Puhtaalta pöydältä

Coco Sweet Dreams

Tulin juuri reissuiltani kotiin ja voi jestas, että olen elänyt viikonloppuna ja tehnyt spontaanisti reissuja. Olen aina ollut aika reipas tekemään asioita ja päätöksiä lyhyellä varoitusajalla, silloin koen eniten eläväni. Janoan elämyksiä, mutta huomaan, että kaikenlaisen hulinan jälkeen tarvitsen kuitenkin paljon palautumisaikaa ja erityisesti yksinoloa. Ihmispaljous väsyttää minut usein ja tekee minusta hiljaisen. Olen juuri se ambivertti.

Kesä on ihanaa aikaa mutta tässä on sama juttu. Kesä on juuri menemistä ja tulemista, ulkona olemista ja jatkuvaa tekemisten suunnittelua. Siksi odotan ihan innolla syksyä, joka merkitsee minulle juuri omien tuttujen asioiden tekemistä ja ennen kaikkea rauhoittumista. Ilmat viilenevät ja on hyvä hetki hoitaa asioita kuntoon. Polttaa erityisen paljon kynttilöitä ja päästä taas treenien pariin. Työt saavat taas rutiinit ja muutenkin se punainen lanka löytyy elämään kesän loputtua. Minulle syksy on kuin uusivuosi. Tänä vuonna syksy merkitsee myös uuden aikakauden alkua, uuteen kotiin asettumista. En voisi olla huojentuneempi.

Nyt pesukoneessa pyörivät lakanat, laskut on maksettu ja työavaimet nostettu pöydälle, sillä huomenna alkaa taas arki ja lomat on lomailtu tältä erää. 

Tässä vielä yksi ihana biisi, joka on soinut päivittäin - ihana asennebiisi!

Kommentoi