Rantapäivä

Pitkästä aikaa olen taas innostunut videoiden tekemisestä. vbloggaajaa minusta tuskin koskaan tulee, mutta tälläisiä visuaalisia videoita lupaan tehdä jatkossakin. Onneksi nykytekniikka tekee hommasta vaivatonta ja kaikenlaisten hienouksien myötä sain tähän ihastelemani filmiefektin.

Kyllä aurinko ja ranta tekee ihmiselle hyvää! Tämä päivä oli sellainen, kun eväskori oli täytetty leivillä, hedelmillä ja viinillä. Päivä oli jo vaihtunut iltapäivän puolella ja minä etsin mustien kivien joukosta erikoisia huokoisia laavakiviä. Löysin muutaman sydämen muotoisen. Se oli semmoinen päivä se.

Kauneus Hyvä olo

Kuinka kaunis on hän

Terveisiä kahvilasta! Vieressäni istuu vanha mies juoden Fantaa, minun edessäni on jo toinen espresso, radiossa nainen tuntuu puhuvan nopeutettuna espanjaa. Tänään on ensimmäinen sadepäivä täällä Teneriffalla ja jotenkin se tuntuu rauhoittavalta. Sadesäässä on jotain niin kaunista, kuten on myös isosiskossani, jota kuvasin eräänä iltapäivänä. Teneriffan mustat jylhät kalliot ja hiekka on dramaattinen tausta ja voi että miten valloittava luonto täällä on muutenkin.

Minusta Teneriffa on liian vähän hehkutettu paikka, onhan täällä paljon sellaisia levottomilta tuntuvia turistipaikkoja mutta hiljaisemmat kylät ovat todella sympaattisia. Ruoka on täydellistä, tuoreita merellisiä herkkuja on vaikka mitä valita! Kotona meidän äiti tekee usein kanarialaisia perunoita, eli ryppyperunoita, täällä ne tunnetaan Papas arrugadas. Näiden kanssa tarjoillaan Mojo -kastiketta. Niin hyvää!

Minusta on ihanaa, kun saatiin melkein koko perhe tälle matkalle mukaan. Melkoisen nopealla aikataululla. Ainoastaa omat lapseni jäivät kotiin, koulua kun käyvät mutta seuraavalle ulkomaanmatkalle haluan heidän mukaani, niin oloni olisi täysin kokonainen.

Satoi tai ei, niin illalla menen taas rantapolulle ihastelemaan näitä mustia kallioita ja rantoja, tuoksuttelen meri-ilmaa ja mietin miten onnekas olenkaan. Minulla on muuten niin paljon ihania juttuja tulossa, etten malta odottaa, että saan kertoa niistä teillekin.

Ihanaa viikkoa!

Perhe Päivän tyyli