Pihatöitä ja tulevia kesäkukkia

Töistä tullessani vaihdan melkein samantien ulkoiluvaatteet päälle ja ilmojen sen salliessa ryhdyn tekemään pieniä ja toisinaan suurempiakin pihatöitä. Betonilaatat on nyt kaikki löytänyt paikkansa ja halusin tuoda vähän vehreyttä saumaamalla nämä laatat sammaleella. Sammaleen keräämisen tarvitaan maanomistajan lupa ja tätä pehmoista materiaalia minulta löytyykin ihan omasta maasta suuret määrät. En ole ollenkaan varma miten nämä tulee laattojen välissä menestymään mutta so far so good.

Päätin olla kaukaa viisas ja kylvin jo siemeniä sisälle purkkeihin. Ostin muun muassa hirssiä sillä sen sulkaimaiset lehdet näyttävät kauniilta kesällä kukkaistutuksissa. Säästyypähän rahat melko arvokkaisiin perennoihin, jos ja kun nämä tästä lähtevät kasvamaan.

Aurinkoisina iltapäivinä minua välillä harmittaa, etten laittanut olohuoneen keskelle liukuovia tai niin, että olohuoneen ikkunat olisi saanut kokonaan auki, nyt terassinovi on viimeisen ikkunan vieressä, onneksi edes näin. Terassin myötä olohuone tuntuu jatkuvan ja jatkuukin pidemmälle. Minulle oli tärkeää asentaa terassi samalle korkeudelle mitä sisätilojen lattia, näin huone tuntuu jatkuvan ulos. Nyt mietinnässä on yksinkertaiset kaiteet, lähipiiristäni löytyykin jo ammattimies hitsausasioissa ja varmaankin tilaan häneltä valkoiseksi maalatut metallikaiteet ryhmittämään tuon terassin omaksi kokonaisuudekseen.

Olen ajatellut pitää terassin niukasti sisutettuna, se ei mielestäni kaipaa mitään sen kummempaa. Pari aurinkotuolia, varjo ja pieni pöytä, siinä kai se. Lämpimiä päiviä odotellessa,

Henna

Koti Piha ja puutarha

Kalajuttuja

Minusta on hauska lukea horoskooppeja ja tutkiskella ihmisiä heidän syntymäaikojensa suhteen vaikken varsinaisesti uskokaan moisiin sepustuksiin mutta tiettynä vuodenaikana syntyminen mielestäni heijastaa ihmisten luonteenpiirteisiin. Miellän itseni todella tyypilliseksi kalanaiseksi, onko siellä muita kalakavereita?

Listasin tähän muutamia seikkoja, jotka kuvaavat hyvin minua ja tuntemiani kaloja.

  • Kaloilla on taipumusta romanttisiin haaveiluihin, jolloinka arkinen todellisuus katoaa. Kalalle paras kumppani on ihminen, jonka jalat ovat tukevasti ja turvallisesti maassa.
  • Herttaisuudessaan ja tyyneydessään rauhan satama miehelleenkin, pehmeä ja unelmoiva, epämääräisen haaveksiva

Turvallisuus parisuhteessa on minulle äärimmäisen tärkeää. Se, että saan luottaa toisen pysyvyyteen ja rakkauteen on suhteen kannalta tärkeintä ja panostan suhteeseen täysillä jos olen niin päättänyt ja tunne on olemassa. Olen äärimmäisen romanttinen ja unelmoin usein elämääni paljon pidemmälle. Uskon naivisti mahdottomaankin, tärkeintä on vain se rakkaus ja tahto.

  • Rakkaudessa Kalat uskoo siihen, että tarvitaan vain kaksi ihmistä, ja riittävästi rauhaa – ja sen jälkeen kaikki sujuu luontevasti ilman sen kummempia ongelmia.
  • saattaa kaikessa lempeydessään olla purevan sarkastinenkin, mielialat vaihtelevat suurestikin sentimentaalisesta loukatun itkusta ja depressiosta iloon ja nautintoon

Rakastan sarkasmia ja minusta on hauskaa löytää ihminen, jolla on samanlainen huumorintaju. Huomaan, että ystävysten ihmisten kanssa, jotka osaavat puhua syvällisiäkin asioita, puhun usein tunteista muiden kanssa. Sellainen junnaava keskustelu jostain tylsästä aiheesta saa mieleni vaeltamaan ja minun on vaikea olla läsnä.

  • Ei ymmärrä mitään taloudenpidosta, mutta osaa pukeutua kuin mannekiini.

Aistillisuus, visuaalisuus ja kauneus ovat minulle merkityksellisiä asioita ja tunnen oloni hyväksi, kun pukeudun kotonakin kauniisiin vaatteisiin, vaikka olisin yksin, omassa seurassani. Se tekee oloni, naiselliseksi, hyväksi ja reippaaksi. Taloudenpito ei ole ykköslajini, tärkeämpää on visuaalisuus, äänet, tuoksut ja tunnelma.

  • Sisäinen elävyys ja rikas mielikuvitus.

Voi kyllä! Olen mestari haaveilemaan ja luomaan omia pilvilinnoja. Minulla on aina jokin uusi projekti mielessä, sillä sellaiset pitävät minut varmaankin ikuisesti innostuneessa olotilassa.

  • Kalat on ihmisenä pehmeä ja taipuvainen, toisinaan ääriviivaton.
  • Kalat pelkää torjutuksi tulemista, kyllästymistä, väsymystä ja rutiinia. Hän pelkää myös kohdata epämiellyttävät tilanteet silmästä silmään.

Myönnän olevani melko elämyshakuinen ja mukavuudenhaluinen. Sysään epämiellyttäviä asioita liiankin usein syrjään ja hoidan ne aina vähän myöhässä. En haasta ikinä riitaa vaan olen tyyni ja rauhallinen, yritän välttää konflikteja ja olla joutumasta niihin. Mahdolliset erimielisyydet ja riidat haluan selvittää perinpohjaisesti, enkä voi jättää asioita minkäänlaiseen välitilaan. Oman ääneni löytymistä olen harjoitellut paljon ja osaan nyt aikuisiällä erinäisten kokemusten kautta olla vaativampi. Kaikkea ei tarvitse sietää, eikä pidäkään. Huono kohtelu, niin itseni kuin toisten saa minussa suuren vihan aikaan. Kyllästyn helposti, jos  en saa mitään tarttumapintaa ihmisiin tai ympäristööni.

  • Kuuntelee merta ja sen kertomia tarinoita, kuulee keskellä kaupunkiakin Neptunuksen kuiskailut.

Viihdyn parhaiten luonnossa meren äärellä. Saatan uppoutua meren kauneuteen ja haaveilen vielä joskus asuvani jossain merenrannalla.

Tunnistatteko näitä samoja piirteitä itsessänne?

Koti Sisustus