Suunnitelmia vuodelle 2021

Minä nappasin muutaman kuvan vuodelta 2020 ja aloin pohtimaan myös juttuja ensi vuodelle. Statistiikkaa katsoessani pidätte paljon sisustusjutuista mutta myös vähän syvällisemmistä pohdinnoistani. Kertokaahan haluisitteko nähdä vielä enemmän asukuvia?Kuka olisi uskonut, että vuonna 2020 maailmaa vavisuttaa virus, joka sulkee ihmiset koteihinsa. Ihmisiä ei sovi enää kätellä tai halata – saati antaa poskipusuja. Olen viettänyt kotona niin monta päivää, työpäivääkin, että kodin jokainen kulma, epäkohta ja kauneus on tullut hyvin tutuksi. Olen myös laittanut kotia kuntoon enemmän kuin kahtena aiempana vuotena.

Keskeneräiset jutut kotona on saatu melkein kuntoon, tosin listat puuttuvat osin edelleen ja kodinhoitohuone tarvitsee vielä lisää säilytystilaa.

Ensi vuonna haluaisin jatkaa taas pihan laittamista. Alue, johon autot parkkeerataan kaipaisi mielestäni laatoitusta, kasveja ja viimeistelyä. Olen huomannut, että nautin eniten pihallaolemisesta. Uusia juttuja suunnitellen ja toteuttaen.

Toivon, että saan viettää ystävieni kanssa entistä enemmän aikaa. Extempore kutsua kylään, lähteä lounaalle tai  illalliselle. Pukeutua kivasti, lakata kynnet usein ja  syödä hyvää ruokaa.

 

Utelijaana haluan oppia jotain uutta ja nähdä mitä vuosi 2021 tuo tullessaan, minulla on jo muutama aavistus miten paljon hienoja hetkiä se tulee pitämään sisällään.Tekisi mieli opiskella pihasuunnittelua, lisää graafista suunnittelua ja pihalaattojen asentamista. Jos vaan jostain ylimääräistä aikaa löydän!

Kovasti toivon, että läheiset pysyvät terveenä, emmekä joutuisi samaan tilanteeseen loppukesästä isäni kanssa. Niin nopeasti voi kaunis päivä muuttaa muotoaan.

Tänään laitan kultaisen, överisti kimaltavan mekon ylleni, siitäkin huolimatta, että me vietetään uudenvuodenjuhla vain kotona hengaillen. Tässä päivässä on kuitenkin merkittävää juhlantuntua – toiveikkuutta uutta vuotta kohti.

Rauhaa ja rakkautta! 🙂

Henna

koti sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *