. 🙂 Vaikka juoksentelen täällä maalla, niin itseni vuoksi pukeudun lenkkipolullekin mukavasti ja nätisti, se on osa sitä liikunnan iloa. Kollaasissa omat lempparit – tanssikengät mukaan lukien.

/Cap from H&M, towel from Toteme, leggings from Lindex, top from H&M, sneakers from Asics (fluidride)

Muoti Liikunta Trendit

Breakfast of champions

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Mahtavaa perjantaita!

Siinä minun tämän hetken lempiaamupala.

Iranin ja Turkin ystäväni rakastavat erityisen paljon granaattiomenaa ja syövät sitä sellaisenaan – niin minäkin nykyään. Olen vakuuttunut sen terveysvaikutuksista ja tästä hedelmästä tulee jotenkin pirteämpi olotila, kelpaa! Saan hedelmästä syötävät punertavat muruset parhaiten pois puristamalla puolikasta lautaselle ja kevyesti kopsuttelen. 

Ystäväni teki minulle suuren setin Ayran-juomaa, ihan alusta loppuun saakka – tästä juomasta tulee ihan rantaloma mieleen, ai että. Voisinkin pyytää reseptin ja jakaa sen teille. 

Kreikkalainen jugurtti ja hedelmät ovat minun vakkarisetti, joskus mukaan tulee vielä banaanipannarit – varsinkin jos Maj on maisemissa.

Aamuuni kuuluu vielä olennaisena osana kahvi, vahva espresso on suosikkini, sillä minulla on aina enemmän tai vähemmän olevinaan kiire jonnekkin.

Mukavaa ja kiireetöntä viikonloppua!

Koti Ruoka ja juoma Sisustus DIY