Kotikuvia maaliskuulta

Tässäpä sekalaisia kuvia viikonlopulta. Innostuin itsekin kuvailemaan kotiani, kun Char nappaili kuvia ja teki kodistani pienen esittelykierroksen blogiinsa. Sain synttärilahjaksi häneltä ja Marilta tuota jumalaisen hyväntuoksuista &Other Storiesin vartalovoidetta, kookoksentuoksuisena tottakai. Suuri suositus tälle!

Patinoituneet punasaviruukut tuovat muuten särmää muuten niin vaalean kodinsisustukseen. Tässä ruukussa kasvaa jättiagave, jonka bongasin joskus täysikasvuisena jostain ulkomailta ja nyt sormet ristissä kasvatan omaa agavea isoksi yksilöksi. Vähän hitaamman puoleinen kasvuvauhti hänellä on ikävä kyllä vaikka ikää on jo 3-vuotta. Jättiagave on jännä kasvi, sillä jos sen ikinä saa kukkimaan niin kukinnan jälkeen se kuolee, tähän pisteeseen saattaa mennä sellaiset 50-vuotta.

Aika hienosti Carita sulautuu sisustukseen kotonani. Me järkättiin myös pieni stailaushaaste ja siitä pääsette varmasti lukemaan lisää Caritan blogista.

Kotiin on tullut myös muutamia uusia sisustusjuttuja ja näitä pääsen esittelemään tarkemmin ensi viikolla! Koti näyttää päivä päivältä valmiimmalta, kun saan tavaroita omille paikoilleen.

Kaupunkikierrokselta mukaan tarttui muutama käyttöesine. Rakastan Granitin tarpeellisia tavaroita, kauniin luonnollisia ja sisustukseen sopivia. Kuten myös paperikasseja ja luonnonväriä.

En ole pahemmin kuvannut vielä eteistä, se on super yksinkertainen ja vielä vähän keskeneräinen listojen osalta. Musta ulko-ovi on Jeld-Wenin ja siitä on saatu alennusta blogin kautta. En ole eteisihmisiä, sen takia sellaista ei varsinaisesti ole vaan suunnittelin erillisen vaatehuoneen eteisen viereen, jossa säilytetään kengät ja ulkotakit. Ulko-oven viereen kiinnitin tuon mustan Granitin tangon, johon lapset saavat takkinsa ja reppunsa… mitä milloinkin. Eräänä iltana laatoitin valkoisilla laatoilla kynnyksen, jota hieman kuvassa näkyykin. Pidän kovin tuollaisista yksityiskohdista, kaiken ei tarvitse olla niin perinteistä; ei ainakaan minun talossani.

 

Koti Sisustus Oma elämä

Päivän tyyli

Bloggaava ystävä helpottaa kummasti kuvien kanssa. Ollaan tehty tänään jo vaikka mitä ja nyt me molemmat loikoillaan työkoneet sylissä ja kirjoitellaan tahoillamme omia juttujamme. Minä tosin taisin ottaa ensin pienet päiväunet, rakastan nukkua – kukapa ei. Pääsin tänään myös mukaan Caritan instagramin livelähetykseen, jossa höpöttelimme mm. deittailusta – kiinnostava ja ajankohtainen aihe meille molemmille neideille.

Vaatekaappini on täynnä maanläheisiä sävyjä, murretut värit ovat mieluisimpia ja uusin löytöni on tuo armeijanvihreä mekko. Otan sen varmasti matkalle mukaani, siihen ei olekaan enää pitkä aika.

Nyt aurinko jo laskee laskemistaan, se tarkoittaa sitä, että meidän on aika lähteä dinnerille ja ostamaan leffakarkkeja. Kiitos jo etukäteen seurastasi rakas Carita alá Char.

Muoti Sisustus Päivän tyyli