Tänään on ollut pötköttelypäivä. Esikoiselleni laitettiin kolmatta kertaa tuubit korviin ja mä olin tietty taas ihan hermostunut koko aamupäivän. Se eka kerta oli kaikkein kamalin, se kun näki että oma poika nukutetaan ja hänet piti jättää sinne leikkaussaliin isolle pöydälle. Pieni mies. Ekalla kerralla multa pääsi itku ja mun mies taisi taluttaa mut pois sieltä kun en enää nähnytkään mitään. Oikeestihan toi operaatio on ihan helppo nakki, eikä siinä mitään. Aina mua vaan jännittää ihan kauheesti.

Kaikki meni taas ihan nappiin. Poika käveli kylmän rauhallisesti nalle kainalossa itse leikkaushuoneeseen ja nostin hänet pöydälle. Poju nukahti nopeasti ja me mentiin mieheni kanssa kahvihuoneeseen odottamaan. Odotettiin noin 10 minuuttia, ehkä allekkin ja sitten anestesialääkäri kantoikin pojan jo heräämöön. Siellä hän nukkui melkein kaksi tuntia keinotekoista untaan. Herättyään pomppasi ylös ja lähti leikkimään traktorilla. Hän sai vielä jonkun urhollisuusdiplomin ja tarran hoitajalta jonka jälkeen päästiin nopeesti kotiin katsomaan lastenelokuvaa.

Semmonen päivä meillä. Toivottavasti vimppa tuubituspäivä enää koskaan.